Saapasjuna jatkaa matkaansa. Uskon että lisää maita on jo pysäkillä odottamassa junaa.
Meillä täällä kotomaassa on odotettavissa mielenkiintoinen vuosi. Nyt tarvitaan kaikkien meidän saapasihmisten yhteistä strategiamme mukaista toimintaa. Tavoitteet ovat kovat, mutta uskon niiden toteutumiseen.
 Nyt tarvitaan joukostamme liittomme hallitukseen vastuunkantajiksi uutta verta. Kokemukseni perusteella toivon, että puheenjohtaja toiminnanjohtaja olisivat kuin parivaljakko, kiinteässä yhteistyössä. Tietenkin koko hallituksen on toimittava yhtenä tiiminä.
Nyt viimeistään olisi jäsenistön päästävä keskustelemaan hallituksen vastuunkantajiksi ehdolle lupautuvista henkilöistä. Noin 15 vuoden kokemuksella  vakuutan puheenjohtajan tehtävän olevan erittäin mielenkiintoinen haastava ja mikä parasta itseä kehittävä ja kasvattava työ. Työtähän se on, eikä mitään henkselien paukuttelua ja käskyttämistä.
 Mielestäni liitollamme on hyvät mahdollisuudet nousta keskisuurten lajiliittojen joukkoon ja saada suurempaa valtion avustusta .
Valtakunnallisten liikuntajärjestöjen valtionapukelpoisuus uudet kriteerit, työryhmän esitykset.
-liikunta on järjestön pääasiallista toimintaa,
-vähintään 40 jäsenseuraa ja/tai 2000 henkilöjäsentä,
-järjestön toiminta on valtakunnallista,
lajilla on kansainvälinen organisaatio ja/tai kansainvälinen kilpailujärjestelmä, tai laji on muutoin kansallisesti tai kansainvälisesti merkittävä.
kustakin lajista valtionapuksepoiseksi voidaan hyväksyä vain yksi kansallinen lajiliitto.