Jessjessjess – Saapasnainen on juuri aloittanut viikon mittaisen talviloman! Ai että elämä voi olla välillä niiiiiiiin hauskaa ja kepeää!
Rankan työviikon jälkeen meille tuli ensin Slash kylään. Cool man!
Ja sitten HipHop-Olli – joujou, mikä performanssi!
Ja eikun menoks!
Ja matka jatkuu, jatkuu vaan…
Muttamutta… Urheilijan täytyy pitää kroppa kuosissa – ja kohtuus kaikessa.
Niinpä niin. SM-hallikisat lähestyvät – treenit on käynnissä!
Jess, virkistyihän se klubi-keskustelu – Viket, Miket ja Maket nousevat taas koloistaan 
Saapasnainen ei kyllä jaksa uskoa, että yhdellä sääntöpykälällä maailma saataisiin lopullisesti kuntoon, vaan iloitsee edelleen, että edes jotakin kehittämistyötä tehdään. Luultavasti tämä liikahdus on parempi kuin ei mitään.
Varmastikin monet meistä, jotka istuvat erilaisissa neuvotteluissa, tietävät neuvottelujen kimuranttisuuden. Viisaasti ja kärsivällisesti etenemällä ei ehkä kertarysäyksellä päästä siihen tulokseen, joka juuri itseä eniten miellyttäisi. Mutta kompromissien sieto saattaa pelastaa monta muuta asiaa, ja olla pitkällä tähtäimellä paras etenemistapa.
Harmillista, että esim. Vikke ei jakanut ilmeisen laajaa ja korkeatasoista tietotaitoaan tämän kehittämistyön käyttöön jo asian valmistelun aikana 
Sitä Saapasnainen ei kyllä tiedä, millaista ja kuinka laajaa keskustelua asiasta käytiin ennen 11.12.2010 pidettyä Suomen liiton hallituksen kokousta, jossa sääntömuutoksen esittämisestä päätettiin. Hallituksen päätöksestähän käy selville jo aika hyvin, millaista esitystä oltiin alkamassa valmistella. Ja tokihan tuo päätös sääntömuutoksen esittämisestä vietiin myös kaikille avoimen syyskokouksen käsittelyyn 11.12.2010. Pöytäkirjojen mukaan yleiskokous hyväksyi tämän Toimintasuunnitelmaan vuodelle 2011 kirjatun kohdan: ”Suomen Saappaanheittoliitto ehdottaa IBTA:lle, että pitosprayn käyttö sallitaan. Spray tulee laittaa paljaalle kädelle vähintään minuutti ennen heittoa saappaan tahriintumisen välttämiseksi.” Tuossa kohtaa olisi ollut oivallinen tilaisuus kenen tahansa heittäjän vaikuttaa – myös Viken.
Saapasnainen huomaa taas, kuinka hienoa on, että esim. pöytäkirjat ovat saapassivuilla kaikkien luettavissa, ja asioiden valmistelukin taitaa kehittyä aina vain avoimempaan suuntaan. Ihmisillä on aito mahdollisuus vaikuttaa, jos vain itse haluavat niin tehdä 
Lopullisen pitoaine-esityksen valmisteluunkin olisi varmastikin hyvin päässyt mukaan, sillä Saapasnainen on kuullut, että tammikuun puolessa välissä esitysluonnos on lähetetty kommentoitavaksi kaikille hallituksen jäsenille. Hallituksen jäsenet taas eri seurojen ja alueiden edustajina toimivat tiedon välittäjinä molempiin suuntiin – kentältä hallitukseen päin ja hallituksesta kentälle päin. Näin varmistetaan, että asioista keskusteluun ja siten myös valmisteluun on mahdollista saada niin halutessaan laajakin joukko kenttäväkeä mukaan. Tietysti aina voi harkita, olisiko vieläkin avoimempi, esim. julkisella keskustelupalstalla tapahtuva valmistelu joissakin kohdin tarpeellista.
Omalta kohdaltaan Saapasnainen pitää kyllä IBTAn kokouksen merkittävimpänä päätöksenä ilman muuta sitä, että MM-kilpailut vuonna 2012 järjestetään Venäjän Petroskoissa. MM-kisoja on järjestetty tähän mennessä jo 19 kertaa, eikä kertaakaan Venäjällä! Hienoa päästä tutustumaan taas pitkästä aikaa hieman lähemmin suureen naapurikansaamme.
Saapasnainen on jo aloittanut siihen valmentautumisen kaivelemalla levyhyllyään. Lautasella soi Жанна Бичевская – Zhanna Bichevskaya, jota Saapasnainen fanitti parikymmentä vuotta sitten. Muutama vinyyli tarttui mukaan huhtikuussa 1990 Jaltasta. Uijui, miten kipeää – tiettävästi kyseessä on traaginen rakkaustarina – mutta edelleenkin niin kauniin kuuloista.
