Hellepäivä

Ja niin hän meni kentälle ja heitti saapasta, kuuman päivän pehmittävät saappaat saivat kyytiä. Tekniikasta ei mitään tietoa, mutta täysvauhtisia yritin viljellä parhaani mukaan, 30 heitosta alle 5 hyvää. Ei oo helppo laji, töitä joutuu tekemään tasapainon ja ajoituksen kanssa kovasti, tehot toki alkaa olla jo kohillaan! Perjantaina lähden Ruotsin Eskilstunaan heittämään toista worldcupin osakilpailua, sinne olen laittanut kovat tavoitteet, katsotaan miten käy?

Kauden kuudes kilpailu

Päätin sitten kaikesta huolimatta yrittää heittää Kokemäellä Satakunnan mestaruuskilpailuissa. Hyvän lämmittelyn saattelemana odotin jopa hyviä kaaria mutta, hieman takaraivossa kolotti nivusvamma, vaikka ei sattunut. Alussa näytti että en saa heittoa uomiin ollenkaan ja vielä Maailman kaikkienaikojen paras saappaanheittäjä aloitti kisakautensa yli 55metrin kaarella. Vauhti ei rytmittynyt heittoon ei sitten ollenkaan, mutta sen verran on jo saappaanheitosta kokemusta että pystyin kohtuu tuloksen heittämään n. 54m.

Tästä tilanteesta on tosi hyvä jatkaa, eilen tein rinnallevedossa ennätyksen 120kg, eli tehoa alkaa olemaan hyvin kun 5viikkoa on aikaa MM kisoihin. heittoa vaan hiomaan, pitäisi pystyä heittämään monenlaisilla saappailla tasapainoisia heittoja ja siitä lisäämään tasaisesti tehoa.

Juuri kun pääsi sanomasta!!

Tänään oli viikon tauon jälkeen kosketus saappaisiin ja kuinkas kävikään, nivunen sanoi kipeää! Ei ihan täydellinen mutta hyvä lämmittely alle tarkoittaa tätä:  Juoksua, venyttelyä, lihaskuntoa ja heiton tapailua n. 30min sitten vasta välineeseen kiinni. Saappaalla, kuminuijalla ja 2kg moukulla noin 30kpl paikaltaanheittoa alle ja sitten vasta täysivahtisia eli noin 45min siitä kun lämmittely on alkanut, tiedämmehän että hiussuonisto on täysin auki vasta noin 45-60min lämmittelyn jälkeen.

Niin siinä kuitenkin pääsi käymään, että nivusessa tuntui pehmeä kipu, siitä huolimatta yritän heittää lauantaina Kokemäellä satakunnan mestaruuskilpailuissa mikäli perjantaina jalka tuntuu hyvältä. Kokemäellä vaan pitää lämmitellä äärimmäisen hyvin!

Taisi olla 5 täydellä vauhdilla heitetty heittonurmella ja pisin, ei tapahtunut mitään ihmeellistä, muuta kuin tuntui kipua, lopetin siihen ja kävin kaupasta ostamassa kylmää. Töihin menin vielä iltapäiväksi ja siellä ei tuntunut pahalta ollenkaan, tosin töissä ei pyrähdellä rajusti.

Aivan mahdoton nälkä päästä kisaamaan, mutta riskiä en haluaisi ottaa, katsellaan mihin tilanne etenee!

Saapas kisoja voi seurata osoitteessa www.saappaanheitto.com

Oikealla tiellä

Niin kuin Kankaan Hannun plogista portugalista olen saanut, että Pitkämäki ja monet monet muut Suomalais keihääheittäjätmiehet ja -naiset ovat hyvässä iskussa kauden alla. Fiilistelen minäkin omaa saapasjuttuani, kaksi edellistä viikonloppua on mennyt Eerikkilän ja Pajulahden urheiluopistoilla satoja keihäskaaria ja armontonta harjoittelua seuraamassa, myös itse olen jotakin tehnyt. Huomenna katson miten heitto kulkee saappaalla sitten viimeviikon tiistain kisan.

