Saapasnainen

Saapasnainen fiilistelee edelleen Puolan MM-kisojen jälkimainingeissa, kiireettömästi nautiskellen. Kyllä ne niin mahtavat, elämykselliset ja upeat kisat olivat. On meinaan aika maukasta voittaa kolmannen kerran perättäin sekä henk.kohtainen että joukkuemaailmanmestaruus!

Koska tulospalvelu toimi täysin reaaliajassa ja eri mediat ovat kiirehtineet jo raportoimaan niin paljon näistä Niepolomicessa järjestetyistä saappaanheiton MM-kisoista, Saapasnainen poimii täysin subjektiivisin perustein vain joitakin fragmentteja tähän omaan pieneen tarina-kuvastoonsa. Saappaanheitolle sydämensä menettäneethän olivat tietysti lähes kaikki itse paikanpäällä elämässä, kokemassa ja todistamassa tätä maailman hauskimman lajin suurinta vuosittaista juhlaa.

Veikon Enkelit olivat lähteneet kisaamaan neljän naisheittäjän voimin, ja sato oli odotettuakin runsaampi. Saapasnainen - jo aiemmin lähes kaiken voittaneena – ei tietenkään voinut mitalien väriä enempää kirkastaa, vaan otti kotiin sen, mitä pitikin. N45-joukkueessa toki venymistä vaadittiin kaikilta Enkeleiltä, jotta pystyimme voittamaan Ruotsin kovat heittäjälegendat, SS Kalevan naiset, jotka olivat hienoisesti ennakkosuosikin asemassa hallikisojen jäljiltä.

Uskollinen ja välillä jopa hassutteluun kykenevä pieni mutta pippurinen kannattajajoukko seuraa Viitasaaren Viestin Veikon Enkeleitä. Yhdessä ollaan koettu ennen Krakovaa Berliinit, Ascolit, Viljandit ja muut.

Saapasnainen ei ole heittämisessään kummoisemmin kehittynyt viime vuodesta, mutta onnistui sentään antamaan parastaan vuoden arvokkaimmassa kisassa. Kauden kärkitulos 33,27 ja vielä joukkueelle heitettynä tuntui uskomattoman hyvältä! Vasitenkin, kun ruohoalusta ei ole Saapasnaisen lemppari. Sitä venymistä Saapasnainen kovasti ihmetteli jopa ääneen. Eräs kokeneempi kehäkettu arveli sen johtuvan kovasta kilpailuvietistä. Jaa-a, ehkäpä. Saapasnaisen sanastossa ominaisuus on ollut pikemminkin lannistumattomuus ja läpi harmaan kiven meneminen.

Saapasnainen odottelee uteliaana seuraavia kovia kohtaamisia kilpasiskojen kanssa. Olisi niin virkistävää välillä hävitä!

Saapasnainen kävi kysymässä Paaviltakin apua, josko tämä voisi asialle jotakin – tsemppaisi kisasiskoja, antaisi heille rohkeutta tai edes muutaman metrin lisää tai jotain. No, Paavi levitteli käsiään, mutta toivossa on hyvä elää.

Jos kisoista jotakin sanoisi noin niin kuin laajemmin ottaen, päällimmäisenä on tietysti se hyvä ja yhteisöllinen henki, joka vallitsi kaikkien kisapäivien ajan. Tuntui, että eri maiden saappaanheittäjät olivat aiempaa enemmän toistensa kanssa tekemisissä, kanssakäyminen oli vilkkaampaa, ystävällistä, ymmärtävää – myös humoristista. Saappaanheittäjät ovat alkaneet todenteolla kansainvälistyä, ja se prosessi taitaa olla jo kovassa vauhdissa kaikkein tärkeimmissä paikoissa - korviemme välissä ja sydämissämme.

