Suomen Saappaanheittoliiton näkymiä!

 

 

Haluan väistyvänä puheenjohtajana hiukan peilata viime aikaisia tapahtumia. Suomen Saappaanheittoliiton tulevaisuuden näkymät ovat hyvät. Meille valmisteilla olevan uuden  liikuntalain ehdot sopivat hyvin. Tässä ne vielä kertauksen vuoksi.

Ehdot opetusministeriön avustuksen saannille joko vuoden 2011 alusta tai siitä vuoden päästä ovat seuraavat:

1. Liiton pitää olla valtakunnallinen ja siinä mukana vähintään 40 seurajäsentä ja/tai 2000 henkilöjäsentä.

2. Liiton on kuuluttava kansainväliseen lajiperheeseen.

3. Vain yksi samaa urheilua edustava liitto voi saada opetusministeriön avustusta.

 

Saappaanheiton harrastajia on huikeat määrät, kunhan vain saamme heidät järjestömme jäseniksi, siinä on työn sarkaa.

 

Monille varmaan on jäänyt osittain ainakin epäselväksi Lepävirran Urheilijoiden heittäjien katoaminen kilpakentiltä kesken kauden. Sitä en täysin tiedä minäkään, mutta kerron sen mitä tiedän.

 

Vuoden 2008 hallituksessa oli Lepun puheenjohtaja Jorma Rajakannas mukana. Sitten hän lopetti totaalisesti kesken kauden  osallistumisensa hallitusyhteistyöhön. Sittemmin hän perusti uuden liiton ja laittoi kaikki saappaanheittokilpailut uuden liiton alle seurauksin, että muunmuassa saappaanheiton MM-kilpailut siirtyivät toisen järjestäjän tehtäväksi Ibtan päätöksellä. Kuluvan vuoden huhtikuun lopulla Leppävirran Urheilijat erotettiin Suomen Saappaanheittoliitosta hallituksemme yksimielisellä päätöksellä. Molemmille päätöksille on olemassa erittäin hyvät perusteet.

 

Hallituksen ja Lepun johdon välillä ei ole ollut minkäälaista henkilöiden välistä riitaa. Lepun edustajia ei vaan ole tullut yhteenkään pyytämiimme palavereihin tai hallituksen kokouksiin. Lepusta hallitukseen tälle vuodelle valittu edustaja ei ole tullut yhteenkään kokoukseen.

 

Viimeinen tietooni tullut Lepun puheenjohtajan tiedote tuli hallituksemme jäsenen kokouksessa suullisesti välittämänä ja kuuluu seuraavasti. Lepun puheenjohtaja ei osallistu nykyisen hallituksen kanssa yhteistyöhön, vaan on valmis aloittamaan neuvottelut uuden hallituksen kanssa puhtaalta pöydältä.

 

Mielestäni pöytä pitää olla puhdas kun uusi hallitus aloittaa. Uudella hallituksella on kyllä haasteita jo tarpeeksi, ilman pöydän pesua. Liittomme säännöissä sanotaan seuraavasti. Liiton toiminnan perustana ovat liikunnan eettiset arvot ja urheilun reilun pelin periaatteet. Näitä perusteita on nykyinen hallitus  noudattanut. Liiton kaikkien jäsenten on myös noudatettava liiton sääntöjä.

 

Olemme menossa kahden viikon kuluttua liittomme sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Jälleen valitsemme demokraattisesti liitollemme uudet puheenjohtajat ja hallituksen jäsenet, näin sääntömme määrittelevät. Liittomme hallituksen puheenjohtaja ainakin vaihtuu ja luultavasti osa hallituksestakin. 

Toivon runsasta osallistujamäärää syysvuosikokoukseemme. Näin henkilövalinnat tulevat parhaiten jäsenistömme tahdon mukaisesti tehdyiksi.

 

Jätä kommentti

Your email is never shared. Pakolliset kentät on merkitty asteriskilla (*)

*
*