Komeita nuoria miehiä…

Kokkolan Venetsialaisista selvitty ihan hengissä ja hyvissä voimin. Saapasnainen ei viitsinyt eilen pitkän kisapäivän jälkeen lähteä keskustaan katsomaan, että millaiset turpakäräjät siellä todellisuudessa oli. Mediassa oli kuulemma jotakin sellaista väitetty.

 

Oli makoisampaa rentoutua taas hyvän kisan päälle ihan kotosalla. Yhdeksänosaisen Rannikko-Cupin päätöskisa heitettiin Haapajoen koulun kentällä Raahessa suurimmaksi osaksi kuivassa säässä. Lapset, nuoret ja naiset saivat heittää sateettomassa kelissä, miesten sarjojen loppuosa sitä vastoin käytiin rankkasateessa. Oma kisa meni todella hyvin, vaikka fysiikka ei ollut ehkä parhaassa vedossa. Molempiin sarjoihin sain yli 31-metriset eikä yksikään heitto ollut epäonnistunut. Oli mukavaa, kun naisten yleisessäkin oli peräti 6 heittäjää ja pari uutta nimeä.

 

Miesten kisassa Juha Myllykangas heitti selvällä erolla voittoon. Kyllä Juha on melkoisen suvereenisti hallinnut Pohjanmaan kisoja viimeaikoina. Lisäsinkin muuten juuri äsken viikontakaiseen Nivala & Raahe –juttuuni yhden kuvan Suomi cupin palkintojenjaosta Härkätorilta.

 

Lapsia ja nuoria oli tässä päätöskisassa mukana todella paljon. Mahtavaa! Ei ole tainnut tänä kesänä muualla olla näin paljon nuorta porukkaa liikkeellä. Arkkukari-Haapajoen alueella on kuulemma vireää kylätoimintaa, ehkä se näkyi kisan osallistujamäärässä. Kyllä saapasnaista niin lämmitti, kun komeat nuoret miehet oikein joukolla taputtivat meikäläisen kolmenkympin heitoille :oops:

 

Kiitokset skorppareille hyvästä cupista!

 

rannikkocupin-paatoskisa

 

Â