Saapasnaista kohtasi jälleen erikoinen etiäinen. Jokin aika sitten Saapasnainen kaiveli esiin unohduksiin painuneen Elviksen levyn, joka oli saanut rauhassa pölyttyä kymmenkunta vuotta. Ei hajuakaan, miksi sielu kaipasi yhtäkkiä Elvistä ja See See Rideria. Saapasnainen ja Elvis, eihän niillä ole mitään yhteistä No eikö vaan vähän ajan kuluttua ala telkkarista tulla uusintana vanha lemppariohjelma Pulkkinen [...]
Tällä kertaa Saapasnainen jätti piparinpaistot ja muut jouluhössötykset väliin ja vaihtoi hieman toisenlaiseen maisemaan sekä rentoon lomafiilikseen. Keli oli joulun alla Suomen halki ajellessa harmaata, märkää ja pimeää – kovin jouluiselta ei näyttänyt.
Matkakohteemme oli Hurghada Egyptissä, Punaisenmeren länsirannalla, noin 500 kilsaa Kairosta kaakkoon. Lento Helsingistä Hurghadan omalle lentokentälle kesti myötätuulen hieman avittaessa vajaat viisi tuntia. [...]
Saapasnaisen vuosi on kääntynyt lopuilleen tavallaan rauhallisissa merkeissä, mutta toisaalta monenlaisia uusia käänteitä täynnänsä. Ukkelilla on uudet, haasteelliset työkuviot, lapsukaiset kasvavat ja aikuistuvat hengästyttävällä vauhdilla, kaikki on liikkeessä ja liikkuvia osia riittää. Ja Saapasnainen yrittää pysyä vauhdissa mukana.
Just äskenhän ne oli kolme pientä karvapalleroa, silmät pyöreinä maailman ihmeellisiä asioita hämmästellen, kummastellen. Ja nyt se onkin [...]
”Kun mikään ei tunnu miltään.” Voih. Toisinaan niin tuttua. Mutta annas olla, kun Saapassissin ansiokas, suomen kielellä rohkeasti iloitteleva Örveltäjäräppi kajahtaa ilmoille, Saapasnainenkin muuttuu ”taas eläväks, kuulevaks sekä näkeväks”. Saapasnainen on tyytyväinen siitäkin syystä, että em. blogi-artikkeli antoi pikakelauksen sellaisiin kirjallisuuden ja lehdistön alalajeihin, jotka muutoin ovat jääneet Saapasnaiselle vielä kovin etäisiksi.
Femakko-juttujen innoittamana Saapasnaisen piti [...]
Saapasnaista niin laiskottaa. Ei viitsi höntyillä ja säntäillä, parempi vähän hidastaa. Ai että oli oivallinen ajoitus pitää tänään lomapäivä, venytellä ja vanutella aamukahvin ja sanomalehtien kanssa hitaasti melkein puolillepäivin, kääriytyä vilttiin omaan pikku lukunurkkaukseen, kuunnella syystuulen pauhua turvallisesti lämpimässä kotipesässä.
Kyllä elämä vaan on luksusta.
Pimeä, myrskyinen, kylmänkolea ja sateinen lokakuun ilta kaipaa ehdottomasti suomalaisen miehen elämäniloa [...]
Viime viikolla Saapasnainen järkyttyi kokonaisen vuosikymmenen kadoksissaolosta. Nyt Saapasnainen kauhistelee kaikkea sitä turhaketta, joka kuluttaa mielen rajallista varastointikapasiteettia. Tähän Saapasnainen havahtui yhtenä päivänä autoradiota kuunnellessaan.
Radio alkoi tuupata ilmoille vanhaa kappaletta, jonka intro kuulosti aika mitättömältä – ei tullut mitään suuria väristyksiä. Mutta hyvä tavaton sentään, kun kipale pääsi vauhtiin, Saapasnainen muisti sanat melkeinpä kokonaan! IIIKKK!!!
”Hunajaisin [...]
Saapasnainen on yrittänyt totutella siihen väistämättömään tosiasiaan, että tavarat, nimet ja tapahtumat ovat välillä hakusessa. Nyt Saapasnaista järkyttää huomio, että oikeastaan kokonainen vuosikymmen on hukassa!!! Herranjestas sentään – mitä musiikkia 90-luvulla soitettiin, mitä bändejä, elokuvia tai telkkariohjelmia silloin ylipäätään oli?
Mittavimmat levyhankinnat tuolla vuosikymmenellä taisi olla Ti-Ti Nalle –kokoelma. Niin, Saapasnainen synnytti 90-luvulla kolme lasta ja [...]
