Tällä kertaa Saapasnainen ei päässyt piirtelemään runoja Petroskoin MM-taivaalle, mutta lohdutukseksi siitä Saapasnainen pyörähti ex tempore runojen keskellä, sanan ja sävelen seurassa, runollisissa maisemissa. Entuudestaan Saapasnaiselle lähes tuntemattomaksi jäänyt Kajaani – 1651 perustettu, Suomen neljänneksi vanhin sisämaakaupunki – ja Kajaanin runoviikko olivat joutuneet odottamaan luvattoman pitkään poimintaansa Saapasnaisen kokemustoon. Nytpä tuli sekin korjattua.
Kaupunki kuhisi näin runoviikon aikaan niin kulttuuria kuin markkinahumuakin. Kajaanin visuaalisesti kauneinta puolta tarjosi Kajaaninjoki ja Kajaanin linnan rauniot, jotka nykyään toimivat oivallisina piknik-paikkoina.
Paltaniemellä käynti on muhinut Saapasnaisen mielessä jo parisenkymmentä vuotta. Pitkä kypsymisaika 
Kylä on nykyään osa Kajaania, 9 km:n päässä keskustasta. Ensimmäisenä suuntasin Eino Leino –perinnetalolle, joka on rakennettu Leinon oikean synnyintalon, Vanhan Hövelön mukaan. Melkoinen sattuma, että samaisessa Hövelön talossa oli asunut nelisenkymmentä vuotta ennen Leinon syntymää toinen suomalaisen kulttuurin suurmies, Elias Lönnrot, joka siellä asuessaan kokosi Vanhan Kalevalan. Talo sijaitsee Oulujärven rannassa, kuten Vanha Hövelökin aikanaan.
Koska olin aamun ensimmäinen ja ainoa kävijä, sain oikein yksityisen opastuksenkin. En ollut muistanutkaan, että Leinolla oli yksi lapsi, tytär Helka Leino. Hänen myöhemmistä vaiheistaan ei oppaalla ollut tietoa, joten asia jäi Saapasnaista askarruttamaan.
Leinon laajasta tuotannosta seinälle oli päätynyt hänen omakätisesti kirjoittamansa tunnelmallinen runo Kalamajalla, jonka Leino kirjoitti Pohjois-Savossa, Rautalammilla, Koskeloveden rannalla. ”Taa saarien päivä painuu, vesi kultana kimmeltää…”
Eino Leino –talosta kivenheiton päässä sijaitsi 1726 valmistunut Paltaniemen kuvakirkko, joka on kuuluisa kiehtovista katto- ja seinämaalauksistaan. Täälläkin sain yksityisen opastuksen, koska muita kävijöitä ei vielä ollut mailla eikä halmeilla. Alttaritaulun, joka esittää Pyhän Ehtoollisen asettamista, on maalannut Suomen vanhin tunnettu naismaalari Margareta Capsia. Taulu on vuodelta 1727.
Kirkon seiniä ja kattoa koristavat maalaukset ovat kirkkomaalari Emanuel Granbergin käsialaa vuosilta 1778-1781, ja ne kuvaavat Raamatun kertomuksia. Maalaukset etenevät kronologisesti Vanhasta testamentista Uuteen testamenttiin. Kirkon kuvat kiehtovat vielä tänäkin päivänä, haalistuneina. Saapasnainen arvelee, että kokemus on ollut vielä hurjan paljon valtaisampi pari vuosisataa sitten, jolloin tavallinen kansa oli tuskin paljonkaan nähnyt värikästä kuvitusta. Kuvatarina lähtee liikkeelle Aatamin ja Eevan puuhasteluista – tästä se taival alkoi…
… ja tännekö se viimein päättyy? Tunnetuin ja parhaiten säilynyt maalaus on pääoven yläpuolella oleva “Viimeinen tuomio”, jonka yläosa kuvaa taivasta ja alaosa helvettiä. Huomattava osa maalauksen alaosasta on poistettu – ihan kunnolla höylätty ja sitten vielä peitetty maalilla – koska se aikoinaan herätti niin suurta järkytystä lähinnä naispuolisissa seurakuntalaisissa. Ei ihmekään, sillä maalauksessa taivaaseen oli päässyt enkeleiden lisäksi vain miehiä, ja helvettiin taas pelkästään naisia.
