Niin että siis mitämitä? Saapasnainen kuvaili edellisessä blogissaan tyyliään: ”…tasaista ja useimmiten aika varmaa tekemistä, jolla voidaan nakuttaa kaikki heitot parin metrin välykseen…” Niinpä. Kinnulan SM-kisoissa Saapasnainen todellakin toteutti tuota tyyliä. N45:ssä jonniin verran alle ja yli 29 metriä, naisten yleisessä joukkueessa taas himpun verran alle ja yli 26 metriä. Tasaista ja tarkkaa työskentelyä:-? Kuinka kauas pitääkään mennä kisahistoriassa, että Saapasnaiselle jää tuloslistaan alle 27 m eikä koko kisojen aikana saavuta 30 metrin rajapyykkiä kertaakaan?

Onneksi naisten veteraanisarjoissa Anneli sentään lohkoi yli 30 metriä. Kukaan muu meistä veteraaneista ei siihen pystynytkään. N35:a ja N40:ää ei lasketa, nehän on ihan tyttösiä. Kinnulan kisat sinänsä olivat kokonaisuutena onnistuneet – kovatasoiset kisat ja hyvät järjestelyt. Saukkosen Pirjo toivotettiin lämpimästi, avosylin muiden naishuippuheittäjien rinnalle.

Saukkosen Pirjo nappasi kultaa N40-sarjassa. Kirsi Koskelo hopeaa, Merja Heikkinen pronssia.

On se hyvä, että joukkueesta aina löytyy joku onnistuja, jos itsellä meneekin vähän heikommin. Veetu kyllä ylitti uskomattomalla tavalla itsensä. Tampilla oli myös mahtava flow päällä. Ja kuopuksen yli 3 metrin ennätysparannus ihan käsittämätön, kun jeppe ei viitsi harjoitella yhtään. Molemmat lapsukaiset voittivat Saapasnaisen! Siis 11-vuotias nassikkakin heitti lähes kaikilla heitoillaan pidemmälle. Kyllä Saapasnainen on ylpeä lapsistaan!

Selitys. Niitähän aina löytyy. Olisko tällä kertaa ollut - ei ukko- eikä akkavarvas - vaan urheiluvamma heittokäden keskisormessa. Ehkä Saapasnainen on näyttänyt keskisormeaan viime aikoina liian innokkaasti? Näyttänyt vai käyttänyt

Neuvoja sateli oikealta, vasemmalta, ovista ja ikkunoista. Jos ne kaikki olisi yrittänyt muutamassa minuutissa omaksua ja siirtää käytäntöön, Saapasnainen olisi varmaankin vähintäänkin solmussa tai jakaantuneena tuhannen pirstaleiksi. Taisi käydä niin, ettei vikuripää ottanut niistä kuuleviin korviinsa yhtäkään

16-vuotiaat tytöt tekivät omasta kisastaan jännittävän ja todella kovatasoisen. Oli huikaisevaa katsoa, kun Heidi heitti hurjat lukemat, Veera vastasi vielä hurjemmin ja Heidi kuittasi välittömästi omalla ennätyksellään. Huh sitä venymistä! Myös P16 oli kovatasoinen. Tällä kertaa Karkus Mallela ei päässyt mitalikantaan, mutta Saapasnainen pani merkille tuon harvinaislaatuisen rehdin ja sosiaalisen urheilumiehen.

Tintin baarin Saapastanssit tulivat tarpeeseen. Kyllä siellä liudentuivat päivän tulosturhaumat iloisessa seurassa, tanssin merkeissä. Saapasnainen hämärästi muistelee heilutelleensa pyrstoään taas ihan väärissä paikoissa, vaikka itse Lady Gagan esitanssijatar jumalaisella tyylillään näytti tietä. En tiedä oliko revanssit vaiko pahat romanssit mielessä, mutta seuraa, iloa ja rakkautta ainakin saappaanheittäjät toisistaan hakivat ja saivat. Ga-ga ullallaa!

Saapasnainen ei voinut sunnuntaina olla seuraamassa SM-kisoja, sillä Kolkulla vietettiin harvinaislaatuisia perhejuhlia – pienen miehenalun puolivuotissynttäreitä, joita monta eri sukua kokoontui juhlimaan lähes sadan ihmisen voimin. Pikku-Miksun elämäntaival ei alkanut helpoimmalla tavalla, mutta taistelijan luonteella sekin klaarataan. Selvää saappaanheittäjäainesta!

Asiat alkavat pikkuhiljaa asettua Saapasnaisen mielessä oikeisiin mittasuhteisiin – kaksi kultaa ja yksi pronssi SM-kisoissa on upea juttu. Ja kuten Saapasnaiselle moneen kertaan Kinnulassa toistettiin: mitalit muistetaan, mutta kuka muistaa metrimääriä? Nyt voi rauhassa odotella seuraavaa kisaa Suomen kolmanneksi vanhimmassa kaupungissa, joka on yksi Saapasnaisen lemppari idyllisten kaupunkien sarjassa. Ehkä siellä heittokin on taas tasapainossa.

Sen voi paljastaa, että yleisöä oli katsomassa myös kaikkein viimeisintä eli miesten yleisen sarjan kilpailua ihan mukavasti. Kun kisat ja viimeiset palkintojen jaot olivat ohi, kenttä oli vielä täynnä väkeä, ja hieman hölmistyneinä haahuilimme, että nytkö tämä jo loppui – pitääkö tästä lähteä johonkin? Porukka ei ikään kuin osannut tai pikemminkin ehkä halunnut lähteä pois. Oli vielä pakko käydä tekemässä viimeiset heitot, kuvaamassa viimeiset kuvat ja videonpätkät, hyvästelemässä ihmisiä, varmistelemassa, että nähdäänhän ensi kesänä Viljandissa. Tunnelma oli haikea. En muista missään aikaisemmassa kisassa niin haikeaa ilmapiiriä ison porukan hajotessa. Olimme – heittäjät, kannatusjoukot, toimitsijat – olleet neljä päivää yhdessä.