Tänään aamu valkeni Halkokarilla, Saapasnaisen asuinsijoilla 26 asteen pakkasessa. Se on aika harvinaisen kylmää näin meren tuntumassa. Lämpötila kylmenee kyllä jopa useammalla asteella heti, kun siirtyy kilometrin-pari sisämaahan päin. Mutta nyt aurinko jo antaa ystävällisiä säteitään tuoden lämpöä tähän aamuun.
Saapasnainen on saanut poikkeuksellisesti vötkästellä kotona näin heti työviikon alkajaisiksi. Mikäpäs tässä ollessa, työtä pusketaan sitten iltapäivästä iltamyöhään. Hieman outoa olla kotona tällaisen hiljaisuuden keskellä, ei kuulu muuta kuin kissojen venyttelyä
No, mitäs tässä muuta kuin että Saapasnainen haluaa toivottaa kaikille saappaanheittäjille ja Saapasnaisen lukijoille Hyvää Ystävänpäivää! Ja eräälle heittoystävälle erityisonnittelut Axel Fredenholmin sanoin:
”Kun ihminen on lakannut kehittymästä, hän on vanha, mutta niin kauan kuin hän kehittyy, hän on nuori. Pysähtyminen on ensimmäinen ja vaarallisin vanhenemisen merkki.”
Tänään Saapasnainen muistelee. Päivä on sellainen. Pysähdyttää miettimään. Isää, Veikkoa. Varhaisimmat muistot voi melkein vielä tuntea. Parransängen kosketus poskella. Kepeä vihlaisu mahassa, kun isä nostaa pikkutytön hevosen selkään. Huojuva kyyti korkean heinäkasan päällä, mutta isän ohjastaessa hevosta kuorma ei koskaan kaadu. Eikä mitään pelottavaa tapahdu.
Mehtäpena kirjoitti muutamia vuosia sitten Kolkun tarinapalstalla entisestä naapuristaan näin: ”Veikkohan oli erikoinen uusista asioista innostuva persoona. Tarinapalstalla on kerrottu että hän järjesti kilpailun melkein mistä asiasta vain. Olin nuorempi mutta olimme jotenkin urheilumiehiä ja kavereita. Muistelen että Veikko yritteli heittää keihästä mutta valitteli minulle ettei saa keihästä lähtemään oikeassa asennossa, ja että kiekonheitto sujuu paremmin. …
Uskon että saappaanheitto oli jotenkin Veikolle hyvin luontainen laji ja veikkaanpa että hän heitti kiekkotyylillä. Senjälkeen kun muutin Kolkulta tapasimme hyvin harvoin, mutta vanhempani kyllä pitivät minua jotenkin ajan tasalla. He sanoivat että Veikko on alkanut kilpailemaan tosissaan veteraanisarjoissa ja pärjännyt niissä ainakin kansallisella tasolla erinomaisesti.
Ehkäpä tämä saappaanheittoharrastus jonka perillisetkin näyttävät omaksuneen johtui eniten Veikon uteliaasta ja aina jotakin uutta etsivästä luonteesta. Muistan vanhempieni kertoneen kerran “Nyt se Veikko on innostunut sienistä ja niiden keräilystä”.
Tämmöiset ihmiset ovat ehkä harvinaisia, mutta jotenkin naapureina, ja kavereina korvaamattomia. Ei tullut aika pitkäksi Veikon matkassa.”
Nii-in. Sellainen se oli. Milloin innostui sienistä tai herukoiden viljelystä, milloin lampaiden kasvatuksesta.
Tilastotutkija puolestaan kirjoitti: ”Olihan sillä Veikolla urheilumieltä ja taipumusta kilvoitteluun monissakin lajeissa, kunhan vain oli tarjolla riittävän kovaa vastusta tai edes yleisöä. Kukapas sitä tyhjille katsomoille. Taitaa löytyä kuviakin mm. leppuukivikeikalta 1980-luvun alusta, kun sattui mukavan tasainen kuorikasa siinä olemaan ja eikun pituushyppykisat pystyyn. Eikä sille ihan poikaset pärjänneet eläkeikäisenäkään.
Harrastelijasarjalaiselle kelvollisia “virallisia” tuloksia olivat 100 m 12.6, 400 m 58.0, pituus 560, korkeus 165. Välineurheilutuloksista ei ole tietoa kun ei tainnut olla oikein niitä virallisia välineitä. Ja pitkän matkan juoksut taisi olla liian pitkäpiimäisia tupakkamiehelle.