Lauantai-iltana kisaisäntien järjestämä party kokosi eri maiden heittäjät yhteen pitämään hauskaa, tanssimaan, laulamaan, irrottelemaan. Saapasnainen ei voi kehua osaavansa tanssia, mutta niin sitä vain mentiin mitä erikoisempia tansseja, olihan meillä mm. Eeva oivallisena esitanssijana. Ja kuka aina sattuikin olemaan jonon ensimmäisenä johtamassa letkajenkkaa ympäri tanssilattiaa ja vähän heittokenttääkin. Tanssin kieli on yhteinen! Saapasnainen sai toki seuraavana päivänä nuorisoltaan palautetta, että oli heiluttanut p…settä jossain tanssissa ihan väärässä paikassa. Souwot, Saapasnaisella on vähän niin kuin omat ladut ja sitä paitsi tärkeintä on, että takapuoli vielä heiluu ja hauskaa on! Heilutetaan taas ensi vuonna!

Saappaanheittopartyn mainio DJ soitti oivallisia biisejä asusteitaan vaihdellen ja välillä ilmakitaraa vedellen.

Ehkä kuitenkin kaikkein tärkein juttu koko saappaanheitolle näissä MM-kisoissa oli, että huipulle nousi uusia, kansainvälisiä tähtiä. Tänä vuonna sekä naisten että miesten yleisen sarjan kärkikymmenikössä puolet olivat muita kuin suomalaisia. Turhan suomalaistahan se on vieläkin, mutta hurjaa kehitystä on tapahtunut edellisvuosiin verrattuna. Erityisesti Italian Aurora Narcisin voitto naisten yleisessä sarjassa oli upea ja historiallinen saavutus! Kolme kansallisuutta naisten yleisen sarjan palkintopallilla on hieno todiste kansainvälisestä kehityksestä. Tässä Auroran tyylinäyte, tämä heitto kantoi 38,67.

Myös Italian Nazzareno Di Marco käänsi päät mm. upeilla heitoillaan Tämä heitto ei ollut lähelläkään hänen parhaitaan, kantoi vain 48,51. Heitto on kuitenkin aika nätti, vaikka lähtee turhan alhaalta; nousee kuitenkin jännästi ylös, muttei pystyyn. BTW, kentällä näyttää olevan muitakin innokkaita kuvaajia. Saapasnainen ei ole tohtinut toistaiseksi ihan kopelointietäisyydeltä kuvata, vaikka eritoten tällä kertaa muodollisesti pätevien heittäjien runsaus siihen houkuttelikin…

Erityisellä lämmöllä Saapasnainen iloitsi myös Vieskan Virsun noustessa maailman ykköskaartiin. Jari Myllykankaan pronssi miesten yleisessä sekä Vieskalaisten joukkuepronssi miesten yleisessä joukkueessa oli hieno saavutus. Taidettiin siinäkin tehdä historiaa – isä + pojat -joukkueella ei ole kai ennen voitettu MM-mitaleita. Sympaattinen Family Myllykangas herätti lämmintä ihailua!

Läheltä muuten liippasi, etteikö myös miesten kultamitali mennyt Italiaan. Nazzareno di Marcolla näytti ote pitävän hieman likaakin, ja viimeinen heitto jäi pikkuisen käteen. Ohi sektorin mennyt heitto kantoi n. 62 metriä. Olisipa ollut uskomaton jättipotti, jos Italia olisi vienyt molemmat kullat. Joko se toteutuu ensi vuonna, kun Nazzarenokin saa hieman enemmän kisakokemusta…

Saapasnainen on nyt reissun päällä, Rautavaara-Leppävirta –turneella via Viitasaari. Tällä kertaa laajempaan kisaraportointiin ei oikein ole mahdollisuuksia. Rautavaaran eilisestä Suomi Cup -kisasta lienee kuitenkin paikallaan mainita, että koko ajan heitettiin molemmilla kentillä erittäin vaikeissa tuuliolosuhteissa. Tuuli oli pyörteinen, omien kisojeni ajan tuuli oli suurimmaksi osaksi vastainen. Eräs kokeneempi saappaanheittäjä arveli, että päivän aikana ehkä vain vajaassa kymmenessä heitossa oli myötätuulta. Olosuhteisiin nähden tulostaso oli siis aivan asiallinen.