Miten tuollainen tunnelma luodaan? Varmastikin laajan suosion kerännyt party lauantai-iltana tutustutti uusiin ihmisiin ja edesauttoi ryhmäytymistä. Sekin vaikutti, että suurin osa porukasta asui samassa hotellissa.

Kisajärjestelytkin onnistuivat kokonaisuutena - heittäjän näkökulmasta - ihan kohtuullisesti, aika hyvinkin huomioon ottaen kisajärjestäjien kokemattomuuden. Ratkaisevia kohtia kisojen hyvässä onnistumisessa ovat mm. selkeä ja jämäkkä kisojen johtaminen; hyvä, asiallinen ja kuuluva kenttäkuulutus, joka pitää kisojen etenemisen aikataulussa ja poistaa turhat epäselvyydet; riittävä määrä toimitsijoita, jotka myös osaavat varautua olosuhteisiin (kuumuus yms.); inhimillinen työn- ja vastuunjako – yhdelle ihmiselle ei voi sälyttää enemmän kuin tämä inhimillisesti jaksaa.

Saapasnainen toki hieman harmitteli, ettei nähnyt omaa sydänkäpystään juurikaan kisojen aikana. Kovimpina työpäivinä tämä oli lähtenyt kisatoimitsintaan jo aamukahdeksalta, ja palaili kellonkiertämän jälkeen muun porukan jo käytyä illallisella. Kyllä siinä oma kisasuoritus näyttää jäävän täysin sivuun, puhumattakaan omien lasten kisojen tukemisesta. Lapset vastaanottavaisempina luonteina olisivat hyötyneet neuvoista kilpailuheittojen aikana, mutta Saapasnaiselta tuollainen valmennussilmä puuttuu kokonaan. Noo, mennyttä mikä mennyttä. Tokihan yksi ihminen tarvittaessa pystyy repeämään mm. tekniseksi valvojaksi, teknisten valvojien johtajaksi, kouluttajaksi, tiedottajaksi, heittosektorin rakentajaksi, saappaiden kantajaksi, mittamieheksi, tulkiksi, pöytäkirjanpitäjäksi, kuuluttajaksi, tuuliennustajaksi ja vielä saappaanheittäjäksikin, mutta työn jakaminen ja johtaminen olisi kuitenkin aika tärkeä juttu.

Kisojen jälkeen ehdittiin onneksi lomailla muutama päivä Krakovassa. Auschwitz-Birkenaun vierailu ei varmasti koskaan unohdu. Saapasnaiselle tapahtumien kauhistelu ei ollut merkittävintä, mutta ajatus ”jollet opi historiasta, joudut ehkä elämään historian uudelleen”, panee miettimään. Vastapainoksi Krakovasta löytyi toki paljon myös inhimillistä, kaunista, jopa intohimoista. Kävelyretki Planty-puistossa ohjautui sattumalta Szczepanski-aukiolle, jossa Saapasnainen törmäsi Clemens Brielsin veistoksiin.

Jalat ovat sen verran jo ottaneet kotimaan kamaraan, että Saapasnainen on kyennyt taas kisaamaan. Kivijärven kesäheitot viime lauantaina heitettiin yllättävän tuulettomissa olosuhteissa. Alkuun oli ajoittain jopa heikkoa vastatuulta, mutta enimmäkseen keli oli tuuleton. Kävin heittämässä kaksi aika erilaista sarjaa, joista harmillisesti alkuun heitetty naisten yleinen sarja oli se heikompi – kaikki heitot jäivät alle 30 metrin ja hävisin taas lie monennettako kertaa Leenalle. No, se tietysti kuvastaa todellisuutta juuri niin kuin pitääkin. Myöhemmin erikseen heitetty N45-sarja oli sikäli merkittävä, että ensimmäistä kertaa heittohistoriassani kaikki 6 heittoa kantoivat yli 30 metriä.

Tavallaan tässä kulminoituu Saapasnaisen heittotyyli: tasaista ja useimmiten aika varmaa tekemistä, jolla voidaan nakuttaa kaikki heitot parin metrin välykseen, riskinotto on vähäistä ja sitä kautta ”onnenkantamoisten” tyyppiset hirmutulokset jäävät tulematta. Saapasnainen voisi tietysti ensimmäiseksi opetella heittämään korkeammalta, jolloin onnenkantamoisia ei tarvitsisi jäädä odottelemaan, vaan taito veisi heittoa muutaman metrin pidemmälle. Ehkä joskus, kun on ihan pakko, Saapasnainen opettelee senkin.

Sunnuntaina Saapasnainen kohtasi viimein voittajansa – eräällä tavalla – mutta hieman yllättävässä paikassa. Saapasnainen osallistui Viitasaaren Kumpumäellä jo useamman vuosikymmenen perinteet omaavaan kylätapahtumaan nimeltään Kaljakatuhölkkä. Tuolla kylätapahtumalla ja sen saappaanheittokisalla on ollut iso merkitys Saapasnaisen oman harrastuksen aloittamisessa. Saapasnainen osallistui ko. kisaan ensimmäistä kertaa kesällä 1997 ja siitä eteenpäin aina silloin tällöin, kun sattui paikkakunnalle osumaan oikeaan aikaan. Joka kerta, kun Saapasnainen osallistui, hän myös voitti naisten sarjan.

