Saapasnainen

Juuei. Ei yltänyt saapasnainen uusiin sfääreihin Lapin löylyissä, mutta omasta mielestään saavutti olosuhteisiin nähden oikein hyvän tuloksen. Heittoalustana oli ruohokenttä, jota saapasnainen ei jostakin syystä väliaikaisesti muistanut olevan olemassakaan. Hyvänen aika: tänä vuonna ei yhtään harjoitusheittoa ruoholta! Muita alustoja on kyllä tullut kokeiltua. Aika hyvä ruohokin oli, kun saatiin heittää kuivissa olosuhteissa, mutta ehkä pieni outous takaraivossa vaivasi aluksi. Pyörivä tuuli teki omat kommervenkkinsa. Kolmeykkönen siihen oli ihan jees.

 

Kisat olivat leppoisan välittömät ja taas ihan omanlaisensa. Paikallisia heittäjiä mukavasti, yleisöäkin oli kentän laidalla. Murteeseen ihastuu helposti. Kyl siäl väännettii juttuu urheiluseuroist, nimist summuust. Ei sunkas se ol Pyhäjärve fundeeraus?

 

Oli jännä piirre, kuinka erityisesti miesten porukassa naljailtiin hyväntahtoisesti kentän laidalla – heittosuorituksia kun nähtiin monenlaisia. Karmeaa olisi, jos kaikki puristaisivat otsasuoni pullollaan. On mukavaa, että saappaanheitto on säilynyt lajina, jossa riittää tilaa myös rennolle olemiselle, rupattelulle ja huumorille. Sellaisessa ilmapiirissä alkaa helposti viihtyä, ei ole kellään tulenpalava kiire kotimatkalle heti, kun on palkinnot saatu.

 

Mietiskelin tässä myös valtapeliä, että missä sitä oikein on ja millaista? On helppoa, liian helppoa - henkisesti jopa laiskaa? - puhua vain herrojen valtapelistä. No, monta kertaahan me sivulliset ollaan niin hanakoita kommentoimaan jopa syvällä rintaäänellä asioita, joissa emme ole välttämättä sisällä emmekä tiedä kaikkia taustoja. Minä olen havainnut valtapeliä vain sellaisten yksittäisten tahojen suunnasta, jotka haluaisivat tehdä saappaanheitosta jotakin muuta kuin missä sen juuret ovat, mistä saappaanheitto yleisesti tunnetaan ja mihin suuntaan saappaanheittoa on yhteisesti käsitellyssä strategiassa päätetty viedä. Tulevaisuutta linjaavaan strategiakeskusteluun saivat osallistua kaikki, samoin sitä koskevaan kokoukseen, jossa strategia puolisen vuotta sitten hyväksyttiin. Mm. kaikki hallitukseen valitut näyttivät olevan yksimielisesti strategian takana. Saappaanheittoliiton hallitus on käsittääkseni toiminut täysin loogisesti, yhdessä päätetyn linjan mukaisesti.

 

Valtapelaajat sitä vastoin pyrkivät sörkinnällään tekemään saappaanheitosta kaikesta päätellen kovan kilpailuhenkistä huippu-urheilua, jossa ennätyksiä tehtaillaan keinolla millä hyvänsä.

 

Tietysti heittäjän näkökulmasta harmittaa, jos toiset heittäjät joutuvat esimerkiksi syyttäsuotta kärsimään. Voi miten mielellään me naiset ottaisimmekaan mukaan niitä puuttuvia iloisia, aina auttavaisia heittäjänaisia joukkoomme taas heittämään. Tästä on monen naisheittäjän kanssa puhuttu – toivottaisimme heidät avosylin, lämpimästi takaisin. Ei ole kyse ystävyydestä tai ystävyyden puutteesta, vaan jostakin paljon isommasta linjasta, jossa yksittäinen heittäjä saattaa joutua olemaan jopa vastoin tahtoaan. Tosiystävyydessä ei tunneta häikäilemättömyyttä, mutta eipä kai naisheittäjien keskuudessa viimeksi mainittua esiinnykään. Siinä taas saattaa hyvinkin olla poikkeuksia, ovatko yksittäisen heittäjän ja esim. seuran johdon toimintatavat ja arvot samassa linjassa - millaisia pelisääntöjä noudatetaan vai noudatetaanko lainkaan. Pohdiskeltavaa riittää.

 

Työt kutsuvat pian. Tänä kesänä on ollut tilaisuus viettää erikoispitkä kesäloma, lomarahat tosin menetetty. Työnantaja “kannusti” vaihtamaan lomarahat vapaaseen, ja niinpä vaihdoin kaikki. Kolme ylimääräistä lomaviikkoa rapsahti. No jos nyt oikein hakemalla hakee, niin “pieni” haittahan tässä tietysti on se, että työmäärä ei vähentynyt lainkaan. Nyt vaan täytyy lomalta palatessa tehdä hullunlailla, että saa loma-ajalla kasvaneen työvuoren jotenkin klaarattua. Ihan niin kuin tuossa yhtälössä olisi jotakin hämärää…