MM-kisavalmisteluja

Juhannus hujahti maatilalomailun merkeissä Kälviällä, vuohia hoidellen, ikivanhan saunan lempeissä löylyissä aatostellen. Saapasnaisen valmistautuminen muutaman päivän kuluttua Puolan Niepolomicessa alkaviin MM-kisoihin on näyttänyt painottuvan tänä vuonna johonkin muuhun kuin fyysiseen puoleen. Liekö syytä edes puhua valmistautumisesta, niin löysin rantein ja lyhyellä ajatuksella on oltu liikkeellä.

 

Mutta matkustamista on toki jo hieman valmisteltu: eilen illalla sentään tarkistettiin, että koko pesueelle löytyy voimassa olevat passit. Vanhojen passikuvien katselu on aina yhtä hauskaa – tytöt ovat muuttuneet melkoisesti 7 vuotta sitten otetuista passikuvista. Kenelleköhän tullimies tällä kertaa hymyilee :-) Ja pojan tukka on vaihtunut mustasta oljenvaaleaan. Toivottavasti setä ei sentään tokaise ”This boy no you”. Oikeastaan hyvä, ettei nykyään enää voi saada 10 vuoden passia.

 

Lopullinen kisa-aikataulukin julkaistiin eilen, ja kun ammattilaiset ovat liikkeellä, sen pitävyyteen voi täysin luottaa :lol: Kisajärjestäjät eivät ole tainneet toistaiseksi ilmoittaa, millaiset palvelut kentällä on esim. ruokailujen suhteen. Viime syksynä World Cup –osakilpailun aikana kentän laidalla oli ostettavissa esim. makkara- ja liharuokaa sekä juomia.

Lähistöllä on toki myös muita ruokapaikkoja, esim. Kahvila-baari-ravintola Rynek 14 (rynek = tori), joka sijaitsee 400 metrin päässä kentältä, Hotelli Novumista kentälle vievän reitin varrella. Hotelli Novumista on matkaa kentälle 1,3 km eli varttitunnin kävely. Kenttää vielä hieman lähempänä näyttäisi kartan mukaan olevan Napoli Pizzeria Biernat D, josta ei kyllä löytynyt omia kotisivuja. Ravintola Joanna (os. Piękna 20) sijaitsee n. 900 metrin ja kymmenen minuutin kävelymatkan päässä kentältä, ilmeisesti hautausmaan vieressä. Muistelen kuulleeni joltakin viime syksyn matkaajalta, että siellä oli hyvä ja edullinen ruoka.

 

niepolomicen-tori-2009 

Kuvassa torinäkymä hotellilta kentälle päin matkatessa. Ravintola Rynekin terassi näkyy aukion laidalla, kuvan oikeassa reunassa. Torin vasemmalta laidalta, suurin piirtein kuvassa näkyvää suojatietä eteenpäin köpöteltäessä, löytyi ainakin vielä viime syksynä pikkukauppa, josta kävimme ostamassa jäätelöä, juotavaa ja muuta evästä.

 

Nuniin, tärkeimmät koordinaatit on hanskassa, ruokaa ja juomaa löytyy. Eiköhän tämä tästä etene.