Saapasnainen

Jaahas, mitä jäi Kinnulasta mieleen, sellaista jota ei olisi jo todettu toisaalla? Paljon hyviä tyyppejä, pieniä hetkiä ja kohtaamisia, tunnelmia, iloa, innostusta, uusia kasvoja.

 

Eka päivänä seurasin oman jälkikasvuni myötä lasten ja T16 kisoja. Kisat alkoivat pienten alkukankeuksien jälkeen mukavassa kisailuhengessä. P10:ssä Ari pääsi yllättämään Aarnin, mutta ansaitusti. Ari on tutumpi Siili-saappaan kanssa. Aarni taas vetelisi reilusti yli kolmekymppisiä pikku-nokialaisella. Häviämisen ja voittamisen taitoa on hyvä oppia pienestä pitäen. Näillä kaveruksilla ei taida siinä olla ongelmia.

 

 

Aarni ja Ari

 

Veera yllätti taas kaikki, kuten Italiassakin. Tyttö vetää lähes kolmekymppisen ihan puskista, huvikseen. Olisiko isojen kisojen heittäjä? Mutta Korson Kaiun Katariina Ollikainen veti kyllä vielä mykemmäksi. En ollut aiemmin kentillä nähnytkään tätä 14-vuotiasta (tai täyttävää), ja heitti lähemmäs 36 metriä. Näpäkkä kiekonheittotyyli. Hänestä vielä kuullaan.

 

Helsingin Huonokuuloisten joukkue toi jotakin ihan uutta perinteisiin porukoihin. Rohkeasti tultiin joukkoon mukaan ja hurtilla huumorilla. Merja ja Eija luovivat hienosti ensimmäiset isot kisansa. Kälyni Pirjo taas teki N45 kisasta todellisen kisan – kiitos siitä! Jos metreissä satuin tällä kertaa voittamaan, suun pieksännässä häviän kirkkaasti. Kilvan uhosimme toisillemme, ja maalailimme seuraavia kohtaamisiamme. Hymyssä suin, mutta kisamielellä kuitenkin. Leena oli ihan samaa maata, kuulemma hullua Sepän sukua Raahesta. Ou mai gaad – miten jatkossa pärjäänkään! Oikeasti tulevaisuus näyttää lupaavalta, tällaisilla porukoilla on mukava kisata.

 

Sen tuli nyt hoksanneeksi taas konkreettisesti, että joskus jonkun vanhan rikkoutuminen voi tuottaa monta hyvää uutta asiaa. Viimevuotinen joukkueeni, joka nyt olisi ehkä liiankin ylivoimainen, hajautui kolmeksi uudeksi joukkueeksi. Toi mukaan uusia heittäjiä ja uusia seuroja. Nyt on kolme suhteellisen tasaväkistä joukkuetta yhden ylivahvan sijaan. Ratkaisut eivät aina ole helppoja, ja miksi pitäisikään. Kasvun paikoissa voi hyödyntää nopeaa sopeutumiskykyä.

 

Vaikka veikkasin jo keväällä Viroa mahdolliseksi voittajaksi maiden välisessä kamppailussa, kuitenkin heidän vahvuutensa yllätti naisten puolella. Mistä tämä Kylli-täti oikein putkahti? Kun samaan seuraan yhyttävät nämä naiset itsensä, siinä onkin Ronttosilla ja Iskulla tekemistä. Virolla on mukava porukkahenki ja hauskoja laulutaitoisia show-miehiä. Elagu Eesti ja saapaheide!

 

Viron kisaporukka

 

Naisten finaali oli hienoa katseltavaa. Peräti seitsemän heittäjätärtä ylitti neljänkympin viivan. Alku oli hauskaa jännäämistä: joudunko kolmelle viimeiselle. Kahden kierroksen jälkeen sellaiset heittäjälegendat kuten Tiia Koskelo, Eeva Isokorpi ja Merja Heikkinen olivat takanani tulosluettelossa. Hehee, ehdin käydä vain Tiialle naljailemassa siitä ja nautin tietysti tilanteesta niin kauan kuin sitä kesti. Kuva senhetkisestä tulosluettelosta säilyy mielessäni hauskana kuriositeettina.

 

Miesten kisaa onkin jo syväanalysoitu paljon. Joudun nyt päättämään raporttini tähän ja poistumaan Suomen rajojen ulkopuolelle joksikin aikaa rytmimusiikin pariin.