Mielenkiintoinen ja haastava Saksan Döpelnin saapasreissu autovuokrauksineen ja Berliinin ajeluineen on takana. Pahin haaste kuitenkin oli itse saappaanheittokilpailuissa jossa heitin Siili saapasta ilman minkäänlaista pitoainetta, vaikka loppukierroksilla sain pitoteippiä parhaat paukut olivat jo käytetyt. Pitoainetta en ottanut mukaan koska meillä ei ollut ruumaan meneviä tavaroita eikä matkustamoon saa viedä yli 250ml tulenarkoja aersoleja, toisaalta halusin kokeilla heittämistä ilman pitoainetta ja valmistauduin siihen henkisesti etukäteen. Olenhan heittänyt ison osan harjoitus heitoistani ilman pitoa, mutta kisassa se on aivan eri juttu. Lämmittelyssä sain pari kertaa omalla liidokilla 60m ja kaikki näytti hyvältä, omassa saappaassa tosin oli pitoaineen jämiä ja kulunut pitävä otekohta. Kilpailukenkät olivatkin sitten uusia ja liukkaampia kuin omani ja kolmannella heitolla saapas lipsahti kädestä aiheuttaen lievää kipua olkapäässä, laitoin siihen heittoon vähän riskiä, teen niin lähes aina jos avaukierroksilla tulee hyvä tulos. Ihan mahdollista olisi että tulevaisuudessa heittetäisiin ilman pitoainetta tai teippiä mutta saappaan pintamateriaaliin pitäisi tulla muutoksia. Reisssusta sen verran että aika edullisesti päästiin liikkeelle. 130€ lennot meno-paluu kahdelle, autovuokra 112e 2vkr ja + polttoaine 1200km 100€, hotelliyö 70€/yö tohon jos saisi porukkaa mukaan niin tulisi paljon halvemmaksi. Syyskuun alussa riennetään heti Viron Viljandiin iskemään saapasta taivaan tuuliin. 