Niin ne oli. Tuusulan kisat, männä lauantaina. Hyvin ja jämäkästi vedetty, tosi pienellä porukalla. Nuutisen Jari, ei paljon muita kuhulaisia näkynyt. Tuija tietysti emäntänä. Hyvät palkinnot, oltiin ihan yllättyneitä. Melkein junavaunullinen käypää tavaraa kotiin palatessa: 3 maljakkoa, teesetti, kahvikalusto, uimalaseja kolmet kappaleet, aitoa tuusulalaista kirjallisuutta… Kiitosta vaan!
Â
Paras tuliainen oli kyllä Viitasaaren Viestin naisten joukkue-ennätys. Parani taas 6 ja puoli metriä. Ja herranjestas, voitettiin legendaarinen Ronttosten joukkue naisten yleisessä! Sitä kelpaa muistella, ei varmaan heti toistu. Myös Helsingin Huonokuuloiset paransi roimasti ennätystään ja kipuaa kohti kahdeksankympin maagista rajaa, hyvä homma!
Â
Ja aika makoisia oli myös Tamppi-siskon mahtiennätysheitot!!! Vihreä siili näköjään sopii joillekin! Sääkin oli erikoinen - saattoi heittää t-paitasillaan syyskuun puolivälissä! Mitä tuohon nyt olisi enää enempää voinut toivoa? Vaikka optimisti olenkin, en sellaista kivaa odottanut. Ehkä olenkin odottamaton optimisti.
Â
No eihän se kaikki ihan vahingossa tule. Kyllä Pirjo pisti nelivitosissa taas ihan tosissaan yrittämään. En tiiä, mikä häikkä nyt oli, kun ei meinannut irrota. Mutta jotenkuten kuiteskin. Sentään molempiin sarjoihin taas yli 30 meetriä, kyllä se kivalta maistui edelleen.
Â
Mutta onko sitä tullut vanhaksi vai lempeämmäksi vai sopeutuvammaksi vai mitä, kun tuntuu että toistaa itseään kisaraporteissa koko ajan: hyvin järjestetyt kisat, homma toimi, mukava ilmapiiri jne. Vai onko niin, että kisat todellakin sujuu nykyään jotenkin jouhevammin ja kentällä on leppoisampaa?
Â
Viileästi järkeillen jälkimmäisen täytyy olla todellinen syy. Saapasnainen ei sentään ole ihan niin nopeasti mukautuva, että olisi vuodessa muuttunut nirpattajasta lempeäksi kaikkien kehujaksi. Ei veikkosessa. P…..n nuoleminen on edelleen vastenmielisimpiä ja alhaisimpia puuhia, joita saapasnainen voi kuvitella. Jos saapasnainen jotakin kehuu, sillä taatusti on katetta 