Resuttu on, pitkin Suomenmaata ja vähän ulkomaitakin, saappaat kainalossa. Naama on palanut muutaman kerran kuten kunnon ulkopuuhissa ikään, tekniikka on ollut hallussa ja hukassa, välillä on nakattu saapasta kaivoon, sitten taas ongittu se sieltä ja lennätetty taivaan tuuliin. Tämän saapasvasurin, ei silti välttämättä vastarannankiisken, tekniikka elää ja hioutuu. Harjoitus tekee mestarin, ja mestarit harjoittelee aina.
Mitä jäi kesästä käteen, muuta kuin hiekkaa saapaskentän pinnasta? Sitä muistelen tässä blogissa. Jos joskus jostain purnaankin, se menköön sen sisäisen vastarannankiisken piikkiin.
Lypsyjakkaranheittoonkin tutustuin tänä kesänä. Siihen voisi ihastua, kun vain saa jalasta kunnon otteen.
Lypsyjakkaroita, alla miesten, päällä naisten. Tukevaa tekoa ovat, mutta silti suositellaan heittämistä vain ruohikolla. Muuten voivat mennä vallan palikoiksi...
Lypsyjakkaranheiton sääntöjä kannattaa käydä opiskelemassa vaikka täältä!