Tällä kertaa Saapasnainen kohtasi vihdoin voittajansa, takkiin tuli ja ihan rökälemäisesti – Saapasnainen hävisi Tiina Saastamoiselle yli 5 metriä! Kolminkertainen maailmanmestaruus saappaanheitossa on ihan paperia, kun saapasta heitetään Kaljakadulla! Ja Saapasnainen oli paikalle tullessaan vielä sanonut, ettei taida viitsiä osallistua kisaan lainkaan, koska on vähän niin kuin puoliammattilainen… Herranjestas, kuinka pielessä suhteellisuudentaju joskus onkaan ja kuinka suuren palveluksen Tiina Saapasnaiselle tekikään

Saapasnainen fiilistelee edelleen Puolan MM-kisojen jälkimainingeissa, kiireettömästi nautiskellen. Kyllä ne niin mahtavat, elämykselliset ja upeat kisat olivat. On meinaan aika maukasta voittaa kolmannen kerran perättäin sekä henk.kohtainen että joukkuemaailmanmestaruus!

Koska tulospalvelu toimi täysin reaaliajassa ja eri mediat ovat kiirehtineet jo raportoimaan niin paljon näistä Niepolomicessa järjestetyistä saappaanheiton MM-kisoista, Saapasnainen poimii täysin subjektiivisin perustein vain joitakin fragmentteja tähän omaan pieneen tarina-kuvastoonsa. Saappaanheitolle sydämensä menettäneethän olivat tietysti lähes kaikki itse paikanpäällä elämässä, kokemassa ja todistamassa tätä maailman hauskimman lajin suurinta vuosittaista juhlaa.

Veikon Enkelit olivat lähteneet kisaamaan neljän naisheittäjän voimin, ja sato oli odotettuakin runsaampi. Saapasnainen - jo aiemmin lähes kaiken voittaneena – ei tietenkään voinut mitalien väriä enempää kirkastaa, vaan otti kotiin sen, mitä pitikin. N45-joukkueessa toki venymistä vaadittiin kaikilta Enkeleiltä, jotta pystyimme voittamaan Ruotsin kovat heittäjälegendat, SS Kalevan naiset, jotka olivat hienoisesti ennakkosuosikin asemassa hallikisojen jäljiltä.

Uskollinen ja välillä jopa hassutteluun kykenevä pieni mutta pippurinen kannattajajoukko seuraa Viitasaaren Viestin Veikon Enkeleitä. Yhdessä ollaan koettu ennen Krakovaa Berliinit, Ascolit, Viljandit ja muut.

Saapasnainen ei ole heittämisessään kummoisemmin kehittynyt viime vuodesta, mutta onnistui sentään antamaan parastaan vuoden arvokkaimmassa kisassa. Kauden kärkitulos 33,27 ja vielä joukkueelle heitettynä tuntui uskomattoman hyvältä! Vasitenkin, kun ruohoalusta ei ole Saapasnaisen lemppari. Sitä venymistä Saapasnainen kovasti ihmetteli jopa ääneen. Eräs kokeneempi kehäkettu arveli sen johtuvan kovasta kilpailuvietistä. Jaa-a, ehkäpä. Saapasnaisen sanastossa ominaisuus on ollut pikemminkin lannistumattomuus ja läpi harmaan kiven meneminen.

Saapasnainen odottelee uteliaana seuraavia kovia kohtaamisia kilpasiskojen kanssa. Olisi niin virkistävää välillä hävitä!

Saapasnainen kävi kysymässä Paaviltakin apua, josko tämä voisi asialle jotakin – tsemppaisi kisasiskoja, antaisi heille rohkeutta tai edes muutaman metrin lisää tai jotain. No, Paavi levitteli käsiään, mutta toivossa on hyvä elää.

Jos kisoista jotakin sanoisi noin niin kuin laajemmin ottaen, päällimmäisenä on tietysti se hyvä ja yhteisöllinen henki, joka vallitsi kaikkien kisapäivien ajan. Tuntui, että eri maiden saappaanheittäjät olivat aiempaa enemmän toistensa kanssa tekemisissä, kanssakäyminen oli vilkkaampaa, ystävällistä, ymmärtävää – myös humoristista. Saappaanheittäjät ovat alkaneet todenteolla kansainvälistyä, ja se prosessi taitaa olla jo kovassa vauhdissa kaikkein tärkeimmissä paikoissa - korviemme välissä ja sydämissämme.

Lauantai-iltana kisaisäntien järjestämä party kokosi eri maiden heittäjät yhteen pitämään hauskaa, tanssimaan, laulamaan, irrottelemaan. Saapasnainen ei voi kehua osaavansa tanssia, mutta niin sitä vain mentiin mitä erikoisempia tansseja, olihan meillä mm. Eeva oivallisena esitanssijana. Ja kuka aina sattuikin olemaan jonon ensimmäisenä johtamassa letkajenkkaa ympäri tanssilattiaa ja vähän heittokenttääkin. Tanssin kieli on yhteinen! Saapasnainen sai toki seuraavana päivänä nuorisoltaan palautetta, että oli heiluttanut p…settä jossain tanssissa ihan väärässä paikassa. Souwot, Saapasnaisella on vähän niin kuin omat ladut ja sitä paitsi tärkeintä on, että takapuoli vielä heiluu ja hauskaa on! Heilutetaan taas ensi vuonna!

Saappaanheittopartyn mainio DJ soitti oivallisia biisejä asusteitaan vaihdellen ja välillä ilmakitaraa vedellen.

