Saapasnainen

Se päivä lähenee, jolloin Saapasnainen tipahtaa maan pinnalle. Kohtaa omassa sarjassaan parempansa, eikä mahda tälle mitään. Sen aika ei ollut vielä Myyrmäessä. Ei ihan, mutta läheltä liippasi.

 

Lähtökohdat SM-hallikisaan olivat ennakkoon ajatellen kohtalaiset, mutta eivät ihanteelliset. Alkuvuoden vaivanneet fyysiset ongelmat yläkropassa eivät mieltä nostattaneet, mutta pysyivät kurissa työterveyslääkärin määräämillä lääkkeillä. Jumit tarjosivat kuitenkin oivallisen kasvualustan heiton jäykkyydelle ja väkinäisyydelle. Onnekseni hallikisan ainoa suhtkoht onnistunut heitto osui kokolailla oikeaan paikkaan. Se oli N45-sarjan avausheitto ja kantoi 30,32 metriä. Oma halliennätys. Siinäpä saivat kilpasiskot heti kärkeen myrskyvaroituksen, ehkä luulivat minun pystyvän vielä parempaan seuraavilla heitoilla. Loppukisa oli kuitenkin Saapasnaiselle epäonnistumista toisensa perään, ja kävi lopulta väkinäiseksi vääntämiseksi. Jostain syystä en saanut enää saapasta lainkaan oikeaan asentoon, tuli tunne ikään kuin saappaan lentoradalle olisi tullut sivuvasemmalta ilmanvirtausta, joka nosti heiton pystyyn. Kokeilut eri saappailla tai erilaisilla otteilla eivät tuottaneet tulosta, pikemminkin sekoittivat pakan lopullisesti. Avausheitto riitti onnekseni kuitenkin nipinnapin voittoon, ja osui myös oivallisesti N45-joukkueen pesämunaksi tulokseen, jolla yllettiin joukkuehopealle. SS Kaleva oli niin omaa luokkaansa, ettei meillä olisi ollut mitään mahdollisuuksia heidän kukistamiseensa. Hyvä SS Kaleva, hyvä Valma, hyvä uudet ME:t!

 

Sama tapahtumien kulku toistui naisten yleisessä sarjassa, johon toki läksimme ensisijaisesti hakemaan Viitasaaren Viestin joukkueelle hyvää hallitulosta. Joukkueelle heitetty avausheitto 29,03 jäi pisimmäksi myös henkilökohtaisessa sarjassa. En saanut saapasta millään asentoon, rupesin runnomaan kädellä ja voimalla, ja jälki oli surkeaa ja väkinäistä. Kisakestävyyskään ei riittänyt. 7 tunnin automatka lasten kanssa, saapuminen hallille suoraan tien päältä, tankkaamisen ja välilämmittelyjen unohtaminen ja kaikkien mahdollisten virheiden kasaaminen muutenkin riskaabelin kunnon ja pitkän kisaillan päälle eivät todellakaan tukeneet hyvää suoritusta. Mutta kun oli niin mukava käydä jutskaamassa muiden heittäjien kanssa, seurata omien lasten heittoja ja puuhata sitäsuntätä niin, että oma kisasuoritus jäi hieman taka-alalle. Enkä kuitenkaan ehtinyt käydä moikkaamassa edes kaikkia heittäjiä, joita olisin halunnut

 

No, joka tapauksessa mahdollisesti historialliseksi jäävä jättipotti napsahti naisten yleisessä joukkuekisassa: pronssia tuli Viitasaaren Viestille, mikä nousee omassa arvoasteikossani todella korkealle. Seistä nyt palkintopallilla SM-tasoisissa kisoissa legendaaristen Rautavaaran Iskun ja Ronttosten vierellä oman tyttären ja siskon kanssa! Se säilyy varmasti mielessä pitkään yhtenä saappaanheittourani kohokohdista.

 

Korson Kaiun järjestämät SM-hallikisat olivat kaiken kaikkiaan hyvät. Järjestelyt toimivat, kisan osallistumisaste ja tulostaso olivat hyvät huomioon ottaen juuri tuoreeltaan tulleet sääntömuutokset pitoainekieltoineen. Kisat olivat lisäksi erittäin siistit – ei näkynyt minkäänlaista örvellystä, ei tölkkejä, ei roskaamista. Ja vielä bonuksena hienosti toiminut kisastudio ja netti-tv.

 

Saapasnainen jää nyt odottelemaan tuota alussa mainittua nöyrtymisen hetkeä tyynin mielin. Oikeastaan uteliaana. Sillä se hetkihän väistämättä tulee joskus. Mutta milloin, missä ja kenen toimesta? Sitä odotellessa iloitsen niistä upeista hetkistä, joita olen saanut elää tämän mahtavan lajin parissa.