Ukkeli lähti kuopuksen kanssa taas ennätysjahtiin Kivijärvelle. Ukolla on tainnut nousta vähän päähän, kun on kaksissa edellisissä kisoissa parantanut tämän kauden ranking-tulostaan. No eihän se mikään paha asia ole, jos tulosnälkää piisaa, mutta toisaalta suosittelisin hieman myös suojelemaan sököä heittokättään. Ei paranisi riskeerata terveyttä nyt, kun parin viikon ulkomaankomennus on juuri alkamassa.
Kuopuskin halusi lähteä heittämään [...]
Ah kaikkia niitä muistoja, jotka tulvahtavat mieleen eri puolilla Suomea liikkuessa! Niinkuin nyt esim. Ylivieskassa. Saapasnainen oli siellä tänään Suomi Cupin osakilpailussa ihan vaan turistina, kun ei kipeän olkapään takia tuntunut ollenkaan mukavalta ajatukselta heittää. Omituista muuten, miten olkapää voi olla kipeä, kun Saapasnainen ei ole heittänyt oikeastaan yhtään: kilpaillut tänä vuonna vain kolmessa kisassa [...]
Saapasnainen lähti kaksi viikkoa sitten MM-kisoihin Viljandiin vaihtelevissa merkeissä. Kesälomalle työterveyslääkärin kautta jääneenä, tulehduskipulääkkeitä napsien, työfysioterapeutin ja naprapaatin käsittelyssä selkä kokoon harsittuna Saapasnainen ei odottanut itseltään kovin paljoa kilpailullisessa mielessä. No mitäs siitä - penskat pakettiin, Foordin nokka Hesaa kohden ja menoks. Suunnittelimme ruokatauon Pirkkalaan, mutta harhauduimme pysähtymään jo hieman aiemmin. Sattumoisin paikassa oli aiheeseen [...]
Saapasnainen on palannut Viljandin MM-kisojen ja muutamien Tartossa vietettyjen lomapäivien jälkeen kotioloihin. Kisaraporttia ei nyt viitsi ruveta kirjoittamaan – ehkä sen aika on hieman tuonnempana – nyt on vielä niin mukava leijua sulosoinnuissa ja -tunnelmissa. Ahkerasti olemme kuunnelleet isännän kanssa hänen kisajärjestäjiltä tulospalvelu-kiitokseksi (hieno ele!) saamaansa cd-levyä, jolla esiintyy kisojen iltajuhlassakin musisoinut Pange Poisid.
Eestimaa-laulu on [...]
Kaunis kesä, lämmin päivä, loma. Kepeä mieli. Kuuletko hyrinän?
Saapasnainen aloitteli lomaansa viettämällä juhannusta Etelä-Pohjanmaan puolella. Voitko kuvitella: seudulla, johon Saapasnainen ei ole koskaan tuntenut vetovoimaa lomailumielessä. No, yllättäen avautunut tilanne hyödynnettiin ja Saapasnainen avarsi taas pikkuisen mieltään. Ja tarkisti käsityksiään.
Lapset pysyivät hyvin ojennuksessa, ei tarvinnut kuin heittää pientä läppää vierailusta Ähtärin eläinpuistoon – siellähän on [...]
Saapasnainen ei nyt ehdi kirijuutella Raahen kuulumisia, mutta jakaa sen sijaan kuvapostia viikonvaihteessa järjestetyistä Saappaanheiton Suomenmestaruuskisoista, jotka pidettiin Raahessa.
Katsele Tiian tähdittämää naisten mestaruusjuhlintaa, tai nautiskele Eevan hopeaheitosta tai Tuijan yli nelikymppisestä.
Tulokset löytyvät tästä. Hyvät oli kisat!
SM-kisat Raahessa ensi viikonloppuna Juuri tällä hetkellä Saapasnainen haluaisi kuitenkin innostaa porukoita lähtemään Viljandiin MM-kisoihin. Paikka on kokemisen arvoinen. Saapasnainen on tehnyt sinne kaksi hauskaa reissua, ja ajattelikin jakaa hieman kuvamateriaalia lukijoilleen. Kuvat on otettu World Cup 6 –osakilpailun aikoihin 11.9.2010.
Keskustasta Viljandi-järven rannassa sijaitsevalle Viljandi Linnastaadionille käppäillessä vastaan tulee mielenkiintoisia taloja ja pihoja, portaita [...]
Taivas varjele – siitä on jo yhdeksän kuukautta aikaa, kun Saapasnainen on käynyt viimeksi harjoittelemassa saappaanheittoa. Jos muutamaa halliheittoa maaliskuussa ei lasketa. Ohhoh. Tällaista harjoittelemattomuutta ei ole toistaiseksi vielä ollut varsinaisen kilpaurani aikana kertaakaan. No, nytpä näkee senkin, mitä sieltä tulee, jos ei harjoittele – syystä tai toisesta.
Nojoo, kyllä minä tästäkin kaudesta varmaan selviän, jotenkin. [...]