Lainaan Suomen saappaanheittoliiton syksyn 2007 yleiskokouksen hyväksymää asiakirjaa, Toimintasuunnitellmaa vuodelle 2008 (löytyy Heittäjien ABC:stä):
"Vuoden 2008 aikana liiton tavoitteena on saada käyttöön heittosaappaan kakkosversio, joka on ykkösversiota elastisempi, helpommin tartuttava ja liito-ominaisuuksiltaan parempi, ja joka siirtää vaatimuksen painopistettä käsivoimasta tekniikkaan perustuvan vauhtiheiton suuntaan."
Asiakirjan tämän kohdan laatiminen perustui lajimme Kehitystyöryhmän asettamiin tavoitteisiin. Kehitystyöryhmä oli tästä asiasta yksimielinen. Vuoden 2008 toimintasuunnitelma oli ennen päätöstä avoimesti kommentoitavana täällä netissä. Asiakirjaa kokouksessa käytiin läpi toista tuntia. Tämä kohta hyväksyttiin yksimielisesti.
Tavoitteesta on myös pitkin vuotta informoitu sivuillamme.
Tavoite perustui jäsenpalautteeseen. Kokonaiset seurat ottivat siihen kantaa. Mm. Harjavallassa otin vastaan Pielaveden Sammon lähetystön ja koko vuoden palaute oli samansuuntaista. Yhteydenottoja tuli paljon. Toisentyyppisiin kommentteihin en vielä viime kesänä törmännyt. Oppositio näyttää löytyvän vähitellen, mutta niin pitääkin.
IBTA sitten lopulta liikautti Notkea-projektin liikkeelle. Heittosaapastyöryhmä sai sen tehtäväkseen hoitaa yhdessä Italian saapasteollisuuden kanssa. Näin mennään ja liittojen linja pitää. Uskon, että kun lopputulos nähdään, se on lajin harrastajien kannalta hyvä.
PS. Kommentoin lyhyesti omia heittäjän intohimojani. Vuonna 1994 olin voittanut kaiken tavoittelemani ja vuosia olen ajatellut, että nyt on tyttöjen ja poikien vuoro. Intohimoni ovat lajin kehityspuolella. Jos kuulette minun vielä tavoittelevan yleisen sarjan arvokisamitalia, tiedätte varmasti: nyt se on dementoitunut! |