Monarin kenttää reunustavan metsikön harventaminen saattaisi hieman vähentää tuulen pyörteisyyttä. Toistaiseksi harvennus ei ole kuulemma pyynnöistä huolimatta toteutunut, mutta toivossa on hyvä elää J Noo, vikuroiva tuuli antaa pientä lisämomenttia, eikä yksittäisenä kokemuksena taita selkärankaa. Kasvattaapahan luonnetta.

Leppävirran Suomi Cup –osakilpailu on juuri alkamassa. Lähdenpä katsastamaan, millaiset olosuhteet siellä on. Odotukset avoinna, mieli korkealla!

Saapasnaisen järki, pienehkö ja rajoittunut, sanoi vielä eilen alkuillasta kropan ääniä kuunnellessaan, ettei kannattaisi lähteä tänään ollenkaan kilpailemaan. Myöhäisiltaan tultaessa tunne oli selättänyt järjen. Eihän Saapasnainen millään malttaisi jäädä pois Kivijärven kisoista. Ei millään.

Tänään aamulla Kivijärvelle matkatessa järki oli taas puikoissa alkumatkan aikana. Pienestä kapasiteetistaan huolimatta se kykeni tekemään päätelmiä, jotka se pohjusti reaalimaailman tapahtumiin eli viimeisen viikon aikana kertyneisiin vaatimattomiin heittokokemuksiin. Järki sanoi, että koska järkyttävän vähäisissä harjoituksissa ei oltu vielä saavutettu edes kolmenkymmenen metrin maagista rajaa, sitä oli täysin turha odottaa ensimmäisessä kisassakaan, varsinkaan selkävaivaisena. Järki sanoi, että 27 metriä olisi kohtuullinen tulos, 28 metriä jo oikein hyvä ja 29 metriä ihan super.

Automatkan edettyä loppupuolelle ja maaperän vaihduttua Keski-Suomeen, siis Saapasnaiselle niin rakkaaseen Sydän-Suomeen, tunne sai taas yliotteen. Suurena syynä edellisen ohella oli jälleen kerran musiikki. Loppumatkasta Saapasnainen nimittäin otti musiikin valinnassa ohjat käsiinsä ja jyräytti nupit kaakossa eetteriin Led Zeppeliniä. Kappaleen Whole Lotta Love säettä “Gonna give you every inch of my love” laulaessaan Robert Plant tuskin tarkoitti saappaanheittosenttejä vaan jotakin ihan muuta. You know, ”way down inside”.  Nooh, Saapasnainen joka harrastaa merkityksillä ja sanoilla leikittelyä, tunsi tuon ’gonna give you every inch of my loven’ syvällä sisimmässään velvoittavan antamaan jok’ikisen tuuman heittoonsa ja siihenhän ei ihan mikä tahansa tulos riittäisi. Tavoitteet ehkä riistäytyivät alitajunnassa hieman järjen sanelemaa korkeammiksi…

21-25 metrin heitot kisan alussa tuntuivat siten epätodellisilta. Milloin Saapasnainen on heittänyt edellisen kerran näin vaatimattomasti? 6-7 asteen lämmössä pyörteiseen sivutuuleen heitetyt 27 metrin heitot alkoivat tuntua jo siedettäviltä, mutta kun kisa päättyi sitten niihin lukemiin, ensialkuun tuntui typerältä - tavoite oli päässyt tunteenpuuskassa kipuamaan kyllä korkeammalla. Järjen kanssa asiaa kotimatkalla taas pähkäiltyä tulos vaikutti jo ihan mukiin menevältä.