Saksityylinen korkeushyppy purukasaan avojaloilleen oli se vahvin laji vielä vanhoilla päivillä. … Virallisissa veteraanikisoissa 65-68 vuotiaana oli SM-mitaliainesta. Paras virallinen kilpailutulos 65-vuotiaana oli 134 ja 68-vuotisna syöpäpotilaana vielä 125. Saksityylillä tietenkin. Ikäkorjattuna esim. tuo 134 cm 65-vuotiaana vastaa 188.2 cm 35-vuotiaana.”
Kyllä kai se mitaleitakin voitti veteraanien SM-kisoista, ainakin muistelen niin kuulleeni. Eipä vain jäänyt oikein mieleen nuorena, kun urheilu ei silloin itseä niin kiinnostanut.
Satuin pari vuotta sitten lueskelemaan synnyinkotini kirjahyllystä löytämääni kirjaa ”Keiteleläisen poliisi-Ollin torveilut – Maalaispoliisina 30 vuotta palvelleen vanhemman konstaapelin Olavi Saastamoisen päiväkirja”. Kirjassa osui silmiini muutamia isäni saappanheittotuloksiakin. ”Polliis-Olli” oli nimittäin isän sotakavereita, ja he pitivät tiivistä yhteyttä aina isän viimeisiin aikoihin saakka. Päiväkirjoihinsa Polliis-Olli oli kirjannut mm. isäni osallistuneen Keitele-päivillä järjestettyihin saappaanheittokisoihin vuosina 1987, 1988, 1989 ja 1990. Isä oli tuolloin siis 65-68 –vuotias, viimeisinä vuosina jo keuhkosyövän runtelema. Heittotulokset vaihtelivat 23 ja 27 metrin välillä, ja sijoitukset yli 60-vuotiaitten sarjassa kullasta pronssiin.
Ei kesän -90 nuori morsian, seppelepäinen tytönhupakko arvannutkaan, kuinka paljon isäukko tulisi vielä kulkemaan mukana ja olemaan läsnä vuosikymmenten jälkeenkin. Ja kuinka kaiholla muistelisi niitä lauantai-iltoja, kun isä soitti haitarilla Uralin pihlajat. Isän saateltua tuona kesänä nuorimmat tyttärensä vihille sairaus vei voiton. Helmikuun kahdeksantena, tasan 20 vuotta sitten, Veikko nukkui pois.
Oi miten eksoottisia uutisia Saapasnainen luki Heittäjien klubilta. Lähi-Itä mukaan saappaanheittoperheeseen? Sepä vasta jännittävää! Saapasnaisen omakohtainen kosketus Lähi-Itään rajoittuu vain parin tunnin mittaiseen oleskeluun Dubain lentokentällä, ellei sitten Kyprosta lasketa (kovin välimerelliseltä Kypros Saapasnaisesta vaikutti). Saapasnainen on kyllä useasti haaveillut käyvänsä vielä joskus Öljymäellä, mutta sen aika ei ole vielä toistaiseksi tullut. Ehkäpä siis tulevaisuudessa tuo toteutuu saapaskisojen lomassa
Sopivan korkealle ja avaralle asetetut tavoitteet ovat aina hyväksi. Itse asiassa saappaanheiton kohdalla esim. 40 seuraa ja 2000 henkilöjäsentä kuulostavat varsin vaatimattomilta tavoitteilta, mutta toki hyviltä välietapeilta Niinpä Brittein saaret ovat varmasti peace of cake ja Pohjois-Amerikka ihan let’s go!
Saapaspiirin laajeneminen uusiin maihin ja saapaskulttuureihin herättää runsasta mielenkiintoa. Suuri osa väestä odottelee uteliaana uutta väriä ja kulttuurista säpinää saappaanheiton piristykseksi. Kuten alla olevasta videosta huomaatte, kovin kummoisia eväitä ei välttämättä tarvita vieraalla kielellä kommunikoimiseen. Kielestä siis tuskin on esteeksi kansainväliselle yhteistyölle. Tyyppi muuten vahvasti muistuttaa erästä tuntemaani henkilöä, joka on saapaskenttienkin laidoilla nähty. Lähipiiri ehkä hoksaa, kenestä on kyse…
Saapasnainen on avustanut ukkelia historiatulosten näpyttelemisessä tietokantaan. Vuosi 2001 saatiin juuri pakettiin. Karkeasti arvioiden vuodelta 2001 oli syötettävänä suunnilleen lähes viitisentoistatuhatta heittotulosta. Vuodelta 2002, joka saatiin valmiiksi syksyllä, tuloksia taisi olla hieman runsaammin, koska syötettäviä kilpailuja oli muutama enemmän.
