Saapasnainen

Nyt täytyy ihan keskittyä. Uudistua? Tai edes aloittaa eri sanoilla kuin edelliset kirjoitukset. Siihen voisi olla edellytyksiä, palasinhan juuri keskeltä korpimetsien hiljaisuutta kuin uudesti syntyneenä. Näistä lähtökohdista Saapasnaisen on hyvä alkaa rakentaa tulevaa harjoituskauttaan.

 

Vauhtia haettiin Viitasaarelta. Tiedättehän tuon kauniin, järvien pirstoman paikan nelostien varressa, Jyväskylästä sata kilsaa pohjoiseen. Etelästä tultaessa maamerkkinä toimiva Hännilänsalmen uusi silta oli pienoinen pettymys, ainakin näin ensimmäistä kertaa päivänvalossa koettuna. Iltavalaistuksessa se varmaan näyttäisi joltakin. 60-luvulla rakennettu vanha riippusilta näytti komeammalta. Tuossa se vielä nököttää vieressä hetken lopullista purkuaan odotellen.

 

Hännilänsalmen silta jouluna 2009

 

Joulu se tulla jolkutteli Kolkulla, Keiteleen ja Pihtiputaan rajamailla, runsaslumisessa säässä, parinkymmenen asteen pakkasessa. Talvinen luonto oli kauneimmillaan. Kuusi haettiin perinteiseen tapaan aattoaamuna isolla porukalla.

 

 

 

Talolle palatessa ei pirtsakasta pakkasesta huolimatta hennonut heti sisään mennä, lumen koristelema puutarhakeinu kutsui hiljaisuutta kuuntelemaan.

 

 

Joulupukki toi kiinnostavia lahjoja, joiden parissa aattoyö taisi venähtää pikkutunneille saakka. Pauli Kallion käsikirjoittama Maalaispunkin päiväkirja ei ehkä jää kirjallisuuden historiaan, mutta minulle se oli merkityksellinen palauttaessaan mieleen sellaisia muistiväläyksiä 70-luvun lopulta ja 80-luvun alusta, jotka muutoin olisivat ehkä painuneet täysin tietymättömiin. Samaiset Ratsian ja Pellen keikat varmaan tuli koluttua aikoinaan Pihtiputaan Elämäjärvellä ja Saapasjalkarockissa. Elämäjärven työväentalo eli silloin kukoistuskauttaan suomalaisten rock-bändien keikkapaikkana Konkareiden ja Takamehtien talakoiden välillä, joten lähes kaikki kotimaiset huiput tuli kyllä nähtyä. Mutta eipä niistä paljon enää muista, kun ei päiväkirjaakaan tullut pidettyä.

 

Joulupäivänä jaksettiin kuitenkin yökyöpelöinneistä huolimatta lähteä taas reilunkokoisella joukolla reippaalle kävelylenkille raikkaaseen pakkasilmaan Kolkuntietä pitkin.

 

 

Joitakin omakohtaisia rock-muusikoihin liittyviä muistojakin löytyi. Kuka oli soittanut Ratsian Pasi Kuusjärven rummuilla, kuka matkustanut samassa koululaisbussissa Ratsian Jyri Honkavaaran kanssa. Nuoremmalla polvella on tietty heittää peliin melkoisia legendoja Hyyrysen pojista (Stam1na, YUP), vilkkaanpuoleisia kesävieraita kun taisivat olla. Mutta niistä intiaanileikeistä ei näillä pakkasilla ollut tietoakaan, pihapiirit tulvivat rauhaa ja harmoniaa

 

 

Kolkun palovartiotornikin sai edelleen seistä mäellä majesteetillisen arvokkaasti kuin muistomerkkinä vuosikymmenten takaisesta työrupeamastaan metsäpalojen ehkäisemiseksi. Sinne sitä kiipeiltiin lapsena monet monituiset kerrat. Luvan kanssa tai ilman

 

 

 

Kovimmillaan pakkanen kirahti 24 asteessa, vaikka eihän se vielä ole paljon mitään, kun muistelee lapsuuden talvia. Pakkanen ja tuuli kuitenkin tekivät omat tepposensa Tapaninpäivänä, kun sähkökatkoksia tuli tuon tuostakin. No mikäs siinä oli istuskellessa takan loimussa ja kynttilänvalossa, lämpöisessä tuvassa. Sehän oli kuin pientä ekstreemiä kaupunkilaislapsille.

 

Nyt on akut ladattu ja vinkkeleitä vaihdettu alkavaa saappaanheiton harjoituskautta varten. Kuin henkeään pidätellen jäävät nämä koivukujat, kuiden loimotukset odottamaan Saapasnaisen seuraavaa siirtoa.