Heittäjien klubi

Suomen saappaanheittoliiton nuori hallitus käy huomenna ensimmäiseen suureen haasteeseensa, kevätkokoukseen, jossa päätetään edelliseen vuoteen liittyvistä rutiiniasioista mutta luodaan perusta myös tämän vuoden toiminnan onnistumiselle.

Uudella hallituksella on edessään tavallista isommat haasteet, joista suurin on toisiaan vielä perinpohjin tuntemattomien mutta päteviksi osoittautuneiden henkilöiden hitsautuminen yhtenäisesti toimivaksi tiimiksi, jonka tehtävänä on lajin menestymisen ja kasvun turvaaminen varsin koviksi ja raadollisiksi osoittautuneilla urheilun markkinoilla.

Uusi hallitus joutui vastuuseen tilanteessa, jossa kaikkien pienten liittojen oikeus valtionapuun on vakavalla tavalla kyseenalaistettu. Uhattuna on siis myös pienimuotoiselta kansalliselta ruohonjuuritasolta kansainväliseen levitykseen ponnistellut saappaanheitto, vaikka olemme ainoa Suomessa kehittynyt urheilumuoto, jolla on hyvät levitysnäkymät myös maailmanlaajuisena vientituotteena.

Kyse on siis suomalaiselle identiteetille tärkeästä asiasta ja sen tulevaisuuden puolustamisesta. Kysymys on myös saappaanheittoa laajemmasta asiasta, joka koskee koko suomalaista orastavaa liikuntaa ja kulttuuria: säilyykö vapaan kansalaistoiminnan näkökulma vahvana, vai siirtyvätkö kasvuvoimaiset liikunta-ja kulttuuri-ilmiöt entistä vahvemmin bisnesorientoituneesti ja kansainvälisesti johdetuiksi.

Me saappaanheittäjät olemme siis yhdessä elämän ja kuoleman paikassa: kerran menetettyä valtionapua ei ole mahdollista saada takaisin, mutta säilytettyä rahoitusta on mahdollista kasvattaa.

Se miten Suomen Saappaanheittoliitto yleiskokouksen asettamassa päätavoitteessaan onnistuu, riippuu täysin meidän rivijäsenten hallituksellemme antamasta tuesta ja tekemästä työstä. Isot asiat koostuvat pienistä teoista tai tekemättä jättämisistä, kun ne ynnätään yhteen ja miinustetaan. Olen varma, että yhteisessä tavoitteessa meidän on hyvä syy ja järkevää puhaltaa yhteen hiileen, koska liekin säilymisestä saamme yhteisen onnistumisen tunteen ja sen sammumisesta kannamme yhteisen häpeän.

Kriittisissä tilanteissa olen historiallisena kielikuvana ottanut esiin talvisodan hengen, koska se on esimerkki tapahtumasta, joka sai usein varsin kiistelyalttiit suomalaiset siirtämään hetkeksi pikkuasiat yhden tärkeämmän tieltä ja lopputulos oli ratkaisevalla tavalla hyvä.

Hieman talvisotavertaus nykytilanteeseen sovellettuna ontuu. Silloin 70 vuotta sitten Suomi oli todella pahassa paikassa. Saappaanheitolla menee kohtuullisen hyvin. Kannaksen läpijuoksuun ei ole tällä kertaa mitään syytä, saati tarvetta.