Saapasnainen on siis viimeisen vajaan vuoden aikana ollut mukana näpyttelemässä arviolta noin kolmeakymmentätuhatta saappaanheittotulosta. Hommaa on tehty tuon oman kultamussukka-höpönassukan kanssa yhdessä – mikäs sen romanttisempaa
Joku voisi luulla, että homma on läpeensä tylsää. Voi veikkosessa, sitä se ei ole, jos antaa samalla kaikkien aistiensa, hoksottimiensa ja mielikuvituksensa olla apposen auki. Vaikka teemme työtä liukuhihna-periaatteella ja mahdollisimman nopeaan tahtiin – ukkeli plonottaa numeroita paperista ja minä hakkaan näppistä – siinä ehtii panna merkille kaikenlaisia asioita. Ja funtsailla siinä sivussa, ihmetellä ukolle ääneen, keksiä kaikenlaista. Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus?
Heittosaapashan tuolloin oli tosiaankin se vanha kunnon (?) nokialainen. Heittosaappaassa oli yksi syy, miksi tulokset ailahtelivat kohtuullisen paljon ja joidenkin kilpailujen tulostaso vaikutti äkkiseltään hätkähdyttävän vaatimattomalta. Ja ne säät. Millainen keli mahtoi olla 7.6.2001 Pielavedellä, kun valtaosa miesten heitoista kirjattiin nollatulokseksi?
Ja minkälaisessa flow-tilassa seilasi Nuutisen Jari vuonna 2002, kun takoi koneen lailla tulosta melkein kisassa kuin kisassa? Ja olivatko tunnelmat Pielavedellä 13.7.2002, kun Saastamois-Arin viides heitto mitattiin, samaan tapaan herttaisenlutuiset kuin Muna-miehen eilisessä Putous-showssa? Arin (2 v.) tulos oli 0,05. Mahtaakohan muuten olla kaikkien aikojen lyhin mitattu tulos?
Senkin olin jo ehtinyt unohtaa, että ennen vanhaan veteraaniheittäjät saivat osallistua moneen ikäsarjaan ja sitähän myös näytetään hyödynnetyn lisäheittoja saadakseen. Siitä syystä esim. M45-sarjassa saattoi olla paljonnäköisesti heittäjiä, koska vanhempien sarjojen heittäjät saivat osallistua oman ikäsarjansa lisäksi myös tähän nuorempaan sarjaan. Ja vielä yleiseenkin sarjaan. Tuohon systeemiin ei Saapasnainen haluaisi palata, kisat pitkittyisivät liikaa.
Työtä on vielä jäljellä, sanoisinko, ihan mukavasti. Homma etenee satunnaisesti, ja välillä viivästyy jos mistäkin syystä. Ns. väliintulevia tekijöitä on aika monenmoisia, mutta ei se oikeastaan haittaa ollenkaan. Eihän tässä jäniksen selässä olla.
”Kuningatar” (= yksi ns. väliintulevista tekijöistä) ja Mestarien kisan pöytäkirjat…
Saapasnaisen läheisimpiin sielunsisariin lukeutuva Alexandra Sten luetteli ansiokkaalla tavallaan Vuoden kehumiset IV, mutta jätti kuitenkin Saapasnaiselle vielä pari kehuttavaa. Tästä on itse asiassa Alexandran kanssa tapeltu jo pidemmän aikaa, kumpi meistä oikein saa ne kehut antaa – prkl! Alexandra pidemmän perinteen omaavana on toistaiseksi vienyt voiton.
No. Asiaan. Saapasnaisen kehuttavia on tasan kaksi kappaletta. Ja oikeastaan samasta syystä. Tai siis, ihan eri syystä. Vuoden onnettomuus-morsian, Mervi the Accident-fiancéé, sekä Mona, the Lutuisin Mother of the Year! Molemmat omine onnettomuuksineen taikka onnineen! He antoivat hetkellisellä heittokentiltä poissaolollaan Saapasnaisen seuralle elikkäpäs Viitasaaren Viestille mahdollisuuden loistaa parrasvaloissa. Kiitos Mervi ja Mona!
Onnea siis Merville ja Osmolle – toivottavasti kuntoudut Mervi jo ensi vuonna heittämään ja tuot Maajussi-Osmonkin mukanasi! Meillä on sinua ikävä! Ja Mona – onnea! Ja tuo se ipanakin ensi vuonna nakkelemaan! Nyt se voitaisiin nähdä se neljä sukupolvea heittokentällä – kuinka mahtavaa, hienoa, ikimuistoista se olisi!
Tästä aihepiiristä tulee Saapasnaiselle väistämättä mieleen kesyttäminen. Onko Rautavaaran villit naiset kesytetty? Mervi, Mona ja itse Äeteekin? Saapasnainen muistaa kirjoittaneensa kesyttämisestä vuonna 2005 seuraavaa:
”Hmm…akateeminen tutkimus, tuo pölyisenhomeinen sanapari. No, okei. Myönnettäköön, että monien mielestä akateeminen tutkimus tuntuu tylsältä. Ja jos ihminen tuntee jotakin, se on sitten hänelle todellista. Sitä ei voi toinen kieltää tai mitätöidä. Jokaisella on oikeus omaan tuntemukseensa.
