Palataanpa vielä hetkeksi viime keskiviikkoiltaan ja Kivijärven kisaan. Lähdettiin työpäivän jälkeen ajamaan kisapaikalle tukka putkella ja ehdittiin paikalle hiukan naftisti vähän ennen kuutta. Paikalle oli saapunut myös yllätysporukkaa Viitasaarelta. Lisäksi Valkeisen Leena yllätti iloisesti tuliaisillaan: iso rasiallinen karkkeja työpaikaltaan. Siis Kivijärvelläkö karkkitehdas? Ihan tosi, CandyWell. Suut pistettiin heti makiaksi. Värikkäästi pinnoitetut salmiakkipallot olivat paitsi hyviä myös kivan näköisiä!
Ensihavainto kelistä oli tietysti järveltä puhaltava kohtuullisen voimakas tuuli. Joku taisi sanoa, että se oli ns. pitkä tuuli. Hmm. Aika pitkältähän se pääsi puhaltamaan, sillä Kivijärven urheilupuistossa sijaitseva kenttä on järven rannassa, ja heittopaikan ja järven välissä ei juurikaan tuuliesteitä ole. Heitettiin siis järvi selän takana, kutakuinkin asfaltin tuntuinen tenniskenttä alustana.
Miehet tuntuivat hyötyvän tai pystyvän ottamaan kelistä paremmat hyödyt. Itselleni ja ainakin myös lapsiheittäjille tuuli oli ehkä hieman liian puuskittainen ja heitätti liikaa myös heittäjää. Tasaiseen ja hallittuun heittosuoritukseen oli vaikea päästä. Lisäksi tuuli oli kylmää ja jäykisti kroppaa tehokkaasti.
Tästä Tapani Kanasen heitosta ottamastani videonpätkästä oikeastaan näkeekin kelin sellaisena kuin se oli. Tuulee kyllä, mutta ei ole suoranainen myrsky. Kovin lämmintä ei ole, sillä miehillä on tuulipuvuntakit päällä. Heitto oli ilmeisesti Tapanin kolmas, pituudeltaan 60,01. Tapanilla oli siis alla jo yksi 64 metrin ylitys, ja äijät naureskelevatkin, että ”ei se ollut kuin kuusikymppinen, astu yli”.
Tapanin pisimmät heitot jäivät ikuistamatta, sillä yritin pysytellä epätoivoisesti lämpimänä enkä ehtinyt kameran kanssa pelata. No, oma kisani meni kyllä ihan penkin alle, olisi kannattanut keskittyä vaan kuvaamaan
Naisista Leena Valkeinen paransi reilusti ennätystään. Useita 35 metrin ylityksiä, ja potentiaalia oli selvästi vielä parempaan.
Miesten yleinen kisa oli kaiken kaikkiaan ikimuistoinen: kisassa mitattiin 6 yli 60 metrin heittoa, lisäksi pari kuudenkympin kaarta taisi mennä ohi sektorin tai yliastutuksi. Sain olla todistamassa aika harvinaislaatuista kisaa.