Hevosmiesten TietoToimisto oli kuulemma saanut ujutettua itsensä Rautavaaran SM-kisoissa kuumimpien tietolähteiden tuntumaan. Kyseisen tietotoimiston erään luotettavimpiin kuuluvan hevosmiehen mukaan saapasnaisen heittotekniikkaa oli arvosteltu. Ajatelkaa! Maailmanmestarisnaisen tekniikkaa kehdataan arvostella! Kuinka pöyristyttävää! Eivätkä tekniikassa havaitut puutteet kaikesta päätellen jääneet kovin vähäisiksikään. ”Tämä emäntä kun se vähän oppisi tekniikkaa niin saapas lentäisi vielä pitkälle”, uutisoi HTT tuoreeltaan.
Saapasnaisen suoraviivaiseen kieleen käännettynä edellä mainittu lausunto tarkoittaisi kutakuinkin: ”Tuon eukon tekniikka on ihan peestä. Jos joku saisi sille taottua tekniikasta edes alkeet, siitä tulisi vielä neljänkympin heittäjä”.
No, jos nyt taas ihan rehellisiksi heittäydytään, niin kyllähän saapasnainen tietää, että surkeaa marjanpoimintaa se on meikäläisen heitto vielä tällä hetkellä. Suorastaan neitimäistä puuhastelua. Tämän varren kun saisi satarosenttisella vauhdilla, voimalla ja saatolla heittämään, niin neljänkympin tulos olisi paperia. Mutta kun olen ajatellut viedä harrastustani eteenpäin pidemmän kaavan mukaan, vähän niin kuin kantapään kautta. Lähipiiristä saattaisi löytyä kummakyllä melkoisen taitavia valmentajia, mutta saapasnainen on kovapäistäkin jästimpi, eikä suostu ottamaan vastaan ohjeita. Ehkä on myös hyvä antaa tasoitusta kilpasiskoille, joilla on saapasnaisen tasolle matkaa vielä, mutta tiettävästi järkeä päässä ja älyä olla vastaanottavaisempia.
Monarin kentällä nähtiin nelivitosten sarjassa siis jännittävä kisa. Veljeni vaimoa lainatakseni ”Ilmiömäiseksi viritetyt kälykset, Vattukylän Vatukat, nuo syrjäkylien oudot linnut” tekivät kisasta taas todellisen kultakamppailun, jossa viimeistä sanaa ei oltu sanottu ennen kuin kisan päätösheitto oli heitetty. Oma kisani sai erikoisen lähdön sivutuuleen kiskaistun epäonnistuneen räpellyksen varjostamana. Kolme seuraavaa kierrosta sujuivatkin epävarmoin ottein Pirjon vielä vetaistua heti ensimmäisellään lähes kolmikymppisen. Neljän surkean kierroksen jälkeen tajusin, että kaikki on omien korvien välistä kiinni. Tästä oivalluksesta saan oikeastaan kiittää mestarinaisheittäjä Sari Kieloahoa, joka ohimennen lausui pari huoletonta, mutta moninkertaisen maailmanmestarin varmuudella ladattua sanaa, joista tulin vakuuttuneeksi, että nou hätä. Alusta on hyvä, heittäjä on takuuvarmassa kolmenkympin kunnossa ja heittosaappaitakaan on turha valittaa. Olihan Veera juuri aiemmin heittänyt samaisella saappaalla oman ennätyksensä, yli 30 metriä. Niin yksinkertaista se oli. Viidennellä kierroksella heitin kauden kärkitulokseni ja kuudennella, kun suurin paine oli poissa, vielä kaikkien aikojen ennätykseni. Ja vieläkin ”pyörin ja hyörin, leijailen”.
Kaiken kaikkiaan Rautavaaran SM-kisat olivat mukavimpia kisoja, joissa olen koskaan ollut. Tuli osoitetuksi, että pienikin kisakoneisto ja toimitsijajoukko pystyy järjestämään hyvät ja jämäkät kisat. Kun saappaanheitto on toimitsijoille tuttu laji ja jokainen tietää siitä oikeastaan kaiken tarpeellisen, homma sujuu tehokkaasti. Ja sitten vielä boonuksena Rautavaaran naisten luontainen kyky pitää positiivista ja hauskaa tunnelmaa yllä. Kyllä ne on Hurrrjia! Saapastanssi hullaannutti niin, että se on kyllä ihan pakko esittää vielä uudestaanjauudestaan! Saapasnainen kuuli, että tanssi-idea oli saatu vasta viimehetkillä, mutta kyllä rohkeasti uskalsivat naiset panna itsensä likoon. Ei meikäläisestä tuollaista rohkeutta löytyisi!
Nyt näyttää siltä, että pitää lähteä ulkoiluttamaan isäntää nimipäivän merkeissä. Kakkukahvit ei tunnu kelpaavan, jalka vipattaa jonnekin oluthuone Huismanniin…
Mutta raportoitavaa riittää vielä tulevillekin päiville, kunhan vire pysyisi yllä… Vielä ihanihan lopuksi tuoreen Suomen mestari Tiia Koskelon lauantaina kiskaisema, tähänastisen kautensa pisin heitto, joka syntyi N20-kisan eka kierroksella: 46,52. Alustakin näkyy hyvin. Itseni ja monen muunkin mielestä aivan oivallinen heittoalusta.