Mutta intohimoisesti jotakin asiaa tutkiva, vaikkapa akateemisestikin, voi löytää kohteestaan sellaisia kiehtovia nyansseja ja äkkiseltään epäoleellisen tuntuisia yksityiskohtia, joita muut asiaa tutkimattomat eivät pysty edes näkemään.
Tämä on tuttua vaikkapa saappaanheittoa intensiivisesti harrastavan ja toisaalta harrastamattoman välisissä keskusteluissa. Toinen luulee, että heittovälineenä on vaan joku jalkine – merkillä, koolla, painolla tai muullakaan ei ole mitään väliä – ja toinen taas vertailee tarkasti vasemman jalan Sulman-merkkisen saappaan nro 43 yksilöitä keskenään, ja havaitsee heti lukemattomia eroja niissä. Ja kesyttää omansa.
Joku voisi luulla, että kesytetty kohde muuttuu tylsäksi, kun sen tuntee niin hyvin. Jonkun kohdalla näin ehkä valitettavasti käykin, mutta usein käy myös toisin. Se on aika paljon ihmisestä itsestään kiinni, haluaako katsella avoimin silmin ja sydämin asioita, ja haluaako oppia ja löytyy niistä jotakin uutta, ja hurahtaa ehkä kerta toisensa jälkeen…
”Ei voi tuntea muuta kuin sen, minkä itse on kesyttänyt, kettu sanoi. Ihmisillä ei ole enää aikaa tuntea mitään. He ostavat kaupoista valmiiksi tehtyjä tavaroita…” Antoine de Saint-Exupery”
Hyvää Vuotta 2011!
Saapasnainen on tyytyväisenä pannut merkille vaivihkaa kisakalenteriin sujahtaneen halli-SM -merkinnän. Hallikisat ovat sopivan kaukana! Siis ajallisesti. Saapasnaisellakin saattaisi olla mahkut saada itsensä jonkinlaiseen kuosiin piiiitkän heittotauon ja hirviiiittävän pitkän & paksun vötkästelyn jälkeen. Jos ottaisi itseään niskasta kiinni.
Mutta jätetään tuo ryhdistäytyminen hieman tuonnemmaksi. Nyt on Joulu ja silloin ei nipoteta, ei olla ankaria, ei ruoskita itseä eikä muita.
Lämminhenkistä Joulua Kaikille! Olkaa Hyviä Toisillenne!
Tämä JL:n löytämä helmi saattaa olla jo monien näkemä, mutta Saapasnainen haluaa sen kuitenkin vielä laittaa framille näin perjantai-illan viihdykkeeksi. Saapasnainen ei ollut ennen tätä videota oikeastaan edes tiedostanut, että saappaanheiton avulla voidaan myös karkottaa pahoja henkiä 
Itse asiassa, kun tarkemmin asiaa ajattelee, niin hyvänen aika – totta kai voi! Sitä paitsi, Saapasnainen huomasi vasta äsken, että video on Yrkeshögskolan Novian tuotantoa Suomalaisuuden koko kuva? Minkähänlaista kuvaa Suomen Saappaanheittoliiton hallitus ja vuosikokous huomenna vievät eteenpäin…
Sillävälin Ruåtsissa. Det är så jättekivaa yhdessä med Palle, Kalle och Olle!
Saapasnainen toivottaa huomiselle Saappaanheittoliiton kokoukselle viisautta ja hyviä päätöksiä!
Saapasnaista inspiroi yllättävällä, tavallaan käänteisellä tavalla pari päivää sitten Heittäjien klubilla julkaistu kilpailullisuutta ylistävä, tuo älyllisyyden riemuvoiton sinfonisia urkuja soittava kirjoitus. No, okeiokei, saattoi siinä olla jotakin asianhiventä esim. cupien hiipumisesta
Eevan vastaveto tuohon kirjoitukseen oli niin loistava, ettei siihen ole juuri lisäämistä. Saapasnainen on niin samaa mieltä! Kiitos Eeva! “Maailma on kova. Siksi saappaanheittoa kannattaakin viedä juuri vastakkaiseen suuntaan, siniselle merelle, jotta maailmasta löytyisi vielä tarjontaa niille, jotka tahtovat häikäilemättömästi äärikeinoja käyttävälle urheilufanatismille vaihtoehdon.” Tätä enemmän, Eeva ja muut!
