Saapasnainen

Saapasnaisella on eräs salainen sparraaja. Tämä itsekin verbaalisesti äärimmäisen lahjakas ja älykäs henkilö heittelee aika ajoin täkyjä, joita Saapasnaisen on toisinaan mahdotonta vastustaa. Jokin aika sitten Saapasnainen antoi kertoa itselleen olevansa mm. ”rankka naisheittäjä, joka ei halunnut, että muut määrittelevät sen, mitä tämä saa tehdä ja millainen nainen hänen pitäisi olla”. Hhmmm. Rankka ja rankka, ehkä. Kirjoitusten valossa.

Se, että jotkut mahdollisesti pelkäisivät Saapasnaista tämän kirjoitusten perusteella, tuntuu oikeastaan mahdottomalta, absurdilta ajatukselta. Kuka voisi pelätä tällaista hillittyä ja hallittua marjanpoimijaa? Todellisempaa on, etteivät he Saapasnaista pelkää, vaan Saapasnaisen periaatteita: rehellisyyttä, avoimuutta ja suoruutta - ehdotonta oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Oikeudenmukaisuus on hankala asia. Se saattaa tulla ikävällä tavalla omalle mukavuusalueelle.

No, mahdollisesta rankan ja rohkean naisen leimasta huolimatta Saapasnainen tuntee kyllä sielussaan, että ilman rakkautta ei mikään ole mitään. Vaikka jakaisi kaiken omaisuutensa nälkää näkeville tai antaisi polttaa itsensä tulessa, mitä iloa siitä olisi, jos rakkaus puuttuisi? Arvaat varmaankin, että Saapasnainen fanittaa erästä tyyppiä, jonka sydän oli niin suuri, että hän saattoi hyväksyä sellaisetkin ihmiset, joita suuri yleisö syrji, tuomitsi tai hylkäsi. Hänelle kävi huonosti, kuten useinkin liian erilaisille tuppaa käymään. Tyyppi oli liian radikaali, liberaali, provosoiva pitkätukka-hippi. Huonosti kävi kaksituhatta vuotta sitten, mutta niin saattaa käydä vielä tänäkin päivänä.

Hassua, että jotkut ihmiset ajattelevat, että edellä mainitun kaverin nimissä voitaisiin paheksua ja tuomita mm. erilaisuutta tai hauskanpitoa ja samalla ylläpitää ahdasmielisyyttä. Minä näen hänet ja hänen edustamansa aatteen ihan toisenlaisena. Tähän Elisabeth Ohlsonin mainioon teokseen törmäsin eräänä kesänä Pärnun nykytaiteen museossa.

Ei Saapasnainen kuitenkaan aio jäädä lillumaan pelkkiin Rauha ja rakkaus –hokemiin, ”ei tarjoilemaan lukijoille unettavan tuttua huttua, vaaleansinistä proosaa”, vaan aikoo jatkossakin kantaa viittaansa ”rohkeana naisena, joka ruotii arastelematta elämäänsä ja saapasaatteen osittaista mädännäisyyttä.” Mutta älkää peljätkö, ei hänellä ole tavoitteena satuttaa ketään. Tänään saattaisi Saapasnainen nousta barrikadeille vaikkapa onnellisuuspoliittisen manifestin puolesta – puolustamaan rauhallisempaa rytmiä, osallistumista ja mielekästä yhdessä tekemistä talouskasvun ja kuluttamisen sijaan. Toimimalla mielekkäissä yhteisöissä voimme olla sairaita, eronneita, lapsettomia, köyhiä, eri tavoin poikkeavia - ja silti onnellisia. On vain meistä saappaanheittäjistä itsestämme kiinni, lukeutuuko saapasyhteisö tuollaisiin yhteisöihin.

Ei ole kuitenkaan sanottua, etteikö Saapasnainen olisi voinut seisoa ”railakkapäiden” joukoissa, jos olisi syntynyt 15 vuotta aiemmin. Ei nämä tyttäret karkuhun juokse kyllä tänäänkään. Mutta nämä laulut tuntuvat jo kulttuurihistoriallisilta monumenteilta, joita voi kuunnella pieni hymynkare huulilla, varsinkin näin vapunpäivänä.