Altaalla Playa del Inglesissä ilman paitaa istuessani ja kirjoittaessani mietin, miksi minua on aina miellyttänyt helppo elämä, kuten saappaanheittäjäksi heittäytyminen. Hauskoja juttuja olen elämässä tehnyt ja niistä tarinoita kertonut ja ikäviä asioita vältellyt. Siitä on tullut elämäntapa ja onnellisuuden eväs. Kun on käytössä niinkin hieno ase kuin kiiltävän musta kumisaapas, jolla maalata tarinoita taivaalle, niin kyllä sillä tunnelman nostaa, seurapiirin hurmaa ja maailman valloittaa.
Mieleeni tulee kaukainen esi-isäni, vuonna 1759 syntynyt Palmin Juhani. Hän sai isänsä Ytterbergin Tuomaksen perintönä silloisista ammateista helpoimman ja hauskimman, eihän saappaanheittoa vielä tunnettu. Porin Kuninkaallisen Rykmentin Kokemäen komppanian ruotusotilaalla ei ollut käytössä kumisaapasta, vaan kyläsuutarin tekemä jalkine ja sen jatkona reiteen saakka ulottuva säärystin.
Mutta Palmin ase, hopeakoristeinen piilukkokivääri, oli komea: se painoi viisi kiloa, oli puolitoista metriä pitkä ja pyssynpiipun jatkona auringonvalossa hohti seitsemänkymmentä senttiä pitkä pistin. Se oli paljon pitempi kuin venäläisellä virkaveljellä.
Jos suomalainen saappaanheittäjä maailmalla prameilee mediaseksikkäällä paidalla, niin Palmi ei ilmestyksenä Yttilän raitilla ollut vähemmän huomiota herättävä. Hänen nuoruuden asunsa oli suunnitellut tai ainakin tiukan valikoinnin kautta hyväksynyt Ruotsin kuningas, jonka silmä oli herkkä värikkäisiin tamineisiin, kullan värisiin nappeihin ja muihin sateenkaarinuorison suosimiin yksityiskohtiin, jotka ihmeellistä kyllä, miellyttävät naisväkeä.
Porran, Mikolan ja Kouhin ruotusotilaalla Johan Palmilla oli päässään iso sininen lierihattu, jota koristi pörheä töyhtö. Palmin virtaviivainen takki oli sininen, tiukat housut valkoiset ja säärystimet mustat. Takin napit olivat kultaiset ja rinnan poikki kulki viistossa valkoinen nauha.
Kun värikäs Palmi sunnuntaisin istui Kauvatsan kirkossa tummiin pukeutuneiden Porran, Mikolan ja Kouhin isäntien rinnalla käyrävartista piippua imien, niin lehterillä istuvien piikatyttöjen silmät epäilemättä hakeutuivat tuohon glamourrock-henkiseen persoonaan, jonka ympärille Kustaan sodan tarinat synnyttivät karismaa. Rykmentin miesten Porrassalmen ja Parkumäen verisistä pistintaisteluista kertoi kansaa viihdyttääkseen saarnastuolista pappi.
Parasta sotilaan työssä oli se, että hänen ei tarvinnut raataa. Kolme taloa kustansivat Palmille torpan lähelle Lievijärven rantaa ja antoivat vaatetta ja evästä. Kruunu maksoi kun jaksoi rahaa. Ja kun Maria-emäntä ja Kaisa-piika lypsivät lehmän ja kutut, kirnusivat voin, tekivät juuston, paistoivat leivinuunissa ohrakakon ja saunanpesässä nauriin, niin kelpasi Palmin sahdinvaahtoa mustasta parrastaan pyyhkien kirnuvoita kakolle levittää ja panna kutunjuustoa päälle. Kun paloviinaa otti, niin suolasärki ja sipuli oli ruisleivän päällä maukas särvin.