Tuntuu siltä, että kovassa kilpailun maailmassa kumarretaan kuvia – halutaan voittajaksi voittajan paikalle. Ehkä se riittää motivaatioksi joillekin yksilöille. Ehkä se on “turvallinen”, toisin sanoen kaavamainen polku. Teet koneen lailla työtä, keinolla millä hyvänsä yrität päästä korkeimmalle kukkulalle, ja kun olet siellä, tiedät saavuttaneesi tavoitteesi. Mutta tuntuuko se siltä? Aivot narikassa? Jostain luin hienon ajatuksen – taisi olla ohjaaja Vihtori Rämä - että voittaminen motiivina on huono, koska se lakkaa olemasta voittamisen hetkenä. Mitä jää jäljelle, kun olet voittanut?
Unelmista suurin – dollarinkuvat silmissä
Yllä oleva kuva on osa Kokkolan kaupunginteatterin näytelmäesitteestä Unelmista suurin. Näytelmä kertoo mm. legendaarisesta ”Kokkolan leipurista”, Olli Mäestä, jota on useissa yhteyksissä nimitetty kaikkien aikojen lahjakkaimmaksi suomalaisnyrkkeilijäksi. Näytelmä kertoo voittamisesta ja voittamisen halusta, ja siinä on kaksi esikuvaa: on varsinainen esikuva, Olli Mäki, ja on Bertil ”Pera” Hedberg, joka haluaisi olla esikuva. Mäen osallistuminen Rooman olympialaisiin estettiin viekkaudella ja vääryydellä, mutta hän jatkoi tyynesti elämää, työntekoa ja unelmansa toteuttamista. Pera Hedbergillä voitontahto taas peittää alleen oikean ja väärän, ja seuraukset ovat katkeria. Miksi Pera H. katkeroituu mutta Olli Mäki ei, vaikka molemmat saavat osansa maailman epäoikeudenmukaisuudesta kehän ulkopuolella?
Saapasnainen on joutunut saappaanheittourallaan voittamaan paljon – ehkä olosuhteiden oikusta – mutta inspiroivinta on ollut lajin moninaisuus: lajin “erikoisuus” – mahdollisuus kuntourheiluun mutta samalla myös huumoriin ja hauskanpitoon, mitä erilaisimmat ja mielenkiintoiset ihmiset, hyväksyvä ilmapiiri, rentous, hyvät tyypit, eräällä tavalla ”matala profiili” ja tasa-arvo – asemointi ja pokkurointi on melko vähäistä lajin sisällä. Unelmalaji!
Saappaanheiton tärkein vetovoima ei näytä hiipuvan, päinvastoin. Viimeaikoina Heittäjien klubiakin ovat elävöittäneet hienot, tuoreet ja rohkeat persoonallisuudet. He inspiroivat. He antavat uskoa saappaanheiton vieläkin upeampaan tulevaisuuteen.
Myös Ikuinen optimisti kirjoitti pari päivää sitten hienon kirjoituksen. Saapasnainen on iloinen, että muitakin ikuisia optimisteja löytyy! Tässä kiteytettynä ajatuksensa hieno kehä: “Hyvä, positiivinen ilmapiiri on kaiken yhteistyön onnistumisen edellytys! … Yhteishengen luojana kuka tahansa voi lajin kannalta ratkaisevana hetkenä olla suuri johtaja.”
Saapasnainen on taas avartanut mieltään, matkustamalla. Tällä kertaa käytiin tyttären kanssa kahdestaan tämän synttärimatkalla Kööpenhaminassa. Kohteen ratkaisi hyvä keikkavalikoima. Yksistään musiikkitalo Vegassa esiintyy jatkuvasti maailmanluokan artisteja. Tytär riehui Biffy Clyron keikalla, äitsykkä puolestaan huojahteli hillitysti Khaledin tahtiin.
Matkaoppaita lukiessa tuntui, miten olinkaan voinut elää niin pitkään käymättä Kööpenhaminassa? En ollut tajunnut, että Tanska on “keidas Euroopassa” tai Kööpenhamina “turistin unelmakaupunki”. Ensimmäisen päivän jälkeen en ollut vielä vakuuttunut noista ylistyksistä. Seuraavana päivänä kyllä jo allekirjoitin, että kaupunki on “vapaamielinen mutta vauras” ja “tunnelma rento ja turvallinen”. Saimme kuulla, että vaikka hieman epäterveelliset elämäntavat vievät pari vuotta eliniästä muihin pohjoismaalaisiin verrattuna, mitä sitten: olipahan ainakin mukavampaa! Olut, rasvainen ruoka ja tupakka näyttävät maistuvan.
“Pienellä” välipalalla perinteisessä tanskalaisessa smørrebrød-kahvilassa
Niin, hiljattainhan kuulimme, että Suomi on maailman paras maa. Toinen tutkimus puolestaan kertoo, että Tanska on maailman onnellisin maa. Ollakko onnellisin vai paras?