Noh, sitä piti hieman sulatella nykytaiteilijoiden seurassa. Kajaanissa, runoviikolla oli valtava määrä kaikenlaisia tapahtumia, joista Saapasnainen pystyi osallistumaan vain muutamaan. Eino Leinon patsaalla, Kajaaninjoen rannalla, pidettiin päivittäin runovartteja, joissa runoviikon taitelijat esiintyivät kaikelle kansalle. Saapasnainen kuunteli mm. Ilpo Tiihosta. Vaikutti siltä, että Tiihosen taivaassa on myös naisia 
Saapasnainen tunsi itsensä varsin kultivoituneeksi runoviikon kultturellissa älykköseurassa – ja ihan katteettomasti Ajattele nyt, Saapasnainen selailemassa runokirjoja ripirinnan Esko Valtaojan kanssa – Esko siinä vierellä Pentti Saarikosken Tiarnia-sarjaa ja Saapasnainen Katri Valaa sormeillen! Tai Saapasnainen kuuntelemassa Fernando Pessoaa yhdessä tyylikkään Ritva Oksasen kanssa. Tavallisia kansanhuvejakin tuli harrastettua – otin mm. huikat Ulla Tapanisen tarjoamasta Kossu-pullosta. No oikeasti vain haistoin, koska olin harmillisesti autolla liikkeellä. Juu, ihan aitoa kossua se oli.
Kossusta tuli mieleeni juttu, jonka kuulin Ilmari Saarelaiselta – se on se hassusti puhuva siskon veli. Ilmari jutusteli ikääntyvän miehen murheista, mm. vatsalle kertyvistä laskoksista (= läskimakkaroista). Moni mies pyrkii tyypilliseen tapaan korjaamaan tilannetta mahdollisimman mieluisalla keinolla, valitsee tarjolla olevista dieeteistä vaikkapa kossu-dieetin. No, usein kossu-dieetti kyllä toimiikin. Parin viikon jälkeen helpostikin lähtee noin 60-70 kiloa tyydyttämättömiä rasvahappoja kävelemään, eikä palaa.
Runoviikon mahtavimmasta humoristisesta ilotulituksesta vastasi Ulla Tapaninen & Nasevat Kurtut. Ulla kertoi siirtyneensä Stand up –komiikasta Sit downin kautta Stay home –komiikkaan. Esitys tapahtui siis nyhjäiseltä sohvalta kotoisesti kaljapullo kädessä. Esitys oli toki ajan hermolla: käytiin läpi niin globaari- kuin pirtuaalimaailmatkin. Unohtamatta maaseudulla olevia juuria. Ulla kertoi kainuulaisesta pariskunnasta. Perunapellolla kykkiessään isäntä tokaisi emännän takapuolta katsoessaan, että tämän takalisto oli alkanut muistuttaa aina vain enemmän leikkuupuimuria. Iltasella sängyssä isäntä varovasti kysyi, josko saisi hieman lemmenleikkiä emännän kanssa harrastaa. Emäntä siihen tokaisi, että kannattaneeko tuota yhen korren takia koko konetta käynnistää.
Huumorilla aloitettu esitys eteni musiikki-ilotteluun, joka puolestaan päättyi pakahduttavan tunnevoimaiseen kokemukseen. Ulla Tapaninen, Kainuun oma tyttö Suomussalmelta, ilmiömäinen naiskvintetti taustanaan, esitti ylimääräisenä encorena Kainuun maakuntalaulun. Saapasnainen ei ole aiemmin koskaan kokenut Nälkämaan laulun herkkää puolta, koska se on Saapasnaisen kokemusmaailmassa niin voimakkaasti ankkuroitunut Saapasnaisen kotikulmilla kuvattuun elokuvaan Kahdeksan surmanluotia (ks. linkki) ja siten päätynyt ankeuden, toivottomuuden ja lohduttomuuden symboliksi.
Tapanisen valmistautuminen encoreen oli jotenkin arkailevaa ja epäröivää – tuleva tunnepurkaus oli varmastikin arvattavissa. Kun Tapaninen aloitti Nälkämaan laulunsa, voimakas liikutuksen vavahdus tuntui katsomoon saakka. En tiedä, pystyikö joku sitä kuivin silmin katselemaan ja kuuntelemaan. Saapasnainen löysi laulusta ennen kokemattoman herkkyyden. Saapasnainen kuuntelee nyt Ilmari Kiannon sata vuotta sitten kirjoittamia sanoja aivan uudella tavalla. Kiitos Ulla Tapanisen.
Leinon herkät säkeet ruislinnun lauluista, tähkäpäistä, kaskisavuista. Kiannon karummat kuvat korpien kuiskinnasta, koskien ärjyistä, surkeista soista. Kainuun maisemissa voi nähdä ne molemmat samanaikaisesti.
Oulujärveä Paltaniemeltä, Hövelön seutuvilta
No niin, Hunajakäsi – karu mutta lempeästi souteleva – on juuri palannut kuninkaalliselta konferenssimatkaltaan Skotlannista – yhteinen loma voi alkaa!
Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
se rungot nostavi maatuneet,
taas kutovi lehtihin, kukkasiin
ja uusihin unelmiin.