Rykmentti piti kerran vuodessa, kesällä, neljän päivän harjoitusleirin. Silloin kruunu tarjosi sahdin, muonan ja paloviinan. Ja kun komppania harjoitteli linjataktiikkaa ja miehen pistämistä kaukana kotoa, Hämeenlinnassa saakka ja tutussa porukassa pitkästä aikaa yhdessä oltiin, niin juhlittiin. Miesten remellystä katsoi läpi sormien perinteisiin sotilastapoihin mieltynyt upseeristo, sillä jotenkin kruunun pitkäaikaisia työntekijöitä piti motivoida ja palkita.
Yttilässä Palmi hoiteli sotilaalle sopivia hommia: teurasti kirveellä ja pistimellä sikoja ja toimi virkansa puolesta sovittelijana naapurikylien välisissä tappeluissa. Ehkä mies tappeli muualta tulleita äijiä vastaan itsekin, jos ei muuten, niin pitääkseen yllä rauhan aikana ammattitaitoa.
Kun kolmivuotinen Kustaan sota alkoi vuonna 1788, Palmi oli 29-vuotias. Sen päätyttyä tappotantereelle rykmentti joutui Palmin aikana pari kertaa. Hän oli ikämies, lähes viisikymppinen, kun Porin rykmentti vuonna 1807 vietiin Pommeriin sotimaan Napoleonin armeijaa vastaan. Siellä he ehtivät vain kääntyä sen verran, että ranskalaisten piirityksen läpi juostessa rykmentin lipunkantaja Polviander, Runebergin vänrikki Ståhlin esikuva, sai luodin pohkeeseen. Runeberg muutti pohkeen hartiaksi, koska se sopi runon säkeeseen paremmin.
Sodasta komppania vietiin kaivamaan Kravinojan kanavaa Huittisten ja Kokemäen välille, kun kruunu sai päähänsä, että Kokemäenjoen mutka pitää oikaista. Kuten Suomen kartta osoittaa, oikaisematta se Palmilta jäi, sillä Suomen sota alkoi.
Kun Palmi talvella 1808 lähti Suomen sotaan, Porra, Mikola ja Kouhi varustivat hänelle säkkiin 25 kiloa ruisleipää ja 13 kiloa läskiä. Säkkiin lipsahti viinalekkerikin. Se ei merkitse sitä, että Ruotsin armeijalta muona olisi ollut loppu tai vähissä. Varastoja täynnä paloviinaa, oluttarpeita, tupakkaa, savustettua läskiä ja sillitynnyreitä, kaikkea tarpeellista, oli siroteltu pitkin teiden varsia, erityisesti Pohjanmaalle johtavaa Rantatien vartta, jota pitkin hyvin muonitetun armeijan oli tarkoitus vihollista viivyttäen mutta tappioita välttäen perääntyä. Jokaisen rykmentin oli selviydyttävä kuitenkin omin eväin pääarmeijan yhteyteen itärajalle, josta vetäytymisen piti alkaa.
Niin kuninkaan mies kuin oli, varmasti Palmi sotaan lähtiessään koki edustavansa kotiseutuaan ja niitä kolmea Yttilän isäntää, joiden varustama knihti oli ollut niin isä Tuomas kuin isoisä Ytterbergin Yrjö. Nuorena Johan oli ollut Ytterbergin Johannes, mutta värväytyessä hän sai nimen Johan Palm, kun Kokemäen komppaniassa oli Palmin paikka vapaana.
Suomen sotaan lähdettäessä Palmin mantteli oli harmaampi kuin Kustaa III:nnen prameilun aikaan. Kun muutaman ylänapin siitä avasi, niin alta paljastui sininen rinnus ja kultaiset napit.
Lähtiessään hän toivoi, että edessä olisi rynnäköitä pistimin vihollisen kimppuun, kuten Porin rykmentillä oli tapana. Se kasvatti mainetta paremmin ja ylläkkönä toteutettuna oli vähemmän vaarallista kuin musketinkuulan tai kartessiromun osuman odottelu linjassa. Ikämiehenä häntä eniten mietitytti marssi 30 kilon kantamus selässä tuiskussa, sohjossa ja liejussa. Se saattaisi olla pitkä. Miten kauan se kestäisi ja minne se hänet veisi, sitä hän ei saattanut aavistaa.
Kun Palmin Juhani sotatielle lähti, hänet hyvästeli myös pappi.