Ehkä kuitenkin kaikkein tärkein juttu koko saappaanheitolle näissä MM-kisoissa oli, että huipulle nousi uusia, kansainvälisiä tähtiä. Tänä vuonna sekä naisten että miesten yleisen sarjan kärkikymmenikössä puolet olivat muita kuin suomalaisia. Turhan suomalaistahan se on vieläkin, mutta hurjaa kehitystä on tapahtunut edellisvuosiin verrattuna. Erityisesti Italian Aurora Narcisin voitto naisten yleisessä sarjassa oli upea ja historiallinen saavutus! Kolme kansallisuutta naisten yleisen sarjan palkintopallilla on hieno todiste kansainvälisestä kehityksestä. Tässä Auroran tyylinäyte, tämä heitto kantoi 38,67.

Myös Italian Nazzareno Di Marco käänsi päät mm. upeilla heitoillaan Tämä heitto ei ollut lähelläkään hänen parhaitaan, kantoi vain 48,51. Heitto on kuitenkin aika nätti, vaikka lähtee turhan alhaalta; nousee kuitenkin jännästi ylös, muttei pystyyn. BTW, kentällä näyttää olevan muitakin innokkaita kuvaajia. Saapasnainen ei ole tohtinut toistaiseksi ihan kopelointietäisyydeltä kuvata, vaikka eritoten tällä kertaa muodollisesti pätevien heittäjien runsaus siihen houkuttelikin…

Erityisellä lämmöllä Saapasnainen iloitsi myös Vieskan Virsun noustessa maailman ykköskaartiin. Jari Myllykankaan pronssi miesten yleisessä sekä Vieskalaisten joukkuepronssi miesten yleisessä joukkueessa oli hieno saavutus. Taidettiin siinäkin tehdä historiaa – isä + pojat -joukkueella ei ole kai ennen voitettu MM-mitaleita. Sympaattinen Family Myllykangas herätti lämmintä ihailua!

Läheltä muuten liippasi, etteikö myös miesten kultamitali mennyt Italiaan. Nazzareno di Marcolla näytti ote pitävän hieman likaakin, ja viimeinen heitto jäi pikkuisen käteen. Ohi sektorin mennyt heitto kantoi n. 62 metriä. Olisipa ollut uskomaton jättipotti, jos Italia olisi vienyt molemmat kullat. Joko se toteutuu ensi vuonna, kun Nazzarenokin saa hieman enemmän kisakokemusta…

Mutta matkustamista on toki jo hieman valmisteltu: eilen illalla sentään tarkistettiin, että koko pesueelle löytyy voimassa olevat passit. Vanhojen passikuvien katselu on aina yhtä hauskaa – tytöt ovat muuttuneet melkoisesti 7 vuotta sitten otetuista passikuvista. Kenelleköhän tullimies tällä kertaa hymyilee Ja pojan tukka on vaihtunut mustasta oljenvaaleaan. Toivottavasti setä ei sentään tokaise ”This boy no you”. Oikeastaan hyvä, ettei nykyään enää voi saada 10 vuoden passia.

Lopullinen kisa-aikataulukin julkaistiin eilen, ja kun ammattilaiset ovat liikkeellä, sen pitävyyteen voi täysin luottaa Kisajärjestäjät eivät ole tainneet toistaiseksi ilmoittaa, millaiset palvelut kentällä on esim. ruokailujen suhteen. Viime syksynä World Cup –osakilpailun aikana kentän laidalla oli ostettavissa esim. makkara- ja liharuokaa sekä juomia.

Lähistöllä on toki myös muita ruokapaikkoja, esim. Kahvila-baari-ravintola Rynek 14 (rynek = tori), joka sijaitsee 400 metrin päässä kentältä, Hotelli Novumista kentälle vievän reitin varrella. Hotelli Novumista on matkaa kentälle 1,3 km eli varttitunnin kävely. Kenttää vielä hieman lähempänä näyttäisi kartan mukaan olevan Napoli Pizzeria Biernat D, josta ei kyllä löytynyt omia kotisivuja. Ravintola Joanna (os. Piękna 20) sijaitsee n. 900 metrin ja kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kentältä, ilmeisesti hautausmaan vieressä. Muistelen kuulleeni joltakin viime syksyn matkaajalta, että siellä oli hyvä ja edullinen ruoka.

Kuvassa torinäkymä hotellilta kentälle päin matkatessa. Ravintola Rynekin terassi näkyy aukion laidalla, kuvan oikeassa reunassa. Torin vasemmalta laidalta, suurin piirtein kuvassa näkyvää suojatietä eteenpäin köpöteltäessä, löytyi ainakin vielä viime syksynä pikkukauppa, josta kävimme ostamassa jäätelöä, juotavaa ja muuta evästä.

Nuniin, tärkeimmät koordinaatit on hanskassa, ruokaa ja juomaa löytyy. Eiköhän tämä tästä etene.

No lopputulemahan tuosta mittauskeskustelusta oli, että kaikki muut, tuota yksittäiseksi jäänyttä tahoa lukuun ottamatta, osoittivat olevansa rehtejä urheilijoita, joilla on suhteellisuudentaju tallella eikä kateus määrää elämää.