Miesten puolella Juha Myllykangas ja Tapani Kananen tekivät kelpo suoritukset: yli 51 metriä  vallinneissa olosuhteissa oli todella hyvä. Ulle taisi olla siitä seuraava 46 ja puolen metrin tuloksella. Siis pitoainekiellosta huolimatta parhaat oli parhaita.

Tässä kolme uunituoretta videonpätkää Kivijärveltä. Saapasnaisen sormet olivat sen verran kohmelossa, etteivät harmillisesti ehtineet ihan Juha Myllykankaan heiton alkuun. Komea veto joka tapauksessa. Yli 51 metriä, päivän toiseksi pisin.

Kanasen Tapani oli ilmeisesti luvannut kävellä Kivijärveltä kotiin Pyhäjärvelle, jos ei viidenkympin heitto irtoa. Ei tarvinnut kävellä, reilut 51 metriä - ja päivän pisin - napsahti. Heitto aivan vasempaan laitaan - Tapani osasi hyödyntää vallinneen tuulen loistavasti!

Aimo Kolehmainen vetaisee n. 44 metrin heiton, mutta ei ole tietenkään tyytyväinen. Mittaushetki imaisee äijät kuin syötti kalaparven luokseen.

Saapasnaisella on eräs salainen sparraaja. Tämä itsekin verbaalisesti äärimmäisen lahjakas ja älykäs henkilö heittelee aika ajoin täkyjä, joita Saapasnaisen on toisinaan mahdotonta vastustaa. Jokin aika sitten Saapasnainen antoi kertoa itselleen olevansa mm. ”rankka naisheittäjä, joka ei halunnut, että muut määrittelevät sen, mitä tämä saa tehdä ja millainen nainen hänen pitäisi olla”. Hhmmm. Rankka ja rankka, ehkä. Kirjoitusten valossa.

Se, että jotkut mahdollisesti pelkäisivät Saapasnaista tämän kirjoitusten perusteella, tuntuu oikeastaan mahdottomalta, absurdilta ajatukselta. Kuka voisi pelätä tällaista hillittyä ja hallittua marjanpoimijaa? Todellisempaa on, etteivät he Saapasnaista pelkää, vaan Saapasnaisen periaatteita: rehellisyyttä, avoimuutta ja suoruutta - ehdotonta oikeudenmukaisuuden vaatimusta. Oikeudenmukaisuus on hankala asia. Se saattaa tulla ikävällä tavalla omalle mukavuusalueelle.

No, mahdollisesta rankan ja rohkean naisen leimasta huolimatta Saapasnainen tuntee kyllä sielussaan, että ilman rakkautta ei mikään ole mitään. Vaikka jakaisi kaiken omaisuutensa nälkää näkeville tai antaisi polttaa itsensä tulessa, mitä iloa siitä olisi, jos rakkaus puuttuisi? Arvaat varmaankin, että Saapasnainen fanittaa erästä tyyppiä, jonka sydän oli niin suuri, että hän saattoi hyväksyä sellaisetkin ihmiset, joita suuri yleisö syrji, tuomitsi tai hylkäsi. Hänelle kävi huonosti, kuten useinkin liian erilaisille tuppaa käymään. Tyyppi oli liian radikaali, liberaali, provosoiva pitkätukka-hippi. Huonosti kävi kaksituhatta vuotta sitten, mutta niin saattaa käydä vielä tänäkin päivänä.

Hassua, että jotkut ihmiset ajattelevat, että edellä mainitun kaverin nimissä voitaisiin paheksua ja tuomita mm. erilaisuutta tai hauskanpitoa ja samalla ylläpitää ahdasmielisyyttä. Minä näen hänet ja hänen edustamansa aatteen ihan toisenlaisena. Tähän Elisabeth Ohlsonin mainioon teokseen törmäsin eräänä kesänä Pärnun nykytaiteen museossa.