Hippien kultaisella vuosikymmenellä syntyneenä sekä ajoittain pienimuotoiseen kapinallisuuteen taipuvaisena Saapasnaisen oli tietysti käytävä myös vapaakaupunki Christianiassa. Vapaa kaupunki? En tiedä, oliko syy katsojan silmässä, mutta ei elämä Christianiassa taida soljua vapaana riippuvuuksista. Tutustuminen jäi kieltämättä turistimaisen pinnalliseksi. Sinänsä jännittävä kokemus kävellä pahamaineisella Pusher Streetillä – ränsistyneiden rakennusten reunustamalla mutaisella hiekkatiellä, palavien tynnyreiden loimutessa, villejä mielikuvia herättävien käryjen tunkeutuessa sieraimiin, laitapuolen miesporukoiden vilkuillessa kulmiensa alta, mitä tällaiset naiset siellä tekevät. Woodstock Cafe jäi valitettavasti käymättä.
Kuvamateriaali rajoittuu Christianian porttiin, sillä sisäpuolelle astuttaessa kaikkialla oli kuvaamisen kieltäviä kylttejä.
Maistoimme myös toisenlaista huvittelua. Astuimme keskellä sykkivintä ydinkeskustaa Tivolin portista sisään, ja olimme jossakin ihan muualla. Keskellä vanhaa ja uutta, keskellä väriloistoa ja kaunista keidasta, keskellä kymmeniä erilaisia vemputtimia ja kahviloita. Koko kahdeksan hehtaarin alue oli koristeltu näin lokakuun puolessavälissä Halloween-valtakunnaksi ilahduttamaan tanskalaisten syyslomaviikkoa. Iltavalaistus tuhansine tunnelmallisine lamppuineen ja tulineen oli enemmän kuin näyttävä.
Suurkaupungin syke sen kummemmin kuin monikulttuurinen ilmekään eivät vähentäneet Saapasnaisen turvallisuuden tai kotoisuuden tunnetta. Kieltämättä oli hieman erikoista myöhään lauantai-iltana seistä arabinkielisellä keikalla huomaten edustavansa vähemmistöä niin sukupuolensa, kielensä, ikänsä kuin taisipa olla ihonvärinsäkin puolesta. Vieläkin erikoisempaa oli lähteä kävelemään miljoonakaupunki Kööpenhaminassa puolenyön jälkeen yksin hotellille arabitaustaisen miesporukan keskeltä, ainakin keikalla liehuneista lipuista päätellen. Paljon mahdollista, että vastaavissa olosuhteissa Helsingissä olisi pelottanut, mutta Kööpenhaminassa ei.
Olenko edelleen siellä? Paratiisissa, merestä nousseessa? Henkeäsalpaavan kauniiden maisemien ja eksoottisen luonnon ympäröimänä. Onnellisuudesta päätellen: ehkä.
Keskellä Atlanttia uinuva saariryhmä huokuu kiireettömyyttä. Ystävälliset, hieman ujohkot ihmiset malttavat antaa vieraille omaa rauhaa. Luonto vaihtelee tuliperäisen karusta maisemasta rehevään kasvillisuuteen. On kuumia lähteitä, kraaterijärviä, vihreitä vuoria, vesiputouksia, peltoja, viiniviljelmiä, kukkaloistoa. São Miguelin saarella asukkaat maksavat erityistä kukkaisveroa, eikä se ole mikään hippivitsi. Kukkaisverovaroin palkatut puutarhurit hoitavat saaren jokaista pengertä kuin omaa puutarhaansa.
Ei, kyllä se taisi olla vuosi sitten, kun vierailimme Caldeira Velhan vesiputouksilla, Antonio Borgesin puistossa ja Lagoa das Sete Cidadesin kaksoisjärvillä. Maistelimme Ribeira Granden kaupungista ostettuja taivaallisia passion- ja ananas-liköörejä. Ja nautimme elämästä.
Lokakuinen ilta. Restaurante Bar Colégio 27, Rua Carvalho Aráujo, Ponta Delgada. Viettelevä illan hämy, hyvä ruoka, viini. Saudade…
Niin houkuttavat syksyiset illat Saapasnaistakin asettumaan aloilleen, vetäytymään hiljaksiin sisätiloihin, vilttiin kääriytyneenä nautiskelemaan hyvästä musiikista, kirjoista, elämästä. Vuodenaikojen kierto ohjaa armeliaasti välillä huokaisemaan, muistelemaan mukavia asioita.
Oijoi, kylläpä onkin muisteltavana päättyvältä saapaskaudelta niin monta kutkuttavaa kisaa, mukavaa kohtaamista, hauskaa pippalointia. Myös mielenkiintoisia paikkakuntia, kauniita maisemia, uusia tuttavuuksia. Tai uusia puolia puolitutuissa ihmisissä. Kenestä puhkesi tanssija, kenestä runoilija. Kukahan yllättää ensi vuonna?