Tiistai-iltana tuli sitten toisenlainen järistys, joka tuntui Suomen länsirannikollakin ihan kunnolla. Saapasnainen oli juuri menossa nukkumaan, kun huone jotenkin heilahti. Kuului kova jyminä, ikkunoiden helinä ja patterien kolina. Saapasnainen luuli öljypolttimen räjähtävän, mutta lopultakin se taisi olla niin, että Saapasnaisen juuri treenatuista lihaksista vain pääsi purkautumaan nukkumaan mennessä vähän ylimääräistä energiaa

Tätä ei tietenkään kilpasisko uskonut, vaan yritti rauhoitella itseään väittämällä että ”tais olla torstai eli hernekeitto & pannari -päivä, kun sulta ja ukolta pääsi purkautumaan pruppaa niin, että Käläviälläki hyllyt tärisi… Tai sitten se oli se aikuisten vaakamambo-päivä siellä makkarissa, kun tehdään temppurata, PHYLLY tärisee ja olo on ku Kennedyllä, että takaraivo irtoo…” No oli miten oli, mutta historiaan se jää yhtenä Suomen voimakkaimmista maanjäristyksistä.

Ajatukset alkavat kulkea yhä enemmän Puolan Niepolomiceen ja saappaanheiton MM-kisoihin. Saapasnaisen viime syksyisissä blogi-kirjoituksissa Upea reissu Krakowassa sekä Krakowa, osa 2 löytyy tietoa ja kuva/videomateriaalia Niepolomicesta. Kenttä on siis ruohokenttä, jonka luoteislaidalla on myös katettu, iso katsomo – sen suojista voi löytyä ainakin jossain vaiheessa päivää varjopaikkoja. Myös kentän reunoilla on jonkin verran puustoa. Kenttä ja hieman katsomoakin näkyy alla olevasta kuvasta viime syyskuulta.

Paikallista säätilaa voi puolestaan tarkkailla esim. tältä sivulta. Samalla voit opetella viikonpäivät puolaksi ;-)  Puolalaiset tuntuvat kyllä osaavan englantiakin hyvin, joten asiat lutviutuvat varmaan mainiosti.

Aurinko paistoi vielä kisapaikalle saavuttaessa, mutta pilveen se meni hetikohta ja keli viileni. Tuulta oli kyllä senkin edestä. Heittopaikkana oli hiekkakenttä: pehmeä alusta, ei Saapasnaisen lemppareita, mutta ei se näyttänyt muita paljon haittaavan.

Viileässä ja saapasnaiselle liian kovatuulisessa kelissä, pehmeän hiekkakentän ja pyöreiden saappaiden olosuhteissa saapasnainen tajusi, ettei nyt ole hänen tilipäivänsä, joten se vapautti enemmänkin kokemaan ja dokumentoimaan huikeaa kisaa. Tavallaan Kivijärven kesäkuun 2009 toisinto. Vaikka omat heitot meni ihan pyllylleen, kannatti lähteä!

Melkoinen komeetta tuo J-P Laurila! Uusi tulokas, ja vetäisee maailman kärkituloksen! Raameja on ja voimaa, mutta miten hempatissa voi rykäistä tuollaisella vaatimattomalla vauhdilla 63,61?!!! Kentässä oli muuten se pieni ongelma, että se oli Lumijoen koulun seinää vasten, ja koulurakennusta suojaamaan oli laitettu verkko, johon heittoviivalta oli matkaa 67 metriä. Kisan kuluessa veisteltiin siitä, kuka heittää verkkoon. Videonpätkässä naureskellaankin, ettei verkolle sentään, ei prkl. Tämä heitto on J-P:n pisin. J-P heitti muuten toisenkin yli kuusikymppisen. Kisajärjestäjät olivat valmistautuneet muutenkin turhan vaatimattomasti - mittakaan ei meinannut riittää.

Juha Myllykangas oli toinen kuudenkympin ylittäjä. Juhalla on säpäkkä vauhti. Tällä kertaa ehdin tallentaa heiton ihan alusta alkaen. Tämä heitto kantaa 62,92.

Kisapaikalla myhäiltiin mahtavasta tulostasosta tyyliin: ”Saahan ne siellä etelässä heitellä MM-karsintakisojaan, mutta täällä Pohjoisessa ne tulokset tehdään.” Nooo, olihan siellä etelässäkin ihan kelpo tuloksia erityisesti naisten puolella. Niistä oli mukava lukea kotiin palattua.

Lumijoella naisten puolella isoimmasta jättipostista vastasi vasta 11-vuotias Milla Koski-Vähälä 30,43 kantaneella heitollaan. Saapasnaisella ei ollut mitään jakoja tuohon! Milla nosti itsensä kaikkien aikojen T12-rankigissa sijalle 2. Millasta kuullaan vielä, ja monta kertaa!

Sinänsä mielenkiintoista, että näissä pienissä, hädintuskin kahdentuhannen asukkaan kunnissa on järjestetty aika hurjia kisoja todella vaatimattomilla toimitsija- yms. resursseilla – ihan siinä kuin isommissakin ”maalikylissä”. Mitä näitä nyt on – Lumijoki, Kivijärvi, Rautavaara. Ei se kai tarvitse välttämättä kuin muutaman saappaanheitolle sydämenpalonsa loimottavan ihmisen. Mutta suurisydäminen täytyy olla! Ihan niin kuin Silvolan Matti tai Ahosen Hannu!

Tuusulassa saatiin kuitenkin karsittua hieno MM-edustusjoukkue Suomelle! Hienoa! Mukavaa myös, että maajoukkue uudistuu vuosittain. Nyt näyttää olevan melkoisen nuorekas joukkue vuorossa. Onnea ja menestystä! Ei muutakuin hötsyntötsyn!

Luokka hajautuu, tiet erkanevat. Rehtori kehotti katsomaan luokkakavereita tarkkaan, painamaan yksityiskohdat mieleen vielä viimeisen kerran. Viisas neuvo. Luokkakavereita tulee vielä monta kertaa ikävä. Mitä heistä muistaa parinkymmenen vuoden kuluttua?

