Olipas ihanaa aloittaa vuosi Thaimaan lämmössä. Teimme matkan kahden tuttavaperheen kanssa. Tapasimme myös suomalaisia ketkä asustelevat siellä koko talven ajan ja tulevat kesäksi Suomeen. Thaimaa on vielä suht halpa maa matkailla ja asustella. Paikalliset ihmiset  ovat ystävällisiä ja palvelu toimii kaikkialla. Onhan matkailu heille suurin elinkeino.
Asustelimme hotellissa joka oli luokiteltu 4+ tasoiseksi. Joskus tuli tunne, että palvelu oli kuin presidentille. Hotellielämä ei minusta ole pidemmän päälle hyvä, olen enemmän omatoimisen matkailun kannattaja.  Näin varmaan tulevaisuudessa tulemme tekemäänkin.
Aivan mahtavasti sujuneen ensimmäisen viikon jälkeen minua kohtasi sairaus, kävelylenkillä alkoi heikottaa ja palella. Menin apteekkiin ja ostin mittarin jolla mittasimme lämmön. Huh huh se oli 40,2, eli ei ihme jos heikotti. Makoilin vielä pari päivää hotellissa buranaa ja nestettä nauttien, mutta kun olo meni niin heikoksi ettei vesilasia jaksanut nostaa piti lähteä lääkäriin. Menin saattajien kanssa Bankok Pattaya Hospitaliin. Tuntui kuin olisi mennyt hyvään hotelliin, vastaanotto oli sitä luokkaa. Lääkäri otti vastaan ja määräsi kokeisiin. Kokeitten jälkeen lääkäri toivoi, että jäisin sairaalaan. Puhui jostakin verensyöksyvaarasta. Alle kahden tunnin sairaalaan tuloni jälkeen olin jo tiputuksessa. Kolme vuorokautta meni sairaalassa ja sairauden diaknoosiksi tuli virus, mutta ei H1N1, tämän sairastin jo suomessa ennen joulua. Kaikki lääkkeet ja hoito-ohjeet annettiin mukaan sairaalasta. Tuli tunne, että suomalaisella terveydenhuollolla olisi paljon opittavaa , että päästäisiin Thaimaan tasolle. Vaikka verrattaisiin hoitoa suomalaiseen yksityissairaalaan oman kokemukseni perusteella.
Maksut hoituivat matkavakuutuksen kautta ja ilmeisesti saan vielä korvausta sairaspäivistäkin. Kyllä vakuutus kannattaa pitää voimassa  matkaillessa.
Nyt tuntuu että kohdallani sairastelu saisi jo loppua. On vielä sydäntutkimukset kesken täällä kotomaassa, mikähän sielläkin on vikana? Kuntoilu on kohdallani alkanut, eiköhän hallissa jo Siili saa kyytiä.