Olen jo nuorena tyttönä asettanut itselleni paljon tavoitteita. Saappaanheiton osalta ne ovat olleet ykkösjoukkuepaikka, erinäisten huippuheittäjien voittaminen, suomenmestaruus (henkilökohtaisesti sekä joukkueena), maailmanmestaruus (henkilökohtaisesti sekä joukkueena), maailman ennätys, 50 metrin ylitys (mieluiten ensimmäisenä naisena) ja maajoukkuepaikka . Tähän päivään asti olin saavuttanut kaikki tavoitteeni lukuunottamatta 50 metrin ylitystä ja maajoukkuepaikkaa.
Osallistuin tänään maajoukkuekarsintaan neljättä kertaa. Ensimmäiset kolme kertaa olen todella epätoivoisesti tahtonut paikan ja minulla on ollut kovat paineet saavuttaa se, koska olen pitänyt paikatta jäämistä todella suurena pettymyksenä.
Tänään saavuin paikalle yövuoron jäljiltä, väsyneenä, odottamatta itseltäni suuria. Paikan päällä yritimme valmentajani Saapassissin kanssa kaivaa taistelutahtoa esille ja kyttäillä tuulta huonolla menestyksellä. Kuudennella heitolla odottelin tuulta ja ikuinen optimisti Saapassissi vakuutti, että kyllä se sieltä tulee. Saapassissin tietäjänlahjat kuitenkin pettivät, kuten surullisen kuuluisassa kiivilintujen tapauksessa.
Viimeinen, ratkaiseva heitto.
Tuulen sijaan löysin itseni viivalta, sen viimeisen heiton heittäjän, joka puhtaalla tahdonvoimalla puskee vaikeuksien läpi. Voittotuloksellahan se maajoukkuepaikka tuli, ja pääsin vetämään yhden tärkeän tavoitteen listasta yli. Ajoittain katoileva identiteettini on taas löytymässä ja odotan innolla tuloksia kaikilla elämän alueilla. Jospa sitä taas löytäisi taistelutahtonsa ja pistäisi asioita tapahtumaan.
Voin vain todeta, että kannatti herätä. Ei se mukavaa ollut, mutta päivästä tuli mahtava. Ei pelkästään maajoukkuepaikan vuoksi, vaan myös itse kisojen vuoksi. Järjestäjät olivat pistäneet pystyyn kunnon kemut. Osallistumismaksu oli vaivaiset viisi euroa, johon sisältyi hyvä ruoka (täytettyjä leipiä, lihakeittoa, raejuustoa ja kahvi), hyvä henki ja hyvät palkinnot. Paremmuusjärjestyksessä valitsimme astiamme ja kolme parasta sai neljän hengen risteilylahjakortin. Itse sain lahjakortin lisäksi hienon padan. Parasta tässä kuitenkin on maajoukkueporukka, jonka kaikilta jäseniltä löytyy potentiaalia, hyvää meininkiä ja kykyä taistella joukkueena viimeiseen heittoon.
Suomen maajoukkue 2010: Tiia Koskelo, Saapaskissa, Jari Nuutinen, Saku Paavola ja Ville Huuskonen.
Alan pikkuhiljaa ymmärtämään, että asioihin tulee suhtautua lapsellisella innostuksella. Kannattaa lähteä selvittämään mitä kivaa voi saavuttaa, sen sijaan että pelkää mitä voi hävitä. Jos katsoo maailmaa innostuneena ja avoimena, voi kokea todellista onnistumisen iloa ja viettää mahdolliset epäonnistumisensa nollatasolla miinustason sijaan.
Säväyttävä joukkuetoverini Tiia.