”Mitä toivot että jää, kun pihan poikki kuljet, ja jäljet häviää…”

Mutta valmistujaisjuhlissa pitää juhlia saavutuksiaan - nyt on lupa heittää kannat kattoon  Onnittelut kaikille valmistuneille!

P.S. Onnittelut myös Tuijalle hienosta tuloksesta Västeråsin tyynessä kelissä! Harmi kun oli tämä World Cup-osakilpailu juuri näin päättäjäisviikonloppuna, ettei päässyt mukaan.

Maajussin morsian Mervi säteili kilpaa auringon kanssa vastarakastuneen onnea Kisavääpeli Mekun lahjoittaessa nuorelle parille paikallisena käsityötuotteena valmistetun Saapastaulun. Meku piti myös tiukkaa jöötä tuttuun tapaansa. Pitoainekiellon noudattamista vahdittiin silmä kovana, ja Meku uhkasi Kirsin kanssa viedä kiinni jääneet kuulutuskopin taakse ja antaa piiskaa pyllylle. Tuohon sadomasokistin unelmaan ei tainnut kukaan lopulta päästä, ainakaan siihen mennessä kun Saapasnainen oli maisemissa.

Leppävirran osakilpailu toi sitten toisenlaista värinää sitäkin enemmän. Taisi yhdellä sun toisella parta väpättää saappaita käpistellessään. Ei ollut herkkua. Rautavaaralla oli kohtuusaappaat, mutta vastatuuli. Leppävirralla kohtuutuuli, mutta kauniisti sanottuna saappaat olivat haasteelliset. Varsinaiseksi Leppävirran pääuutiseksi nousi tietysti doping-testaus, josta onkin jo kuultu monta syväanalyysia Heittäjien klubilla.

Testit tilasi siis melkoisella varmuudella ainakin nämä tahot: Suomen Saappaanheittoliitto, Jorkki, Jari, Esa, LePu, Pasi K., Tuija S., Joulupukki, IBTA ja saappaanheitosta YouTube-videon tehnyt LeapFrogVoyage. Viimeksi mainittu julkeaa videossaan jopa epäillä, että napeilla olisi jotakin tekemistä suomalaisen saappaanheittoennätyksen kanssa!!!  No, läppä mikä läppä. Mutta entäpä jos testit tilasikin Saapasnainen, tuo salaperäisenä pysyttelevä, isohkon klyyvarin omaava pirulainen, joka tunkee tuulenhalkaisijaansa paikkoihin, joihin ei ehkä pitäisi? Miettikääpä sitä!

Mutta ollappa tuollainen iloinen ureankerääjä! Saisi lennellä kuin iloinen perhonen, kukasta kukkaan, niityillä sinisillä… Pekka Streng saa iloiselle tuulelle pissajutuista huolimatta. Nyt Saapasnainen aloittaa viikonlopun ilottelun - hauskaa perjantai-iltaa ja viikonloppua kaikille!

Monarin kenttää reunustavan metsikön harventaminen saattaisi hieman vähentää tuulen pyörteisyyttä. Toistaiseksi harvennus ei ole kuulemma pyynnöistä huolimatta toteutunut, mutta toivossa on hyvä elää J Noo, vikuroiva tuuli antaa pientä lisämomenttia, eikä yksittäisenä kokemuksena taita selkärankaa. Kasvattaapahan luonnetta.

Leppävirran Suomi Cup –osakilpailu on juuri alkamassa. Lähdenpä katsastamaan, millaiset olosuhteet siellä on. Odotukset avoinna, mieli korkealla!

Karu aamupala kitaan ja kokka kohti Rannikko Cupia ja Oulaista. Täältä tullaan! Tällä kertaa tajuntaa ei tyydyttänyt yksiviivainen hevin jytke, vaan kroppa kaipasi arpiaan myöten jotakin psykedeelisempää. Doors was perfect, Whisky Baarin kautta Break on Through to the other sideen lasketellen matka taittui mukavasti. Jim Morrison murtautui tajunnan tuolle puolen ehkä muullakin, mutta minä otin vain yhden buranan Eikä selkää enää ollutkaan.

Oulainen on jännä paikka. Pieni, vajaa 8000 asukasta, mutta eloisan tuntuinen. Pyhäjoen varressa, koskimaisemassa. Sata kilsaa Oulusta etelään. Ja Huom. Oulaisissa asuva on oulaistelainen, ei oulaislainen. Oulaisten kirjastossa törmäsimme tähän riemastuttavaan, rehevän kauniiseen naiseen. Hän on Oulaisissa syntyneen Hanna Vihriälän ”Sirkku”. Taitaa olla juuri odottamassa heittovuoroaan, saapas tuossa maassa, haarovälissä. Tämän naisen suloudet panevat karhutkin kiipeilemään puissa.

Kisat alkoivat helteisissä merkeissä. Miesten yleinen sekä lasten sarjat ehdittiin heittää mukavassa myötätuulessa ja kuivassa kelissä. Naisten tullessa vuoroon alkoi sataa. Välillä satoi oikein rankasti, salamoi ja ukkosti. Yllätyin tuloksistani: sekä yleiseen että nelivitosiin tehdyt yli 30 metrin heitot olivat enemmän kuin olisin osannut odottaa. Muhkeimmasta yllätyksestä vastasi kuitenkin Kirsi, joka oli vaatimattomasti ennen kisan alkua puhunut kolmenkymmenen metrin haaveestaan. Ja eiköpä vain heti toisella heitollaan vetaissut taas aivan ihmerepäisyn 31,40 – kun ei ollut harjoituksissakaan koskaan vielä saanut kolmeakymppiä rikki! Jotkut ilmeisesti vain tulevat tekemään kisoissa kaikkien aikojensa parhaat suoritukset!

