Luotettavana itseään pitävä Hevosmiesten TietoToimisto oli tiettävästi levittänyt poissa ollessani ns. tietoa musiikkipainotteisesta matkastamme. HTT:n mukaan olimme viimeistelyleirillä jossain päin Keski-Eurooppaa, otaksuttavasti sen korkeimmalla ja raikashappisimmalla kulmalla. ”Selvisi, että mistään viihdelomapläjäyksestä ei ollutkaan kyse, vaan uusimman ja “hoteimman” tiedon hankinnasta alkukantaisimmillaan”, kertoo HTT.
Hmm. Vaikka yksi kauden päätavoitteista eli Rautavaaran SM-kisat ovatkin lähestymässä ja viimeistelyleiri olisi tarpeen, suosittelen kuuntelemaan varsin kriittisellä korvalla Hevosmiesten TietoToimistoa. Samainen tietotoimisto välitti jokunen vuosi sitten mm. uutista kotikyläni ajokoirasta, jonka väitti olevan niinkin taitava, että illan hämärtyessä veti käpälällä hankeen viivan ja jatkoi siitä ajoa seuraavan aamun valjetessa. Kyseisen tietotoimiston uutisissa saattaa siis olla hieman väritettä mukana.
No, totta puhuen, mikseipä reissu olisi voinut olla osa valmennusohjelmaani. Yltäkylläinen MM-kisamenestys on syytä nollata ennen seuraavia haasteita. Irrottauduin sekä arjen ympyröistä että kultaisista pilvilinnoista matkaamalla tyttärieni kanssa Gdyniaan Puolan suurimmille festareille, Heineken Open’eriin. Populaa oli pilvin pimein. Olisiko jotain 50 000 kävijää päivittäin. Neljä päivää tykitystä kolmelta eri lavalta. Tyttöjen ihquimmat oli Kings of Leon, Arctic Monkeys yms. Ehkä Emiliana Torrini enemmän minun makuuni. Omasta nuoruudestani tuttu Madnesskin oli vielä elossa, mutta äijät oli kyllä aika vanhentuneita. Miten ihmeessä muut vanhenee koko ajan 
Puola oli positiivinen yllätys. Lensimme Helsingistä Varsovan kautta Gdanskiin, jossa asuimme. Festarikaupunki Gdynia on osa kolmikaupunki Gdansk-Sopot-Gdynian muodostamaa metropolialuetta, jossa katseltavaa riitti. Puolalaisen lentoyhtiö LOT:n siivittämänä matkanteko ei ollut päätähuimaavan kallistakaan: suunnilleen saman verran pulitan junamatkasta Kokkolasta Helsinkiin ja takaisin. Puolan hintataso oli muutenkin edullinen syömisineen, juomisineen ja festarilippuineen. Saimme kaikille kolmelle matkaajalle neljän päivän liput jopa hieman halvemmalla kuin mitä yksi henkilö olisi joutunut maksamaan esim. Roskilden neljästä päivästä.
Ihmiset olivat ystävällisiä ja palvelualttiita, useimmat osasivat englantia. Auttavaisen respan kaverin käytetyin sanonta taisi olla ”No problem”. Kaikki järjestyi. Yllätyin myös Puolan edistyksellisyydestä. Siellä taitaa asenteet olla kohillaan. Odotan mielenkiinnolla Puolan MM-kisoja, ja toivotan projektille menestystä.
Harppoessani heittäjien klubin kirjoituksia mietiskelin myös, onko saappaanheittäjissä todellakin rahallisten palkintojen perässä juoksijoita. Tuskinpa kovinkaan paljon. Kyllä heittäjät hankkivat leipänsä jostakin muualta – tekevää ja osaavaa porukkaa kun ovat. Jos kohdalle osuu, varmasti rahallinen palkintokin on ihan mukava, mutta kuka viitsisi harjoitella ja kilpailla ensisijaisesti palkintojen toivossa? Saappaanheiton arvo on jotakin muuta kuin rahaa ja tavaraa. Todennäköisesti useimmille juuri sellaista, jota ei oikeastaan voi edes ostaa.
Heh, nyt mietin näitä, pari päivää sitten seisoin tuolla 50 000:n hurmoksessa olevan ihmisen joukossa laulamassa Kings of Leonin kappaletta Sex on Fire.