Kenttäennätys

Hakunilassa hiljaiseen tuuleen kenttäennätys 57,29m oikean jalan erittäin jäykällä mustalla Siili saappaalla, oikein mukava paluu tauon jälkeen. Ensiviikonlopun Ristiinan Suomicup viikonloppu jää väliin nuorten yleisurheiluleirin takia, mutta kisoja tulee vielä todella paljon.

Hakunilassa lähti heti alusta saakka kulkemaan hyvin, kova hiekka-alusta ja lämmin ilma siivittivät minut mukavaan heittovireeseen, vaikka tälläkertaa vastusta ei ollutkaan. Ensimmäistä heittoa lukuunottamatta loput menivät yli 53m.

Kirkastuu

Keskiviikkona kotijumppa, vähän aktiviteettia keskivartalolle, torstaina puntti johon kuuluin hyvä lämmittely lähinnä keskivartaloa jne.. sitten penkkiä, harvinaista mulle mutta näin tein,  perjantaina kevyt lenkki metsässä ja kivien ja keihäänheittoa yhteensä paikaltaan noin 40kpl, täysiä, näköhavaintojen mukaan pisimmät kaaret kivellä siellä 120-140m. Lauantai aamulla kuulanheittoja P.y.t, alta eteen, loikka testit, hieman ennätyksistä jäin, Iltapäivällä metsässä juoksemista, saappaan ja moukkujen heittoa noin 35-40kpl, märällä ilman pitoainetta. Perjantai aamuna räjähtävä voimaharjoitus, iltapäivällä saappaanheittoa noin 30kpl.

Tästä tää homma taas lähtee etenemään omalla painollaan, toivottavasti ei tuu enää vastapakkia.

Tauko

Nyt sitten sairastatetaan, ei oo hääppöiset fiilikset, mutta josko kohta alkais tunnelissa näkymään päivänvaloa. Kovasti tekis mieli treenaamaan mutta kroppa kertoo muuta, jostain syystä koneeseen tuli voimakas ylikuntotila jonka kanssa kannattaa olla varuillaa. Nuha kuume flunssa sekoitus on nyt kestänyt 5päivää.

Tästä kun tokenee niin heti ei kannata rynnätä kisailemaan puolokuntoisena.Toukokuun puolivälissä pitäisi jo olla taas täydessä iskussa, kun tosikisat alkaa.

Kolmas ja neljäs kisa/pohdintaa

Rutiineista poikkeava ja erilainen viikko takana, ensinnäkin töissä tein yövuoron, sen lisäksi yritin harjoitella. Voin kertoa että se oli hankalaa ja torstai ja perjantai meni aikamoisessa alamäessä, silti halusin ja meninkin kaksiin kisoihin. Mäntyharjulle, jossa voitin aikamoisen sotkemisen jälkeen, sunnuntaina Jokelassa näytti mies jo olevan aika finiitto vaikka lämmittely lupasi hyvää.

Tähän väliin onnittelut Saku Paavolalle, Toni Rahuselle ja Marko Niroselle jotka mielestäni heittivät sunnuntaina Jokelassa ennätyksen tai lähelle sitä. Voin huokaista helpotuksesta, että on vasta huhtikuu, kun vielä on heitto hukassa.

Kisat viikonloppuna menivät vaihtelevasti, lauantaina olo tuntui ihan hyvälle ja jälleen lämmittelyssä sain rentoja heittoja toki vaihtelevilla lentoasennoilla. Kisassa vain se jokin menee edelleen pieleen ja rentous häviää. Vasta viimeisellä heitolla sain kroppani ja saappaan suhthyvään asentoon ja aika tyynissä tuulissa tein ihan ok heiton aiempiin nähden.

