Suomen Saappaaheittoliiton missioksi eli perimmäiseksi toiminnan tarkoitukseksi on kunnianhimoisesti määritetelty “booting the world” eli “maailman saapastaminen”. Kansainvälisen toiminnan laajuus painottuu myös uusissa, tulevissa valtionapukriteereissä, joten kaikesta päätellen olemme oikealla tiellä. Olisi hienoa saada suomalaislähtöinen liikunta- ja kulttuuri-ilmiö leviämään kautta maapallon; edes sauna tai joulupukki eivät siinä ole onnistuneet. Jotenkin tuntuu, että meille saappaaheittäjille mikään ei [...]
Kadehdin muinaista kaveriani Mattia. Joskus harmaaksi maalattu mies on keskellä myrskyn silmää ja elää elämänsä tähtihetkeä. Ympärillä on kiihkeä, noitajahtiin virittäytyneen joukon lauma ja sen keskellä Matti on ainoa rauhallinen mies. Pääministeri. Mattiin tutustuin Nurmijärven Sanomien aikoina. Matti oli paikkakunnan kunnanvaltuuston puheenjohtaja, muistaakseni, ja vieraili usein lehdessä. Median merkityksen entisenä päätoimittajana tuntien kävi sanalla. Juttelimme [...]
Heittäjien klubin mukaan minusta ja kaveristani Kokkosesta on syntynyt urbaanilegenda, joka neljä vuotta kypsyttyään on kasvanut megalomaanisiin (elämää suurempiin) mittoihin. http://bootthrowing.com/online/keskustelu/?aihe=7782&hsubject=&hclass=&hwriter=&hdate=&jarj=&desc=&s=2 http://bootthrowing.com/online/keskustelu/?aihe=7783&hsubject=&hclass=&hwriter=&hdate=&jarj=&desc=&s=2 Koska en tarinan nykytilaa tunne, en osaa sitä tässä toistaa mutta Kokkosen ja minut tuntien  uskon vahvasti, että minimissäänkin joka sana on totta. Vähintään. Unelmani on, että tulta otettuaan kertomus jatkaa kasvua ja neljän vuoden päästä [...]
Heittäydyin lankkuaidan yli ja – itkin. Sen kirjoituskilpailun jälkeen, jonka piti nostaa runoilijanmaineeni universaaleihin käsittämättömyyssfääreihin, tunnustin tappioni. Olen 26-vuotias epäonnistunut runoilija. Olin valmistautunut uraani huolella ja harjoitellut boheemielämää. Saalistin yksinäisiä naisia hämyisissä baareissa, katsoin heitä syvälle silmiin ja lausuin runojani. Katkeran itkuni purkautuessa vuolaana, vaimon lohduttaessa, aloin seestyä. – Kukaan ei ymmärrä selkeää puhetta. Mutta [...]
Yhdessä keskeneräisistä dekkareistani esiintyy henkilö nimeltä Esko Kekkonen. Hän on saappaanheittoseuran puheenjohtaja eli presidentti. Leveäharteinen mies. Ja rauhallinen. Siitä huolimatta, että hän poimii vahingossa naisten punaiset alushousut jalkaansa ja ryntää ulos toisena sen jälkeen, kun sauna räjähti, hän olemuksellaan rauhoittaa tilanteen ja estää paniikin leviämästä. Kekkonen on kovien paikkojen mies. Kriisien sankari. Etäisesti Esko Kekkonen [...]
Olen kaveripiirissä jutellut, että luovun Suomen Saappaanheittoliiton toiminnanjohtajuudesta vuoden vaihteessa. Yritin päästä duunista eroon  jo tämän vuoden alussa, mutta huomasin, että ei se niin yksinkertaisesti käy. Vaikka meitä saappaanheittäjiä kehutaan hulluiksi, välillä oikein korvenraivaajahulluiksi, sen verran tervettä järkeä ja itsesuojeluvaistoa monella on jäljellä, että he eivät ota hoitaakseen kokovuorokautista hommaa, jonka onnistumisesta riippuu suurelta osin harrastuskaverien [...]
Hieman ennen MM-kilpailuja se tapahtui. Noin 450 projektinjohtamisen ammattilaista 45 eri maasta kokoontui Helsinkiin IPMA:n (Projektin johtamisen kansainvälisen liiton) maailmankongressiin ja gaalaillan ohjelmana Kalastajatorpalla heille tarjoiltiin laatuviinien maistelun lomassa saappaanheittoa. Häpeissäni tunnustan, että me kokeneet saapassissit, vaikka mukana oli kolme vetäjää osaavimmasta päästä, meiltä karkasi homma hanskasta. Teimme kenttää, erikoismodifioituja saappaita oli varattuna riittävästi ja [...]
Jokelan kentällä tänään nähtiin tulevaa enteilevä kisa. Ensi kertaa vastakkain oli vihreä ja musta Siili eli notkean saappaan  kisa jäykkää vastaan. Päivä oli viileä, joten molemmat saappaat olivat melko jäykkiä. Esim. vihreässä ei ritsaefekti kohmeen takia täysin toiminut ja mustat olivat talvikohmeessa. Suuntaa antavia vihjeitä niiden käytöksestä silti saatiin. Mustien saappaiden etuna oli se, että [...]
Toni Rahunen kertoo blogissaan ensi kokemuksistaan notkeasta ja jäykästä Siilistä heittoharjoituksissa. Tonin kommentti on suuntaa antava: jäykkä tekee odotetunlaisia tuloksia mutta notkea sakkaa. Juuri näin käy, kun heittää jäykän tekniikalla. Teimme Eevan kanssa viime kesänä saman kokeen ja notkea ei Eevalla ihmeemmin ottanut liitoa, jäykkä toi seitsemän metriä parempia tuloksia. Tiedämme jo entuudestaan, että notkea [...]
Teen rohkean veikkauksen. Pasi Kuusinen heittää saapasta yli 70 metriä tänä kesänä ja hän tekee sen uudella, notkealla Siilillä. Tuleeko 70 metrin ylityksiä muiltakin, sitä en uskalla arvata ja kenelle kesän jälkeen jää maailmanennätys, on vielä vaikeampi ennustaa. Saappaanheittäjät ovat paitsi lahjakasta ja hauskaa väkeä, myös periksi antamattomia ja pelottomia. Uuden Siilin hyötykäytössä tärkeitä heittäjän [...]