Ajeltiin eilen Kolkulle, pohjoiseen Keski-Suomeen juhannuksen viettoon. Ihan piruuttaan Kinnulan kautta. Pysähdyttiin tietysti tekemään pienet tepastelut kentällä, joka viikon kuluttua palvelee MM-kisojen näyttämönä. Punainen hiekkatekonurmi tuntui ihan kivalta jalan alla. Pehmeähkö, mutta tasainen. Hmmm. Hyvät fiilikset, kotoinen olo. Täällähän taitaa tulla kaikkien aikojen kisa!
Â

Â
Kuopuksen iloksi huomattiin, että kentän vieressä oli oikein kelvollinen skeittipaikka. Mahtavaa! Onpa pojalla puuhaa heittohommien välissä. Muistakaapa skeittaajat ottaa vehkeet mukaan!
Â
Â
Juhannussauna odotti Viitasaarella lämpimänä, iloinen vastaanotto pihassa. Joukossa myös ihana pikkuinen Thor, 1 v. Tuliaisiksi toin emännälle Pielavedellä syksyllä voittamani kukkasaappaat, jotka Oravaisen Eero oli Suomi-Cupin päätöskisassa minulle ojentanut. Ja heti kättelyssä muutamat kuulantyönnöt äijien kesken ja heittosaappaiden esittelyt. Tommi tuntuu olevan iskussa, vaikka nuoren miehen mieli roihuaa suuntaan jos toiseen. Toistuukohan veljenpojan MM-debytointi Kinnulasta vuodelta 2003?
Saunapolulla astellessa käki kukkui tolkuttoman kauan – vielä on elinvuosia jäljellä. Vai olisko naapurin Jukka pistänyt nauhan pyörimään lomalaisten iloksi? Naisten saunassa turistiin naisten juttuja, miesten saunassa mitä lie. Itikoista viis, grillattiin siis. Kimmo ja Kalevi loihtivat parastaan, nam. Jälkiruuaksi täytekakkukahvit isoveli Timpan kuuskakkosten kunniaksi. Miten tää aika menee niin nopeasti?