Ikävä niin moniin paikkoihin, ei niitä voi edes luetella. Kappale kauneinta Suomea on niin monessa paikassa. Ei pelkästään kauniissa maisemissa. Monta kertaa lumoavin suvanto, kiehtovin keidas löytyy rakkaasta ihmisestä. Katso ympärillesi, se kappale voi olla ihan lähellä.
Saapasnaisen viikonloppu on sujunut työn ja opiskelun merkeissä. Pielavedelle lähtöä olisi ehkä voinut harkita, jos kisat olisivat pysyneet alkuperäisellä paikallaan, mutta hyvät kisathan tuolla ovat saaneet pidetyksi ilman Saapasnaistakin No ei sen puoleen, että fysiikka olisi kisaamista kaivannut.
Niin, paljastettakoon, että fyysisten vaivojen kanssa ei Saapasnaisen tarvitse yksin kamppailla. Lähipiirissä sitä on liikkeellä. Kaikkihan te olette huomanneet Boot Throwographerin heittoja katsellessa – ei ole entisensä! Tikkaako se heittää? Siinä on kyse ihan yksinkertaisesti vain siitä, että: ”Humeruksen caputissa on posterosuperolateraalisesti cortexilla laakea painauma. Koska olkapäässä ei tiettävästi ole ollut luksaatiota, herättää painauma epäilystä heittolajin urheilijalle sisäisestä pinteestä, jossa heiton nopeassa vaiheessa glenoidalen takaylänurkkaus pääsee painautumaan humeruksen caputiin ja aiheuttamaan kyseisen painauman…” Selvähän se, ettei heittokyvyt ja -halut ole korkeimmillaan. Puukkoako lie odotellaan?
Onkohan tämä nyt sitten taas sitä Jarin mainitsemaa blogi-tilittämisen aatelia? Ei Saapasnainen puutteellisen oppineisuutensa takia tiedä blogien luokitteluista – kirjoittamisgenreistä tai kirjallisuuden lajeista puhumattakaan! Eikä jouda tai jaksa ajatellakaan moisia asioita. Jos tekstiä tulee, niin sitä vaan tulee roolituksia tai muita hienouksia ajattelematta. Saapasnainen on vapaasti naiivi tässäkin kohtaa ja antaa intuition viedä
Toisinaan sanaleikittelyssä tulee kyllä ihan pysähdyttyä ajattelemaan. Otetaan nyt vaikka tämä aidon pohojalaisen kilpasiskoni kehu olevansa egolokinen. Saapasnainen pistää kyllä vielä reteemmäksi ja väittää olevansa egolooginen. Helevatan iso ego, ja jatkuvasti.
Tällä Viljandin miehellä oli varmastikin sopivan kokoinen ego, mutta intuitiota muillekin jakaa. August Maramaa, legendaarinen kaupunginjohtaja 1920- ja 30-luvuilta. Veistos: Aili Vahtrapuu.
Saapasnainen naputtelee tekstiä tulemaan maiseman vilistessä, kiskojen laulaessa. Kiskot vievät etelään… Niin näyttää etelä kiskovan Saapasnaisen nykyistä kotikaupunkia ja Keski-Pohjanmaatakin. Saapasnaista hieman huvittaa tämä poliittinen poukkoilu, puolueiden puliveivaaminen – kuulutaanko etelään vai pohjoiseen, osataanko ruotsia vai ei. Veivatkoot veikkoset eessuntaassun, kyllä me tontut tanssitaan… Tai keitä ne tontut sitten lopunviimein ovatkaan. Liian monimutkaista Saapasnaiselle, ei pysty.
No, varsinaiseen aiheeseen. Nyt Saapasnainen valittaa oikein olan takaa, ja kaiken lisäksi kipeän olan. Ylivieskan jälkeen, siis lähes kolmeen viikkoon ei heiton heittoa! Kunto ihan kuralla, työkiireiden takia ei ole juuri ehtinyt jumppaamaan. Ja kaiken kukkuraksi vielä selkä sökönä! Ei hyvältä näytä, ei. Saapasnainen jo kehotti kisasiskoa valmistautumaan voitonjuhliin Viljandissa. Epsoossa kuulemma onkin jo etukäteen harjoiteltu näyttäviä tuuletuksia ja voitontanssia. Näemmeköhän ilmakitarointia, kuperkeikkoja vai tiinalillakmaisen kirmaisun kentän ympäri sormi pystyssä 
Ehkä tämä on hyvää totuttelua ensi kauteen. Minä totun häviämään, ja kisasisko voittamaan. Ensi vuonnahan ikäsarjojen koostumukset ovat ihan toiset.