Heittäjien klubi

Madame H katsoo kristallipalloa ja näkee studio Metelin edessä tuttua porukkaa. On varhainen aamu, kello on vasta 6.

Äänityssessio alkaa. Rautavaaran enkelikuoro on paikalla, muutamia muitakin saapasnaisia ja kolme naamareihin sonnistautunutta miestä. Studiomuusikot rämäyttävät alkutahdit ja saappaanheittäjien lauluryhmä Yllytyshullut pääsee vauhtiin. Ensimmäisen soolon laulaa oikeutetusti ME-nainen Eeva Isokorpi. Eevalla olisi esiintymisrutiinia pitempäänkin sooloon kuin tähän: "Olen saappanheittäjä."

Jahas. Nyt selviää sekin, miksi studiossa ollaan aamuvarhain. Tuottaja on halunnut saada levyyn jazzahtavaa seksikkyyttä, joten aamukäheän toisen soolon vetää Teija. Mitä ihmettä? Levyä aiotaan ilmeisesti markkinoida Suomen rajojen ulkopuolellekin. Kaikkien yllätykseksi takahuoneesta juoksee Pirjo Reinikainen ja vetäisee viimeisen soolon italiaksi korkkari kädessään.

Levyn julkaisun jälkeen Kokkolan suosio kasvaa koulutuskaupunkina ja Rautavaarassa on tunkua työttömien toimintoihin. Suurimpaan pyöritykseen joutuu kuitenkin Tuija Nuutinen. Santahaminan varusmiehet ovat saaneet vihiä Tuijan osuudesta menestyslevyyn ja yrittävät kaikin tavoin tehdä tikusta asiaa ja päästä Tuijan perunateatteriin.

Jari Isokorpi, Esa Kokkonen ja Jorma Nyyssönen olivat perheellisinä miehinä kaukoviisaita käyttäessään naamareita. Lehdistö yrittää selvittää matalia stemmoja laulaneiden miesten henkilöllisyyttä. Kolmikko vastaa aina samalla tavalla: "Ehkä lauloin, ehkä en."

Kristallipalloni jumittuu siihen, kun Kari Tapio yrittää pestata Yllätyshulluja tuekseen Tapsan tahteihin.