Miesten yleisen voittanut Jari-Petri Laurila oli melkoinen voimapakkaus. Aikamoisia siivuja veteli kisan alussa - parhaallaan 53,54 - ja mielestäni yllättävän vaatimattomalla vauhdilla. Voimaa täytyy siis olla rutkasti. Sopivaa videotallennetta en valitettavasti saanut tästä lupauksesta. Tässä kuitenkin päivän toiseksi parhaasta (51,59) heitosta vastanneen Jari Myllykankaan tyylinäyte. Se veljeksistä nuorempi. Korkeiden heittojen ja vihreän Siili-saappaan erikoismies, Jari Myllykangas.

However,

You know that it would be untrue

You know that I would be a liar

If I was to say to you

Boy, we couldn’t get much higher…

Tänään aamulla Kivijärvelle matkatessa järki oli taas puikoissa alkumatkan aikana. Pienestä kapasiteetistaan huolimatta se kykeni tekemään päätelmiä, jotka se pohjusti reaalimaailman tapahtumiin eli viimeisen viikon aikana kertyneisiin vaatimattomiin heittokokemuksiin. Järki sanoi, että koska järkyttävän vähäisissä harjoituksissa ei oltu vielä saavutettu edes kolmenkymmenen metrin maagista rajaa, sitä oli täysin turha odottaa ensimmäisessä kisassakaan, varsinkaan selkävaivaisena. Järki sanoi, että 27 metriä olisi kohtuullinen tulos, 28 metriä jo oikein hyvä ja 29 metriä ihan super.

Automatkan edettyä loppupuolelle ja maaperän vaihduttua Keski-Suomeen, siis Saapasnaiselle niin rakkaaseen Sydän-Suomeen, tunne sai taas yliotteen. Suurena syynä edellisen ohella oli jälleen kerran musiikki. Loppumatkasta Saapasnainen nimittäin otti musiikin valinnassa ohjat käsiinsä ja jyräytti nupit kaakossa eetteriin Led Zeppeliniä. Kappaleen Whole Lotta Love säettä “Gonna give you every inch of my love” laulaessaan Robert Plant tuskin tarkoitti saappaanheittosenttejä vaan jotakin ihan muuta. You know, ”way down inside”.  Nooh, Saapasnainen joka harrastaa merkityksillä ja sanoilla leikittelyä, tunsi tuon ’gonna give you every inch of my loven’ syvällä sisimmässään velvoittavan antamaan jok’ikisen tuuman heittoonsa ja siihenhän ei ihan mikä tahansa tulos riittäisi. Tavoitteet ehkä riistäytyivät alitajunnassa hieman järjen sanelemaa korkeammiksi…

21-25 metrin heitot kisan alussa tuntuivat siten epätodellisilta. Milloin Saapasnainen on heittänyt edellisen kerran näin vaatimattomasti? 6-7 asteen lämmössä pyörteiseen sivutuuleen heitetyt 27 metrin heitot alkoivat tuntua jo siedettäviltä, mutta kun kisa päättyi sitten niihin lukemiin, ensialkuun tuntui typerältä - tavoite oli päässyt tunteenpuuskassa kipuamaan kyllä korkeammalla. Järjen kanssa asiaa kotimatkalla taas pähkäiltyä tulos vaikutti jo ihan mukiin menevältä.

Miesten puolella Juha Myllykangas ja Tapani Kananen tekivät kelpo suoritukset: yli 51 metriä  vallinneissa olosuhteissa oli todella hyvä. Ulle taisi olla siitä seuraava 46 ja puolen metrin tuloksella. Siis pitoainekiellosta huolimatta parhaat oli parhaita.

Tässä kolme uunituoretta videonpätkää Kivijärveltä. Saapasnaisen sormet olivat sen verran kohmelossa, etteivät harmillisesti ehtineet ihan Juha Myllykankaan heiton alkuun. Komea veto joka tapauksessa. Yli 51 metriä, päivän toiseksi pisin.

Kanasen Tapani oli ilmeisesti luvannut kävellä Kivijärveltä kotiin Pyhäjärvelle, jos ei viidenkympin heitto irtoa. Ei tarvinnut kävellä, reilut 51 metriä - ja päivän pisin - napsahti. Heitto aivan vasempaan laitaan - Tapani osasi hyödyntää vallinneen tuulen loistavasti!

Aimo Kolehmainen vetaisee n. 44 metrin heiton, mutta ei ole tietenkään tyytyväinen. Mittaushetki imaisee äijät kuin syötti kalaparven luokseen.

Tänään oli sentään lämpimämpää eikä häiritsevää tuulta juurikaan, niinpä piti päästä kokeilemaan uudelleen. Heittoja kärsin jotenkuten tehdä tällä kertaa parisenkymmentä, mutta vaikeaa se oli. Kipupiste yläselässä on vielä olemassa, ja useamman heiton jälkeen ikävä tunne leviää laajemmalle selkään.

Ketuttaahan se. Meneekö koko kausi ihan keturalleen? Huomisen tunne ratkaisee, pääseekö lauantaina kisaamaan. Viikonloppu alkaa joka tapauksessa KOM-teatterin näytöksellä, jota ehkä on ihan pakko mennä vielä sulattelemaan lasillisen ääreen. Se ainakin rentouttaa

Se, että jotkut mahdollisesti pelkäisivät Saapasnaista tämän kirjoitusten perusteella, tuntuu oikeastaan mahdottomalta, absurdilta ajatukselta. Kuka voisi pelätä tällaista hillittyä ja hallittua marjanpoimijaa? Todellisempaa on, etteivät he Saapasnaista pelkää, vaan Saapasnaisen periaatteita: rehellisyyttä, avoimuutta ja suoruutta - ehdotonta oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Oikeudenmukaisuus on hankala asia. Se saattaa tulla ikävällä tavalla omalle mukavuusalueelle.