Ei Saapasnainen kuitenkaan aio jäädä lillumaan pelkkiin Rauha ja rakkaus –hokemiin, ”ei tarjoilemaan lukijoille unettavan tuttua huttua, vaaleansinistä proosaa”, vaan aikoo jatkossakin kantaa viittaansa ”rohkeana naisena, joka ruotii arastelematta elämäänsä ja saapasaatteen osittaista mädännäisyyttä.” Mutta älkää peljätkö, ei hänellä ole tavoitteena satuttaa ketään. Tänään saattaisi Saapasnainen nousta barrikadeille vaikkapa onnellisuuspoliittisen manifestin puolesta – puolustamaan rauhallisempaa rytmiä, osallistumista ja mielekästä yhdessä tekemistä talouskasvun ja kuluttamisen sijaan. Toimimalla mielekkäissä yhteisöissä voimme olla sairaita, eronneita, lapsettomia, köyhiä, eri tavoin poikkeavia - ja silti onnellisia. On vain meistä saappaanheittäjistä itsestämme kiinni, lukeutuuko saapasyhteisö tuollaisiin yhteisöihin.

Ei ole kuitenkaan sanottua, etteikö Saapasnainen olisi voinut seisoa ”railakkapäiden” joukoissa, jos olisi syntynyt 15 vuotta aiemmin. Ei nämä tyttäret karkuhun juokse kyllä tänäänkään. Mutta nämä laulut tuntuvat jo kulttuurihistoriallisilta monumenteilta, joita voi kuunnella pieni hymynkare huulilla, varsinkin näin vapunpäivänä.

Ronttoset repäisevät taas. Jarin klubikirjoituksen mukaan seura jatkaa elämystuotantoa lempiasennossaan, tiukassa etukenossa. Vaikka rock, rauha ja rakkaus mitä todennäköisimmin edelleenkin kuvastavat Ronttos-seuran henkeä, ei se tyydy makaamaan menneissä vuosikymmenissä.

Kansakin alkaa jälleen notkistua talvikohmelostaan. Aivan horrokseen saakka ei tosin olla päästy, sillä kuin sienisateella esiin putkahdelleet kuhinoinnit aiheesta sun toisesta ovat pitäneet ihmisiä hereillä kylmimpäänkin aikaan.

Saapasnaisen lauantain tunnelmat ovat aavistuksen verran haikeamieliset, ikävöivät. Näihin aikoihin, lumien sulaessa, on aiempina keväinä ensimmäiset saapasharkat ulkolaitumilla jo tehty. Mutta ei tänä keväänä. Tammi-helmikuussa pahimmilleen pelmahtaneet fyysiset vaivat eivät ole edelleenkään poistuneet. Lieventyneet toki – olen pystynyt vetämään ammattilaisen laatiman kunto-ohjelman pari kertaa viikossa, ja siitä on ollut huomattavaa apua. Lajinomaiset harjoitteet ovat sitä vastoin olleet jäissä reilut kaksi kuukautta. Saa nähdä, milloin tekee mieli taas. Heittämistä.

Ensi viikolla pääsen OMT-fysioterapeutin käsittelyyn. Ehkä se nytkäyttää omalta osaltaan kuntoutumista eteenpäin. Ehkä tämä, minulle etukäteen jo lähes tarunomaisen kosketuksen omaavaksi maalailtu kultasormi – miespuolinen ;-) – tekee Saapasnaiselle sellaiset ”pehmytkudoskäsittelyt”, että paikat aukeavat ammolleen, jäykkyydet kaikkoavat, Saapasnaisen kroppa on kuin uudesti syntynyt, keho huutaa heittämään pääsyä. Saapasnaisen kasvoille nousee jo nyt ihanuuksia enteilevä vieno hymy…

Näissä merkeissä lauantai-iltana Saapasnainen ikävöi saapaskavereitaan. Mukavaa, että kisakausi on pyörähtämässä etelämpänä jo nyt käyntiin, ja kisastudio lievittänee ikävää jo huomisella online-lähetyksellään Jokelan koululta, Ronttosten Juhla-Cupista. Malja taas kerran kavereille, ystäville, Ronttosille.