Eli kausi 2009 paketissa, mahtava kausi kaikenkaikkiaan, tuli heitettyä kaikkia heittovälineitä kilpailuissa, parhaana tuloksena ehdottomasti keihäänheiton 68,12m. Pitkä kausi alkoi jossain vaiheessa jo väsyttämään, mutta ensimmäistä kertaa sitten 2000 pystyin lopettamaan kauden aivan terveenä, tästä on hyvä jatkaa syksyä ja harjoittelua.
Toinen kausi on myös paketissa, työt meinaan loppui tällevuodelle. Nyt on aikaa puuhailla kaikenlaista samaa vanhaa kuin ennenkin, mutta hieman enempi.
Tulevaisuudessa tulee vidoita enempi näille sivuille ja havainnoillistetaan saappaanheittoa enemmän.