No, mahdollisesta rankan ja rohkean naisen leimasta huolimatta Saapasnainen tuntee kyllä sielussaan, että ilman rakkautta ei mikään ole mitään. Vaikka jakaisi kaiken omaisuutensa nälkää näkeville tai antaisi polttaa itsensä tulessa, mitä iloa siitä olisi, jos rakkaus puuttuisi? Arvaat varmaankin, että Saapasnainen fanittaa erästä tyyppiä, jonka sydän oli niin suuri, että hän saattoi hyväksyä sellaisetkin ihmiset, joita suuri yleisö syrji, tuomitsi tai hylkäsi. Hänelle kävi huonosti, kuten useinkin liian erilaisille tuppaa käymään. Tyyppi oli liian radikaali, liberaali, provosoiva pitkätukka-hippi. Huonosti kävi kaksituhatta vuotta sitten, mutta niin saattaa käydä vielä tänäkin päivänä.

Hassua, että jotkut ihmiset ajattelevat, että edellä mainitun kaverin nimissä voitaisiin paheksua ja tuomita mm. erilaisuutta tai hauskanpitoa ja samalla ylläpitää ahdasmielisyyttä. Minä näen hänet ja hänen edustamansa aatteen ihan toisenlaisena. Tähän Elisabeth Ohlsonin mainioon teokseen törmäsin eräänä kesänä Pärnun nykytaiteen museossa.

Ei Saapasnainen kuitenkaan aio jäädä lillumaan pelkkiin Rauha ja rakkaus –hokemiin, ”ei tarjoilemaan lukijoille unettavan tuttua huttua, vaaleansinistä proosaa”, vaan aikoo jatkossakin kantaa viittaansa ”rohkeana naisena, joka ruotii arastelematta elämäänsä ja saapasaatteen osittaista mädännäisyyttä.” Mutta älkää peljätkö, ei hänellä ole tavoitteena satuttaa ketään. Tänään saattaisi Saapasnainen nousta barrikadeille vaikkapa onnellisuuspoliittisen manifestin puolesta – puolustamaan rauhallisempaa rytmiä, osallistumista ja mielekästä yhdessä tekemistä talouskasvun ja kuluttamisen sijaan. Toimimalla mielekkäissä yhteisöissä voimme olla sairaita, eronneita, lapsettomia, köyhiä, eri tavoin poikkeavia - ja silti onnellisia. On vain meistä saappaanheittäjistä itsestämme kiinni, lukeutuuko saapasyhteisö tuollaisiin yhteisöihin.

Ei ole kuitenkaan sanottua, etteikö Saapasnainen olisi voinut seisoa ”railakkapäiden” joukoissa, jos olisi syntynyt 15 vuotta aiemmin. Ei nämä tyttäret karkuhun juokse kyllä tänäänkään. Mutta nämä laulut tuntuvat jo kulttuurihistoriallisilta monumenteilta, joita voi kuunnella pieni hymynkare huulilla, varsinkin näin vapunpäivänä.

Kansakin alkaa jälleen notkistua talvikohmelostaan. Aivan horrokseen saakka ei tosin olla päästy, sillä kuin sienisateella esiin putkahdelleet kuhinoinnit aiheesta sun toisesta ovat pitäneet ihmisiä hereillä kylmimpäänkin aikaan.

Saapasnaisen lauantain tunnelmat ovat aavistuksen verran haikeamieliset, ikävöivät. Näihin aikoihin, lumien sulaessa, on aiempina keväinä ensimmäiset saapasharkat ulkolaitumilla jo tehty. Mutta ei tänä keväänä. Tammi-helmikuussa pahimmilleen pelmahtaneet fyysiset vaivat eivät ole edelleenkään poistuneet. Lieventyneet toki – olen pystynyt vetämään ammattilaisen laatiman kunto-ohjelman pari kertaa viikossa, ja siitä on ollut huomattavaa apua. Lajinomaiset harjoitteet ovat sitä vastoin olleet jäissä reilut kaksi kuukautta. Saa nähdä, milloin tekee mieli taas. Heittämistä.

Ensi viikolla pääsen OMT-fysioterapeutin käsittelyyn. Ehkä se nytkäyttää omalta osaltaan kuntoutumista eteenpäin. Ehkä tämä, minulle etukäteen jo lähes tarunomaisen kosketuksen omaavaksi maalailtu kultasormi – miespuolinen ;-) – tekee Saapasnaiselle sellaiset ”pehmytkudoskäsittelyt”, että paikat aukeavat ammolleen, jäykkyydet kaikkoavat, Saapasnaisen kroppa on kuin uudesti syntynyt, keho huutaa heittämään pääsyä. Saapasnaisen kasvoille nousee jo nyt ihanuuksia enteilevä vieno hymy…

Näissä merkeissä lauantai-iltana Saapasnainen ikävöi saapaskavereitaan. Mukavaa, että kisakausi on pyörähtämässä etelämpänä jo nyt käyntiin, ja kisastudio lievittänee ikävää jo huomisella online-lähetyksellään Jokelan koululta, Ronttosten Juhla-Cupista. Malja taas kerran kavereille, ystäville, Ronttosille.