Mäntyharju 25.4

Pasi Kuusinen 54,00

Tapio Hämäläinen 52,81

Tapani Hämäläinen 52,79

Sunnuntaina Jokelassa oli tuulta, mutta lähes kaikki kaatui päälle, jonkilainen ajoitus virhe vaivasi pahasti, nyt pitää aloittaa heittoharjoittelut ja muutamien heittojen videoanalysointi, aikaa on vielä mukavasti ja harjoittelua pitää jatkaa kovasti myös fysiikkapuolella.

Jokela 26.4

Saku Paavola 64,55

Tapio Hämäläinen 60,50

Pasi Kuusinen 56,44

Toni Rahunen 54,01

Marko Nironen 53,89

Pasi

Toinen kisa

Kevät on jatkunut jälleen viikon eteenpäin ja tänään pääsi taas testaamaan päivän kuntoa Jokelan kevätkisoissa. Tiesin että helppoa ei tule olemaan saapasvalintojen saati tekniikan kanssa, mutta yllättävän hankalaksi kisan teki oikealta tuleva sivutakatuuli, mihinkä saapas olisi voinut lentääkään jos tuuli olisi tullut suoraa takaa. Tästä on hyvä jatkaa etiäpäin vaikka ensiviikolla yövuoro töissä voi harjoittelua haitatakin, sillä pystyin heittämään kovalla vauhdilla suhteellisen hyviä heittoja, lopputulos oli pikkaisen heikko olosuhteisiin nähden. Pitää sanoa että kärki heitti hienosti, niin Saku kuin Tapiokin todella kovat vedot pisimpiin heittoihin, oli upeaa seurata heidän heittämistään, arvaa palaako halu nousta heidän ohi. Juuri tämmöinen innostaa minut harjoittelemaan kahta kovemmin. On mukava hävitä jos itse on pystynyt heittämään hyvin vaikka ei kärkeen pystykään.

1. Saku Paavola 61,51m

2. Tapio Hämäläinen 61,36m

3. Pasi Kuusinen 58,34m

4. Marko Nironen 56,99m

Videoita tulossa www.saappaanheitto.com/ nettiTV

Ensimmäinen kisa

Hyvillä fiiliksillä läksin Jokelan kevätcupiin avaamaan kautta, mutta jo aamulla kävellessäni tunsin oikeanjalan päkiässä kipua. Se omituinen kipu sitten veikin parhaat fiilikset kylmän sään kanssa omasta kisasta, mutta tavoite oli heittää tasapainoisia heittoja, siinä onnistuin viimeistä lukuunottamatta. Heitin viidellä eri saappaalla, 3 eri vihreää notkeaa ja kaksi  mustaa jäykempää, siinä oli myös pieni virhe, olisi pitänyt heittää vain notkealla vihreällä loppuun saakka kun olin niillä aloittanut. Voisimpa käydä vaikka heitto heitolta kisan läpi: 1. heitto, 1 pyörähdys, jalan takia, veto hieman myöshässä saapas aavistuksen kärki alaspäin ja syöksyy 40m, 2.heitto, edelleen 1 pyörähdys ja yritin ylemmäs missä onnistuinkin mutta edelleen kärki liian alhaalla 45m, 3. heitto ja 3 eri notkea vihreä, hyvä rento veto ja suorempi ote mukava 53m yhdellä pyrähdyksellä, 4. heitto kaksipyörähdystä, ei satu kovinpaljoa jalkaan ja vauhti pyörii hyvin suoraan jämäkkä ja hyvä rento veto nousee hyvin ja syöksyy alas,  sama saapas kuin kolmannessa heitossa, 5. heitto, pyynnöstä otan musta ja jäykemmän, lähtee laahaamaan aika ylös vieläpä, hieman lipeää kädestä, viimeisessä heitossa vauhti vielä pyörii hunosti ja heitto kaatuu vasemmalle 50m.

Olisi pitänyt heittää kaikki heitot notkealla vihreällä, mutta jälkeenpäin on helppo selitellä, nyt hyvä treeniviikko alulle ja lauantaina kokeilemaan notkeaa vihreää Mäntyharjulle, siellä heitän kaikki heitot vihreällä mikäli ne on heittokelpoisia.

Pasi